Sataa, taas. Eipä harmita. Onneksi jälleen on samoissa ikkunoissa valoja ja muuallakin valvotaan. Minäkin heräsin aikaisin, join kaffet ja hemmottelin kissiä. Sitten menin kuttuuntuneena takaisin nukkumaan, nukuin lisää pari-kolme tuntia ja vieläkin väsyttää. Krampit iskivät yöllä. Raskas viikko vaatii raskaat jalkakrampit!
P-P palasi takaisin Varastolle ja kävi tervehtimässä kaikkia henkilökohtaisesti. Kyseli miten on mennyt ja jutteli ns. mukavia, kuten hänen mielestään pitääkin. Minua vain ohimennen tervehti miedosti. Täh? Mitä svidhua minä olen tehnyt tässä viikon verran prle, hoitanut kahden osaston hommat ja siinä kaikki... vai? Ei kyselyjä, ei kiitosta tms. Vai pelkäsiköhän hän, että aloitan ns. pienen keskustelun eräistä asioista. Ei, en minä sitä kiitosta kaipaa, lähinnä palautetta onko kaikki mennyt ok muiden mielestä ja mitä on jatkossa asian osalta suunnitteilla. Ihmettelen. Ja närkästyin, totta prleessä. No okei, kyllä minä hyväksyn, että en ole mitään. Nyt täytyy sitten hyväksyä se, että en ole yhtään mitään yhtään missään. Aika kova paikka. Olen siis olematon. Kun tämän saisi vielä jotenkin siirrettyä fyysiseen olemukseen, tämän olemattomuuden, kaikki olisikin aika hyvin. Tai ainakin lievästi paremmin.
Olen taas miettinyt jatkoa Varastolla tai heittäytymistä työttömäksi. Eläkkeellehän ei näin "pienillä vaivoilla" päästä, ei millään. Täytyy kuitenkin kiusata sitten myöhemmin myös työarvauslääkäriä. En vaan jaksaisi yhtään mitään ruljansseja missään asiassa. Mieluusti minä jäisin Varastollekin. Pieni mahdollisuus on tulossa ensi vuoden puolella, että eräs paikka olisi tulossa avoimeksi ja Welhotar voisi olla jopa tarpeen. Toisaalta voisin myös heittäytyä friikuksi, keikkalaiseksi, mutta se vaatisi turhan paljon töiden tekemistä (eipäs naureta siellä!). Friikku kun joutuu keikalla ollessaan tekemään töitä aina niin hemmetisti. Welhottarella on lisäksi äärimmäisen hyvä maine näillä markkinoilla, uskottehan, joohan? Toisaalta kirjoittamisenkaan varaan ei voi laskea yhtään mitään. Sillä ansaitsee niin vähän, että ainakaan näillä yhteyksillä ei ole mahdollisuuksia. Pitäisi olla paljon parempi verkosto, isommat lehdet, paremmat kaverit, joita häiritä. Kun olen seurannut tilannetta, nyt suurin osa jutuista ostetaan friikuilta melko kalliilla ja jutut ovat toki näyttäviä, mutta liikkuvat kovin yleisellä tasolla. Ainut kilpailuvaltti olisi se tietty suuntautuneisuus ja tieto-taito, joka siitä on olemassa. Mutta se on jo käytössä, ähh. Kovin halvalla ja harvoin menee, sano. Eli kirjoittamisella en saisi edes leipääni, saati sitten jotakin (ei, ei juustoa!) leivän päälle. Paras kai siis olla kyhjöttää Varastolla niin kauan kuin P-P suo ja kestää kaikki, mikä niskaan ladataan. Yrittää vaan pitää ajatuksensa ominaan ja olla hiljaa. Sehän se tietysti on minulle kaikkein vaikeinta!Ilmeisesti Lokistaniassakin olen taas aukonut päätäni (ja kirjoittanut ajattelematta) yhtä sun toista eri kommenttilootiin. Sorry, kaverit, tehän tiedätte minut, tiedättehän?! Suuri osa kommenteista lähtee yhtään ajattelematta ja sormet vain nakuttavat – minuutin päästä jo hävettää. Että vaihteeksi taas sellainen kollektiivinen anteeksipyyntö, jos on tullut mesottua joissakin viesteissä, neuvottua ja kyseltyä asioista, jotka eivät minulle kuulu hevon humppaa. Antakee anteeks?
Poistun sen enempää kälättämättä ja valittelematta tekemään kauppalistaa ja jotakin alustavaa puuhastelua päivän reissua varten. Onhan se varustauduttava, parin tunnin roudausreissu kirjastoon ja kauppaan, matkaakin varmaan 300 m suuntaansa. Minulle varsinainen viikon ainoa The Matka.
-----------------------------------
Purviska,kaiffat! Ehh, mami menee kauppoihi, jeeeee. Mulle sitt kans heekkui ja paljo ja erilaisii. Ja tavismuanaa, mutt erilaist kans. Ja oikeet lihaa tai jotai. Mamiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiih! Ai ett ei kaikkee. No jotai ees. Joo, jotai se lupas tuada, tuaha se kyll aina. Ja funtsii mua, mä tiän. Mutt ku oikee ei oo noi safkat nyt natsanneet meinaa. Kaakit ja naksut on kyll hyvei. Määkäruuat ei taas oo. Niit ei vissii tehdä mun makuu enää. Se oli toooooosi hyvää, ku mami löysi, jota sitt ei enää toise kerra ollu! Vähäks kummituist semmonenki. Mä oon vähä riahunu tääll iltasi, mami ei oo jaksanu mitää. Vähä vispannu toll huispulall, mutt menny sitt makaa. Se on taas väsy. Jäis kotii mun kaa nyt jo. Sill kissinhoitovapaall niinku. Ja sais jotai kissihoitopalkkaa. Eiks semmost ny joku vois järjestää, ku kerta vaalitki on tulos. Mamikii sano, ett se heti äänestäis semmost, ku lupais jotai tommost. Ei oo kukaa luvannu. Ett kai se vaa menee sitt tällee. Onneks Poika on taas tuloss tänää ja mä saan olla sen kaa. Se on nii erilaine ku mami. Tiätty, ku se on Poika ja tykkää must, nih kerta. Joo, tykkää mamiki, mutt ko mami on tavis. *tsih*. Tavis-mami otti jotai fotoikii toss, ku mä söin mun heekkunaksui. Täss o ainaki yks. Ehh, mä Ansku kaa yritä kaataa mein kaakkilodjuu, haami ku ei onnaa >o<
Kliffaa löördaagii hei kaikill. Ei kandee mennä ulos, pysytää sisäll lämpimäs ja nautitaa. Huamisee!
--------------------------------------
Vincent, olet hmmm vaatelias, kronkeli ja rakastettava karvatakamus – kaikesta huolimatta!Päivän slogan: Joisin unohtaakseni, minulla on viinaakin – ei vaan maistu!
Päivän biisi: Jatsitupakkaa - olisikin tuo miellyttävämpi vaihtoehto =D
Luettua: Johanna Salo – Suomen Sievin tyttö, tositarina lyhytkasvuisesta Marja-Leenasta ja hänen lapsuudestaan tähän päivään asti. Sellainen mini-elämänkerta, lyhyt kuten hän itsekin. Tilitystä siitä, millaista on olla ja kasvaa lyhytkasvuisena 50-luvun Suomessa. Miten erilaista pidetään myös muuten vammaisena, myös älyltään eikä aiota päästää edes kouluun. Marja-Leena kuitenkin taistelee itselleen koulutuksen, jatkoa siihen, auton ja ajokortin sekä löytää myös mukavan miehensä. Työpaikatkin löytyvät ja muuta – ei toki edelleenkään ilman taistelua oikeuksiensa puolesta. Oikein suositeltavaa luettavaa kaikille normi-ihmisille ja kateille (hei, terkut samalla toveri E:lle 112.5 cm ;D). Eli lukekaa ihmeessä, jos kävelee eteen. En tullut muuten vilkaisseeksi, löytyisikö häneltä myös blogi. Mutta jos tänne eksyt, tsemppiä vaan jatkoille. Welhottarella on entinen työtoveri E. joka tosiaan on 112.5 cm, saanut aikaan myös perheen (pari äitiään puolitoista kertaa pidempää poikaa) ja suorittanee vielä tällä hetkellä jatko-opintoja. Että terveisiä siis vielä sinnekin, pidetään yhteyttä! Maeve Binchy – Hopeahäät, pariskunta meni aikanaan naimisiin lievästi pakosta. Nyt ovat hopeahäät kynnyksellä ja komeita juhlia suunnitellaan, vaikka kaikki eivät tunnu siihen halukkailta. Tässä hömpässä nyt pariskunnan elämään vaikuttaneiden ja sitä sivunneiden ihmisten sen hetkisiä tuntoja kuvataan jokaisen osalta erikseen; mitä on tapahtunut, mikä on elämässä tärkeää jne. Ei oikein vaikuta minuun, sujuvaa hömppää unta odotellessa. Kirjailija on tällä alueella kyllä huomattavan taitava, ei siinä mitään. Ei siis ihan pahinta mahdollista. Asiathan ne, kun eivät Welhotarta oikein kiinnosta... Hömpän kavereille varmasti mukavaa syyslukemista.
LAUANTAIN VESILOISKETTA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti