Minua pelottaa mennä töihin! Tai ei siis töihin, mutta lähteä kotoa... oven edustalla on pari metriä kanttiinsa oleva peililiukas jääkumpare. Pihaa on ns. hiekoitettu eli aivan keskellä ajoväylää on pari nokaretta hiekkaa, missään muualla ei. Eli hiekoitettukin on koneavulla. Eilen jo alakerran naapuri oli vetää lipat viedessään roskiksia, vaikka huutelin perään olemaan varovainen. Itse pääsin aamulla vielä hätinään taksoon, mutta iltapäivällä taksoherra, onneksi tuttu, joutui raahaamaan (lähes kantamaan, uhuhuhuuuuh) Welhottaren kotoon. On se yhtä prlettä, että ei ajatella käveleviä ja hätinään käveleviä ihmislapsia. Vain autoja! Sama juttu nimittäin Pazilassa, osa on sulaa jo, osa on niin luikasta, että ei ole tosikaan. Tämä ei tykkää! Jos en pääse taksoon, soitan P-P:lle, että minä olen vankina omassa kodossani. Jos sitä hiekoitusta ei tuolla nyt ole, soitan päivällä huoltoyhtiöön ja sen jälkeen isännöitsijälle. Prle, mulle ei xittuilla!
Eipä paljon helpottanut tuo purkaus. Pitäisikö ottaa suolaa taskuun? Ehkä... oikeasti, tämä on ihan kamalaa. Kun muutenkaan ei pysy kunnolla pystyssä ja nilkat heittävät sinne ja tänne, arvatkaas millaista se on nyt. Epäilemättä muiden mielestä mielenkiintoista. Minä pelkään aivan hemmetisti. Tahdon vain äkkiä Varaston lempeän hämähäkkimäiseen syleilyyn. Ei siellä ainakaan ole pluikasta. Paitsi ehkä joidenkin mielissä ja toimissa, mutta se onkin jo toinen asia...
Eiliselle riitti röitä aivan tarpeeksi, niin varmaan tänäänkin. P-P on kokouksissa eli paljon poissa pari päivää, muut raatavat senkin ajan saadakseen taas näyttöä esiin. Ja Welhotar täyttää kaikkien toiveet mahdollisuuksien mukaan nätisti. Ei nuo hommat niin hirveästi rassaa, joskus lievästi kututtaa eli voisi sitä muutakin tehdä. Siinä vaiheessa suljen ajatukseni asialta ja ajattelen aivan muuta sekä toimin automaattiohjauksella töiden osalta. Nyt ei ole paras aika puhua työpaikan vaihdosta tai mistään muustakaan asiaan liittyvästä.
Koto-oloissakaan ei mitään kummallista. Liukkaan taksoseikkailun jälkeen olin taas niin repopoikki, että sänky kutsui. Hetki lepoa ja vääntämään evästä. Onneksi sitä tofua vielä oli jäljellä eli keittelin kylkeen ison kattilallisen porganaa ja yhden parsakaalin. Hyvää... loput evääksi. Yksinkertaista, mutta maistuvaista. Muuta tuoretta sopivaa ei kaupoissa oikein ole. Tänään lienee pakko paneutua laatimaan jotakin muuta muonaa – wokkia? Jotakin nopeaa kuitenkin, en minä illalla jaksa ihmeellisiä haudutella ja vääntää. Kunhan taas tästäkin päivästä vaan selviää jotenkin.
Kävin partsilla – ulkona näyttää siltä, että on taas pakastanut ja se tietää sitä liukkautta lisää. Voi kissin tassut, olisipa minulla nyt sellaiset!
----------------------------------
Purrrrrrrrrve! Ai mami kaipaa kissien tassukoita. Joo, en mä ainaskaa pluikastelis yhtää. Mä ottaisin mun kynnet käyttöö, ei mikää hätä. Höh, miks ihmiset ei käytä kynsiinsä. Tai mami käyttää, noitte etukäpälöitte kynsii – mä oon nähny. Mutt takakäpälät ne pistää piiloon noihi kenkii ja sitt ne kävelee tosi jäykäst, ainaki toi orja. Ett hankalaa vissii niill on. En mä kyll haluiskaa lähtee ulos. Käväsen pari kertaa päiväss partsill, se saa nyt riittää. Ei siäl viäl oo ees aurinkoo, ett vois ottaa suulist eikä mitää kivoi öttiäisiikää. Ett tylsää enempi niinku. Ruuatki on hei tylsii. Vaa kissinmuanaa ja semmost. Toivottavast toi tänää ymmärtää avaa ees donaripuuki, avaiskoha se, jos mä oikee heittäytyisi kliffaks. Mä yritin eilenki, mitää avannu ku meni goisii tosi aikasi. Poikaki jo sano, ett tarviis olla semmone puukiavaaja, ett vois käyttää tassui ja avata omat puukkisa ite. Tsihih, ois siin mamill ihmettelemist, ku mä kävisinki itte jääkkärill hakees päivämuanat >o< Emmä muute tiijä, ei taida olla taaskaa mun fotoi, ku mä haluu, ett se väläyttelee sitä valoosa. Mä meen piiloo tai paan silmät kii tai jotai. Must ei fotoi miälellää oteta. No, mä hei jatkan goisimist, mamiiiiiiiiih, mulle jotai päivämuanaa sitt kaa!
Kliffaa päivää muute kaikill!
---------------------------------
Vincent, muonaa tulee aivan kohta....
Päivän slogan: Jos minua ei päästetä töihin, saanko ihan luvan kanssa vankina kotonani?
Päivän biisi: Punainen planeetta
Luettua: Iris Johansson – Toinen maailma, jonka tunnen – autistin tarina. Iris on itse autisti ja oppii vasta aikuisena havannoimaan maailmaa ja keksimään keinoja selviytyäkseen elämästä sekä olemaan vajoamatta omaan maailmaansa. Hän näki mm. tunteet erilaisina väreinä, puhuu ihmisen ulkoisesta ja sisäisestä. Oppii keinoja käyttäytyä ns. normaalisti ja kovan yrityksen kautta myös opiskeli ja opiskelee edelleen lisää. Hieno selviytymistarina, tai ei siis tarina, vaan henkilön omaa kertomaa. Lopussa kysymyksiä ja vastauksia autistien vanhemmille. Itse suhtaudun osaan asioista hieman skeptisesti, olen tuntenut ja tunnen autisteja ja vain yksi heistä on lähellä Iriksen kertomia tavoitteita ja elämää. Luultavasti tämä kuitenkin sopisi autistien läheisille luettavaksi yhtenä vaihtoehtona, minä olen jäävi arvostelemaan siinä mielessä tätä opusta. Suosittelen kyllä kaikille muille, aivan kokemuksena siitä, millaista on olla erilainen ja miten ns. erilainen ihminen maailman voi kokea. Lukekaa ihmeessä! Jyrki Koulumies – Moskova, Mullova ja minä. Kirjassaan Koulumies on juuri saanut komennuksen US:n kirjeenvaihtajaksi Moskovaan ja kertoo kirjassa tarinoita elämästään Moskovassa muutaman vuoden ajalta, tällöin hän tapasi myös Mullovan ensimmäistä kertaa. Loppuosa kirjasta onkin sitten Mullovan loikkaamisen suunnittelua ja toteutusta, ensimmäistä kertaa kai julki koko tarina kuten se oikeasti tapahtui. Niin, kai kaikki Viktoria Mullovan muistatte, Welhotar ainakin, eli mikä kohu nousikaan hänen loikkaamisestaan Suomen kautta Ruotsiin. Tässä koko tarina ja vähän lisääkin. Suositellaan Neuvostoliiton ajoista kiinnostuneille sekä aikaa muisteleville – ihan lukukelpoinen opus, mutta ei mitään kovin ihmeellistä uutta kuitenkaan. Welhotar muistaa hyvin 80-luvun Neuvostoliiton – olinhan siellä minäkin, useampaan kertaan ;D
ÄHH - EI ULOS, EI!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti