Muaaah, särkee ja väsyttää. Minun ei annettu nukkua kuin pätkittäin, ei kiva. Otin jo eilen vähän räväkämmän piltsun, mutta ei se ehtinyt vaikuttaa. Otin äsken toisen. Pakko, en pysty kunnolla kävelemään ja tiputtelen tavaroita kädestä. Vekkulia, mutta astioille tuhoisaa pidemmän päälle...
Niin, kai ymmärsitte eilisestä P-P-postauksesta, että siinä esimies vain käyttää taitojaan hyväkseen. Kyllä minä sen tiedän. Toisaalta tiedän, että olen hyvä näissä tietyissä asioissa. Minun tilalleni kelpaisi kuitenkin kuka tahansa nuorempi, vähän atk- ja toimistohommia hallitseva leidi. Että se siitä! Huomenna taas Varastolle, onneksi P-P on pari päivää lomalla ja sitten jossakin muualla vielä melkein koko päivän. On se kuitenkin mukavampaa, kun hän ei intoa puhkuen säntäile käytävillä.
Mmmm, sain eilen aika hyvän valikoiman opuksia kirjastosta, 12 luettavaa kirjaa, joista yksi meni taas Belgarionille välipalalukemiseksi. Hänelläkin alkaa kohta tenttiviikko, joten ei liene paljon aikaa vilkuilla muita kirjoja. Koodaushommakin on valmis, vain kirjallinen osio vähän kesken. Hyvä, hän saikin ansaitsemansa herkkuruuan kaikkinensa. Kaupoissa on siirrytty laputuksessa 30 %:n aleihin, kele. Eivät edes köyhälle suo puoleen hintaan taravoitansa. Paheksun syvästi moista – jo saavutettua etua ei saisi menettää! Putken vihanneskioski kuitenkin toimi jälleen oikein rehvakkaasti; ostin pari isoa pussukkaa ruusukaalia, purjon, ison salaatinkerän, pari iso parsakaalia. Maksoivat alle 5 juuroa, ei ollenkas paha. Eli vihanneksia on tiedossa viikolla. Muuten ei alella ostettu kuin tipun tisuja, normiruoka sitten normihinnalla.
Tipun tisut päätyivät täytettäväksi vihreällä pestolla, erittäin maukasta, herkkua suorastaan. Siis leikkasin pienen kolon sivulta paksuimpaan kohtaan, levittelin sitä sisäpuolelta ja tungin sisään muutaman pikkulusikallisen pestoa. Kiinnitin cocktailtikuilla ja paistelin kypsäksi. Ja huom. tipuja ei maustettu edes suolalla. Syystä että mausteet olisivat tarttuneet pannuun ja suolaa ei muutenkaan kaivata. Sen sijaan kylkiäisenä oli yrttiriisiä, jugurttikastiketta, sekomaista salaattia ja adjikaa. Kun kaiken tämän lappoi lautaselle, ei tipu päälleen muuta kaivannutkaan. Oli muuten hyvää ja annos oli nätti – kuin ravintelissa. Belgarionkin piti ja söi kaksi annosta ,D Jälkkäriksi kaffetta ja peruskeksejä Serkuista sekä sukulaatia. Sukulaateista oma tarinansa. Ne on jömmattu erinäisistä tarjoomuksista Varastolta, en ole viitsinyt ahmia niitä töissä, vaan kantanut taskussa kotoon. No – nyt ne kyllä saivat kyytiä. Alla todiste, tällaiselta se näytti. Suklaalevy pölyttyy edelleen tuossa. Se on sen salajömma. Kotona nimittäin pitää aina olla viinaa ja suklaata, jos nimittäin tulee hillitön hinku, voi toteuttaa toiveensa välittömästi – ei tarvitse odotella kauppojen aukeamisia tms. Ja kaikki pidetään vielä selkeästi näkyvillä, että ei tarvitse edes harkita, tarttuuko kiusaukseen vaiko eikö ,D
Nyt on mentävä pitkällensä. Ette usko, mutta jo tämän kirjoittaminen saa koivet juilimaan ja käden särkemään melko villisti. Odottelen, että mömelö alkaa vaikuttaa... Torkahdin hetkeksi kissin viereen, särky on hiukan vähentynyt, tosi vähän.
Ai niin, eilinen taksoasia taas mätti, jopa Belgarion ihmetteli. Edestämme vilahti aivan tyhjä koppitakso muualle. Meille tuli vartin myöhässä pikkunormitakso. Ei siinä mitään, mutta kuulimme, että mukaan tulee kaksi mamulia. Just joo, eikä sekään vielä mitään. Tämä oli sellainen pikkuauto, jossa on iso maavara (kuten useissa uusissa malleissa), johon koipivammaisen on äärihankala kiivetä. No, siinä sitten kiivettiin, minä hätinään pääsin ja mamulit olivat tosi pinteessä. Belgarion sitten meni avittamaan. Oli kyllä pirullista, kotona olimme puoli tuntia myöhässä. Kuski ei osannut tietä eikä käyttää uutta maksukorttilaitetta. Ziis ja just, taitaa taas olla valin paikka. Miksi hitossa ne lähettivät pikkuauton juuri nyt, kun yleensä minullekin yksikään tulee koppiauto? Ja mamuleilla oli kummallakin kepit ja toisella lisäksi rollaattori, takapaksissa kolmen ihmisen viikon ostokset – tiukkaa!
No, ei tässä ihan oikeasti ole asiaa. Pluikasta ja kylmää, minua paleltaa. Kissa vaatii herkkuja. Pitäisi hoitaa viidakkoa tänään ja kylvää uutta tulemaan ;D Onneksi Belgarion imureerasi eilen sekä avitti parissa muussakin asiassa. Täällä on nyt myös valot (mutta kuinka kauan...)!
-----------------------------------
Purrrrrrrrmenta, kaiffat! No nii, hei mä sainki eile tipuu. Oli heekkuu, mami leikko mulle piänii biittei, ku se duunas sitä. Emmä hirveest saanu, mutt maistiaiset. Ja sitt ku noi söi, mä kävin vähä pummii. Mä olin taas nälkäse ja surkeen näköne, nii mami anto omast tipustaa mulle piänii biittei, taas oikee mikrobiittei >o< Mutt saimpas kummiskii, on seki aika kilti välill. Se sano, ett pitäähä piäne saada, ku muutki kerta syä, nih! Mä oon se piäni! Poika nauro ja mä sitt tein taas vähä temppui enneko menin ruakaunkoill. Mä en oo oikee viihtyny nyt ton pojan viakus soffall, ku siin on aina semmone hässäkkä ja kauhee määrä taravaa. Mami duunaa safkaa ja heittelee astioit ja poika välill avittaa ja sitt siin on kirjoi ja semmone toisellaine kone ja vaiks mitä. Mä en oikee enää mahru siihe. Nii ett mä vaan pyärin toss ja tsiikaan aina, jos jotai miälenkiintost on niinku meneillää. Ainaha mä sitt oon mukan. Ja pomona olin, ku poika vaihto lamppuu. Ja sitt ku se imureeras mun kaavoi, mä kävin tsekkaas, oliks homma tehty kunnon ja vähä kiäriskelin. Juu – oli tehty iha hyvi. Nyt voi taas leikkii kunnoll. Ja se tais löytää pari mun leluuki, jos ei, mami lupas tänää taas hakittaa ne. Mä annoin mamill nyt luvan laittaa toho foton, ku must ei oikee taas oo mitää siistii judekaa. Nii ett voitte tsiigaa noit suklait. Mäki oo joskus saanu maistaa, vaiks ne sanoo, ett kissill ei saa antaa. Maistoin kummiskii!
Kliffaa söndaagii hei kaikill, pitäkää ittenne kunnon kissein!
-----------------------------
Vincent, kunhan sinä olet vain kilti, ei muuta huolta!
Päivän slogan: Minä niin pidän työstä – voisin aivan hyvin jättää sen väliinkin ja vain katsella!
Päivän biisi: Work
Luettua: Juha Vuorinen – Kristian siviilipalvelusmiehenä, huutopotkunaurua ja muuta, Juoppiksen tapaan aivan kamalan hirveän sekstistiä paashatekstiä, jolle saa hihitellä hiljallensa koko päivän. Suosittelen muillekin kieroituneille. Ei kaipaa edes arvosteluja, Vuorisen tuntevat tuntevat Vuorisen ;D Stefan Merrill Block – Unohdettujen tarinoiden kirja. Puolifiktiivinen kertomus eräästä suvusta, jossa varhainen Alzheimerin tauti tekee tuhojaan. Nuori Seth alkaa selvittää geenin perimää ja sairautta, kun hänen äitinsä on sairastunut. Geeni itsessään on tunnettu jo 23. sukupolven ajan ja se on pystytty jäljittämäänkin, parannuskeinoa ei kuitenkaan ole. Voi vain katsoa, miten läheinen hiljalleen vaipuu muistamattomuuteen ja kuolema tulee usein helpotuksena, aivot eivät enää osaa käskeä sydäntä lyömään ja hengitystä toimimaan. Kirjassa Sethin tarinan rinnalla kulkee Abelin tarina, Abel osoittautuu lopulta Sethin äidin isäksi. Hän menetti Alzheimerille kaksoisveljensä. Romaanin sisään on kätketty myös sadunomainen tarina Isidorasta, paikasta, jossa muistia ei ole ja ihmiset kommunikoivat koskettamalla toisiaan. Kokonaisuudessaan mielenkiintoinen esitys sairaudesta faktoina sekä ihmisistä, joita yhden henkilön sairaus koskettaa kokonaisuutena. Kirjan sanoin, kuolema voi olla helpotus jälkeenjääville, sillä sairauden katsominen ja sen tuhojen näkeminen läheltä on kammottava elämys. Suosittelen kaikille Alzheimerin kanssa tutuksi tulleille. Tämä ei siis ole silkkaa faktaa, vaan romaani, johon tunnetut faktat varhaisesta Alzheimerista on istutettu erinomaisen hyvin.
MURIJUPINAA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti