tuolta ylhäältä heitellään niskaan vettä, jäätä, lumisohjoa ja muuta. Samalla puhalletaan hyistä viimaa ihmiseen, joka seistä toljottaa perkele keskellä toria odottamassa muuattakin myöhässä olevaa taksoa. Eijjumalauta – tämä EI ole ihmisen elämää! Tämä on Welhottaren systemaattista rääkkäämistä, itku ei kuulkaas ollut kaukana. Mihinkään ei voinut lähteäkään, kun se prleen auton "piti olla juuri tulossa"... Jos minä en tästä tule kipeäksi, jo on ihme.
Ja jos joku sanoo, että keli on pukeutumiskysymys, kehoitan harkitsemaan uudestaan. Minulla oli kaksikerroksinen hame, pitkähihainen, paksu aluspaita ja paita. Niiden päällä paksu liivimekko. Niiden päällä laaja puuvillajakku, joka menee n. 2 x meikäläisen ympäri kiedottuna. Sen päällä erinomaisen paksu kudottu loimi. Ja kaiken kruununa paksu maihari. Jalassa kahdet sukat ja maiharit. Päässä kasihuivi kaksinkerroin käärittynä. Mutta mitä vettua se auttaa tuossa kelissä, olin aivan likomärkä, kun hemmo suvaitsi tulla. Ihmetteli vielä, kun olin lievästi ärtyisä ja kovin kankea. Olin niin jäässä, etten päässyt edes autoon kunnolla. Ei hyvää päivää, sanon minä!
Kotona suoraan kuumaa kasvislientä ja näkkäriä, vaatteet pois ja yökkärissä & kylpytakissa kahden peiton alle. Vähän helpotti, tosin melkein nukahdin. Ei auta. Pois sieltäkin ja tekemään pakollisia hommia. Ai ettei niitä yksinäisellä ole? Jos aikoo syödä ja syöttää & pitää huolta karvamöllistä, niitä taatusti nimittäin on! Ja vielä muutakin, pientä semmoista saakeli soikoon.
Lisäksi ketutti omisarviskin. Valittelin työasioita. Ainoa kommentti viiden päivän töiden kasaamisesta kolmeen oli se, että "elimistösi vain reagoi poikkeuksellisesti noin!" Siis että mitäh? Minun elimistöni reagoi mihinkään muuhun kuin siihen, että olen aivan repopoikki säännöllisesti joka päivä, kun on niin perkeleesti hommia. Kun niitä ei kukaan tee silloin, kun olen poissa! Kuvitteleekohan tuo tätsy, että minä vaan kuvittelen? Olin pahantuulinen ja kerroin taas nukkuneeni vain vajaan tunnin. Eikö mitä, tämä puuhaamaan minua kontrolliverikokeisiin keväällä :O Minä niitä edellisiä sain vinkua kolme vuotta, sama lääkitys päällänsä. Kuvitteleeko se nyt, että minä olen alkanut dokaamaan (no joo, silmäpussit olivat varmaan sitä luokkaa) tai jotakin? Kuvitelkoot mitä vaan, minä kohta kuvittelen itseni jonnekin muualle täältä.
Alan saada tarpeekseni ihan kaikesta. Nyt alkaa katketa se viimeinenkin pinna. Mulle ei vittuilla! Kauaa ei jaksa, ennenkuin teen jotakin harkitsematonta (tai ehkä hyvinkin harkittua).
Ehkä nyt harkitsen kuitenkin kaffetta, jos vielä saan jotakin alas. Kurkku on kipeä ja paleltaa aivan järjettömästi. Naurakaas sille *eeeeehehheeeeeeeeeeeeeeeeeeh*, tekee varmasti hyvää.
POLKA, JOKA ON TÄYSIN TYMPÄÄNTYNYT ELÄMÄÄN!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti