Minä en jaksa enää kärsiskellä näitä särkyjä, tätä helvetin kylmää, saatana! Minut jätettiin eilen taas seisomaan aamulla keskelle hankea, tuuleen ja tuiskuun reiluksi puoleksi tunniksi – HMPK:ssa "pieni inhimillinen erehdys". Perkele, sanon minä teidän inhimillisille erehdyksillenne. Minä tiedän, missä konttoorinne sijaitsee ja tämä todellakin voi olla vaikkapa jonkinlainen varoitus. Mikäli ne autot eivät ala joskus kulkea tilaamallani ja jumalauta teidän itsenne vahvistamalla tavalla? Mistä perkeleestä ne 25 ylimääräistä minuuttia sinne oli saatu?
Sieltä samasta lähteestä varmaan, mistä itse piru on onkinut ne koukkunsa, naulat ja pihdit, joilla meikäläistä taas vaihteeksi runttuutetaan. Lisäksi muistetaan tuikata kunnolla aina välillä syvälle lonkkaan, jos vaikka tasapaino vekkulisti lähtisi... Ainahan se on mahdollista, että taas kellahtaisi ja joku jo niin varhain aamulla voisi avuliaispäissään jopa soittaa pii-paa-auton. Ei ole aivan mahdoton ajatus, ei. Siksipä tätä kannattaa jatkaakin koko yö ja pitää Welhotar hereillä ja puolustuskyvyttömänä! Vitut, kohta minä riipaisen kaikki lääkkeet, mitä kaapista löytyy ja perään kulauttelen hyvällä omallatunnolla kaiken alkoholipitoisen juoman – jospa alkaisi tapahtua tai loppuisi kaikki tapahtuminen. Kaikilla asioilla nähkääs on puolensa!
Eilinen kehityskeskustelu meni siihen, että Upo ihmetteli, miten töitä VOI olla liikaa ja lupasi seurata tilannetta. Siis että niitä kiikutetaan myös toisaalle. No, ei sitä oikein voi seurata, kun eipä niitä viedä, ne jemmataan omiin laatikoihin ja kiikutetaan meikäläiselle sitten myöhemmin, esim. tänään on taas uusi, mittava pino paperia odottamassa. Se on varmaa, jos mikä. Ja minä taas ropottamaan kuten eilenkin. Itku siinä oli päästä ja pääsikin, taksossa, noutohemmonkin ollessa myöhässä ja meikäläisen jo tönkkösuolattuna sinivalaana Varaston edessä. En minä vaan pysty enkä jaksa kaikkea sentään, en yksinkertaisesti. Kun lisäksi pitäisi lekurin ohjeiden mukaan myös pitää taukoja vähintään kerran tunnissa, ettei niin jäykistyisi. Mutta kun... sitä hyvinkin katsotaan pahasti, jos meikäläinen kiireen keskellä alkaa taukoilemaan tai (enkka!!!) 14 minuutissa vetää puolikylmän vihannessopan nassuunsa. Sekään ei ole oikein sopivaa; siis että työläinen käyttää sen 30 min evästämiseen, mikä joka tapauksessa menee työajasta. No, tänään meni 14 minuuttia ja loput annoin *hallelujjaa* talolle lahjaksi, ettei vaan vilpinteosta ja laiskuudesta epäiltäisi!
Ei kuulkaas tässä ole enää mitään rotia. Kun huominen koittaa, no minua ei koita kukaan, mutta illalla riipaisen perskännin. Sellaisen sammumiskännin, että saisi itsensä edes vähäksi aikaa tajuttomaksi ja nukuttua jokusenkin tunnin ilman mitään tuntoa... Tämä päivä ja huominen vielä – miten minä jaksan odottaa?
POLKA – KIPEÄ, KIUKKUINEN, KYLMISSÄÄN JA KYRPIINTYNYT!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti