Uhh, olen nukkunut. Ihan pelkkää väsymystäni monta tuntia, ainakin kuusi. Saavutus, joo, mutta silti väsyttää. Taitaa mennä viikonloppukin päikkäröintiin. Toisaalta, silloin sitä oudosti piristyy, ainakin hetkeksi. Hitsi, ei tämä herääminen mitään. Minä vaan mielelläni menisin uudestaan nukkumaan sitten, kun mömelöt vaikuttavat ja saisi taas nukuttua. Särky minut taas herätti, kele. Jokapaikansärky. Tai valikoiva sellainen. Joka päivä eri puolilla särkee pahimmin. Tästä voisi oikeastaan järjestää kohta arvauskilpailun: Mitä paikkaa/paikkoja Welhottarella särkee tänään? En voi vielä vastata, sen näkee päivän aikana. Mutta toki rapoan kaikille uskollisille lukijoille tästä teitä mielettömästi kiinnostavasta asiasta välittömästi! Ai, että eikö kiinnosta. No kuitenkin, eilen pahimmin särkivät kyynärpäät (aivan uusi paikka!), sormien ja varpaiden nivelet, normi niska-hartiaseutu sekä nilkat. Siitäs saitte, mitä pyysitte ja suorastaan anelitte. AAV, JPK (akka aina valittaa, joka paikka kipeä) –diagnoosin kanssa se on katsokaas tämmöistä.
Lisäksi ketuttaa noin yleisesti vihannesten puute ja hinnat kaupoissa. Pitäisi kohta taas laatia ensi viikon kauppalistaa ja se äärimmäisen vaikeaa. Huomasin, että kaali ei käy kypsänäkään. Tiedoksi, että (tätäkään ette halua kuulla) jatkuvasti kodeiinipitoisia kipulääkkeitä nauttiville ei kaali todellakaan ole sopiva ruoka, ei ainakaan työpäivinä... loput voitte arvata. Riisi ei käy, en kyllä muutenkaan juuri syö sitä. Herneet ja pavutkaan eivät oikein käy, ähh. Pitäisikö taas alkaa itse idättelemään kaikkea kivaa? Lantut ja porkkanat käyvät sosekeittoina, porkkana kyllä muutenkin. Mutta siis kesäkurmitsat, munakjoisot, kaikki kivat vihannekset ovat hirveissä hinnoissa. Samoin normitomaatit ja kurkut, ziis. En minä kehtaa tuhlailla niihin rahoja. On sitten menty putken halpojen salaattikerien, sipulin, porganoiden, leikkopapujen ym. semmoisten voimalla. Ja pakasteiden, hmph. Mieluummin söisi tuoretta, vaikka sitten vierasmaalaista. Mutta ei, ei vielä. Täytyy odotella, kun satokaudet jälleen jossakin kohtaavat ja tsioski saa muutakin myydäkseen. Nyt eväsateriat ovat muuttuneet todella mielenkiintoiseksi. Tänään on eväksenä tipusalaattia... sain sentään päälle kourallisen paahdettuja auringonkukansiemeniä ja muutaman oviilin. Muuten saladossa on saladoa, vähän tipua, leikkopapuja ja keitettyä porganaa. Ei kuulosta kovin herkulta, eihän. Mutta hyvää se silti oli, rippasin sekaan tipan balsamicoa. En harrasta salaattikastikkeita, joten tämä käynee siihen tarkoitukseen. Ai niin, toki Varastolla on purkki Serkkujen saladoa lisukkeeksi. Tämä oli vain tällainen ruokapoliittinen harharetki. En nimittäin tiedä, mitä söisi huomenna!
Varastolla hieman kuohuu, vain vähäsen. Asia ei varsinaisesi koske meitä toimistorottia – tai tavallaan. Meneillään on erilaisia virkajärjestelyjä eli henkilöiden siirtymistä paikasta A paikkaan B. Kerroinhan jo aikaisemmin, että osaa meistä kierrätetään vuosien aikana. No, nyt on taas se aika vuodesta. Asiaan tietysti kuuluu, että suurin osa väkeä on määräaikaisissa viroisssa, joten käytännössä ei ole myöskään varaa kieltäytyä mistään ehdotuksesta. Mahdollisesti kierrätys ulotetaan jossain vaiheessa myös meihin asti. Ei asia sinänsä tunnu dharmaattiselta, mutta siitä on käyty jo melkoisia riitoja. P-P:kin riiteli naama punaisena ääntään korottaen keskellä käytävää asiasta *tsihih*, tuota, ei olisi kannattanut. Se vie P-P:ltä tuota ylemmyyttä ja uskottavuutta. Ei olisi sopivaa käydä tuollaisia neuvotteluja käytävällä kaikkien kuullen... No, ensi viikolla on se oma kehityskeskustelu, argh. Olisiko ehdotuksia?
Muuten Welhotar vain odottelee viikonloppua. Mitäs minä muutakaan!
-------------------------------------
Purrrrrrrviska, kattiskat! Hei, hei eile oli tipupäivä. Mami duunas tipuu ja mä sain vaa maistaa sirpalee. Oli kuulemma nii maustettuu. Just joo, tahaltee teki ton. Mutt muute on ollu hyvät muanat, ei valittamist sitt yhtää. Ja mä oon goisinu kaikki päivät. Eile kyll pistin vähä kämppää taas järjestyksee, mutta en muista, ett oisin tehny jotai tyhmää. Mami ottiki mut sitt viakkuu ja sillee. Sitt se muute kärtsäs jotai hyvä hajust. Mäki oisin tahtonu, nii ni se näytti. Siämenei. Siis hei, se on iha seonnu. Ei kissat siämenei sentää syä! Vaiks kyll haisu oli hyvä, joo. Mä ootan, ett jos tänää taas avattais donaripuukki. Sill on jömma, mä tiijän. Ja mulle jotai hyvää kissisafkaa sen jälkee. Eiks? Aha, siis se väittää ett katotaa. No näkis vaa, mutt pakko sen on jotai syyä illalkii, mä ainaski luulen. Höh, se valittaa vihannekseist. Mä sitt valitan, ett ku ei kunno lihaa näy missää enää – eikä mjunuaisii. Vois se ostaa ees mulle niit. Kai niit toss taviskaupaskii on... ai et laittaa listall. No laita ny sitte! Mäki tahon jotai heekkuu. Öhh, tota, siis oonha mä joo saanu taas kalkonii ja kasan hampulikaakkei. Kattokaas, taas mun triittipalli on hukas eikä mami voi laittaa siihe kaakkei. Siit niit oli vänkä mettästää. No, se ettii sen viimestää viikonloppun. Muute tääl on hiljast. Kerra soi puhelin, mutt se oli joku, joka ei ollu oikee numero! Mä ihmettelen, ett kukaa teist gimmoist ei soita, vaiks must oli eile niinki hiano kuva *kissimöks*. Onks tää nyt sitt muka parempi!
Kliffaa viiko melkee viimost päivää!
-------------------------------
Vincent, katsotaan sitä ostoslistaa tänään illalla, sopiiko?
Päivän slogan: Kun päivät pitenevät, ne pitenevät aivan joka tavalla!
Päivän biisi: Lepositeet
Luettua: Heleen van Royen - Onnellinen kotirouva, aivan jotakin muuta kuin nimestä luulisi. Eli tämä ei ole hömppää, ainakaan varsinaisesti. Tämä on melkoisen tiukka ja välillä aika raastava kuvaus naisesta, joka on raskaana ja synnyttää. Vielä ennen tätä hän on ollut miehensä ainoa rakkauden kohde, ainutlaatuinen muutenkin – ainakin omasta mielestään, rakastanut avioliittoa ja miestään – kunhan tämä on poissa mahdollisimman paljon ja tuo rahaa kotiin. Yllättäen kotisynnytys muuttuukin veriseksi ja kammottavaksi, siirtyy sairaalaan ja esikoinen tulee maailmaan terveenä ja rakastettuna. Tai ainakin miehen rakastettuna. Lea ei tunne itse mitään lasta kohtaan. Kotiin päästyään hän vajoaa pahaan synnytyksen jälkeiseen masennukseen, oikeastaan psykoosiin ja joutuu suljetulle hetkeksi. Tästä seuraa sitten istuntoja psykiatrin luona ja asian läpikäymistä, lapsuudesta alkaen. Lealle tästä tulee uusia oivalluksia, mm. se, että hänelle on aikaisemmin valehdeltu ja isä onkin ollut aivan erilainen kuin äidin kertomuksissa. Myös isän itsemurha ja kuolema on jäänyt käsittelemättä. Hiukan sekava, mutta täysin luettava ja mielenkiintoinenkin opus. Tuo sekavuus hiukan häiritsee, mutta voisi kyllä kuulua asiaankin. Suosittelen pään sisäistä liikkeistä kiinnostuneille, tämä on tietty romaani, mutta voipi olla ihan sopivaa luettavaa. En suosittele raskaana oleville – tästä saapi vain lisää raumoja ja ressiä. Daniel Blythe – Vihaan joulua, manifesti jouluhömpötystä vastaan. No nyt se on suomennettu, Welhottaren kotikirjastoon sopiva opus. Haa, te joulun rakastajat – meitä joulua inhoavia on muitakin kuin minä! Ai että, olipas onni tuoda tämä julki vuoden tässä vaiheessa ,D Ja mitä parasta, kirja on toimitettu Suomen oloihin soveltuvaksi. Aiheuttaa itkunauruhuutoa ja runsasta nyökytystä ja komppaamista – ainakin täällä! Welhotar piti ja suosittaa kaikille jouluun skeptisesti suhtautuville. Ja, btw, tässähän se on mitä paras joululahja sille, jonka olet huomannut katselevan räksänpesiä lahjoja jaettaessa ja vetävän viiniä vähän enemmän kuin tarpeeksi aattoiltana. Hän on meikäläisiä, hän inhoaa joulua ja haluaa vain tämän kirjan, että saisi tarvitsemaansa kriisi- ja vertaistukea *muahaahaaaaaaaah*!
KIPEÄ, MUTTA ILKEÄ!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti