Apeus vallitsee – pystyykö yhdessä päivässä selviämään kaikesta? Aamupäivällä on se Iso Haastattelu, sieltä suoraan työhaastatteluun ja takaisin koululle rästitenttiin. Niin, tentistä puolet meni läpi, toisessa puolessa oli 1 (-> lue yksi) virhe, jota ei saanut anteeksi. En kyllä alkanut selitelläkään tai pyytänyt armoa tms. Käyn uudestaan siellä tänään iltasella. Eli kiirusta pitää! Toivon nyt vain, että taksojen aikataulut eivät missään vaiheessa torpsoile, koska tämä päivä on ohjelmoitu minuutilleen. Ilta huippenee luultavasti itku-potkuraivariin residenssin lattialle kotoon päästyä...
Eilisen vietin muuten kursorisesti materiaalia selaten, koneella istuen, lukien, pohtien erilaisia tapoja valmistaa uusinta ostosta; leijupakastettuja seitifileitä (olivat hyviä!), vähän päikkäröiden sekä ihmetellen, miksi radio soi yöllä. Viimeiseen löytyi sitten vastaus eli en kuullut harhoja, olin vain tökännyt herättimen päälle. Herätin oli satunnaisesti asetettu eli johonkin klo 1 – 2 kieppeille. En jaksanut sulkea, joten se jäi sitten päälle... Nukuin kuitenkin suht. hyvin, kaikesta jännityksestä, "että minä sitten olenkin tyhmä" –tunteesta ja muusta huolimatta.
Työkaveri soitteli. Pomo oli ollut käymässä: säästettävä entisestään, sijaisissa mm., sairaslomia on liikaa (mitenkähän tämä kivasti korreloi lisääntyneeseen työmäärään) jne. Lisäksi kiertotietä kuulin, että sopimustani jatkettaisiin. Jos on pakko, jatkan. Jos jostakin tulee muuta tarjolle, vakinaista siis, en jatka!
Illan pääasia oli kuitenkin Nuorimmaisen vierailu illan kähmeessä. Koko perhe + täti olivat olleet kyläreissulla jo toisella Iso-Mummolla, josta tulivat Kummisedälle ja sitten meille. Käärö oli juuri nauttinut välipalaa, joten hän vain tuhisi nenä rutussa ja nassu kurtussa. Äitinsä oli kyllä oikein pirteä ja näytti hyvältä eikä yhtään rasittuneelta, hienoa. Isäkin on isyyslomalla, joten alku on mennyt kuulemma ihan hyvin. Avo-vara-Iso-Täti toivottaa hyvää jatkoa ja toivoo näkevänsä käärön myöhemmin ihan hereillä ,D Tässä siis nuorin uinumassa.
Ai niin – pakko-kertoa-tänään: Welhottaren pahimmista peloista yksi toteutui eilen! Hissi oli rikki eikä toiminut päivän aikana lainkaan, vasta illemmalla oli korjaaja käymässä. Onneksi ei ollut asioita ulos. Tai olisin vienyt kyllä roskat. Nyt ne on pakastettu parvekkeelle odottamaan. Ei se portaiden ylösnousu mitään, mutta kuvitelkaa alasmenoa toisesta päästä kapenevissa kierreportaissa.....
Ei tässä tänään mitään. Minua vain ahdistaa, jännittää, pelottaa – suoraan sanoen olen kauhuissani!
----------------------------------------
Purrrrrrrviska, kissinderit! Hei, ei se mamiska sitt kauaa ollu mulle vihaskana. Ei se osaa, ett nyt me ollaa ihan väleis. Aamupäivä oli vähä heikko, mutt mä olin oikee kilti ja nätti ja ihaska, kävin purraas ja menin sitt basee välill goisii ja sillee. Ja sitt ku mami duunas sitä fisuu, kerranki malton pitää turpini kiinni. Ett en niinku jolissu. Sehä palkittii heti, mä sain kaks aikastas isoo kalan häntylii heti ku mami oli sulattanu ne fisubiitit. Oli kuulkaas hurjan njamskista, mami viälä pilkko ne sopiviks biiteiks ja toi mulle tarjolle. Kilti mami, nii kilti, kuiteski sitte! Fisu teki masun ihan täydeks, mä meninki sitt goisii peiton alle, mamikaa ei sanonu vastaa yhtää. Arvatkaas, mä heräsin siihen, ett hirvee määrä porukkaa oli meillä. Hei siis meillä, enkä mä tiänny mitää. Juu, tuli se ihmispentu, sen äiti ja iskä ja se yks tyttö ja Kummisetä. Vähäks mä tsigasi pitkää. Sitt mä kävin nuuskuttaa, juu, ihan meihi se ihmispentu kuulu, mein laumaa niinku. Ett ihan hyvä. Eikä se sanonu mitää, oli hiljaa, ei ees inissy. Mä hyväksyin sen. Paljo kiinnostavampi oli se, ett ne haisi kaikki gimmakissoilt! Mä sitt vähä kävin hinkkaas itteeni niihi ja läheti sille teekut niille gimmoil. Hei, ottakaa vaa yhteyttä, mjouuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuuh! Komee kolli tääll ois iha yksi ilma seuraa, hei....
Täss siis tää vaatimato kolli käpristyy ottaa aamu-unkkoi. Mamill on jotai hualii. Mä taidan painuu siis goisii. Ett niinku huamisee..
-----------------------------------
On, huolia on. Ei sentään l-vikaa! Ai niin, täytyy vaihtaa raatiossa kanavaa. Minen jaksa nuita jouluhoilotuksia, argh...
Päivän slogan: Hiljaa istuessa, tekemättä mitään, kevät tulee ja ruoho kasvaa itsestään...
Päivän biisi: Se kerran kirpaisee
Luettua: Lionel Shriver – Kaksoisvirhe, rakkaustennisromaani. Jäks, karmea kokemus, Welhottarelle suorastaan vastenmielinen. Urheilua, dharmatiikkaa ja rhomantiikkaa samassa kasassa. En suosittele, en todellakaan kenellekään. Ainoastaan ja vain akuuttiin kirjapulaan. Ei tulisi asumaan meille, palautankin mahdollisimman nopeasti! Jäks! Robert Capa – Sotakuvaaja, upea kirja. Ihminen, joka otti upeita kuvia lähes mahdottomissa ja hengenvaarallisissa oloissa ja lisäksi vielä osasi kirjoittaa! Tämän opuksen ottaisin itsellenikin, kuvat ovat todella upeita. Teksti sujuvaa, ironista, jopa leikittelevää kaiken kaameuden keskellä. Kulttuuriteko julkaista tämä lopultakin suomeksi, Welhotar kiittelee ja suosittaa kaikille. Sodan karmeuden kuvausta sekä sanoin että kuvin, kuitenkin selkeästi pasifistinen ote. Esko Koivu – Nashville Tenn., USA. 1957 – 1958. Stipendiaatin kirjeitä kotiin vuoden ajalta. Erinomaista ajankuvausta USA:sta, mm. rotujen välisestä integraatiosta, politiikasta, myös opiskelijalle tärkeistä asioista eli autoista, rahan arvosta, hankinnoista, automaatiosta jne. Mielenkiintoinen esitys, suositan. Meikäläistä tämä kiinnosti ihan lähihistoriallisena dokumenttina tuolloisesta USAlaisesta meiningistä (ja tervessi Turkku, tää o siält ny vinksuttu tää kirja! Ai nii, ja suosittelen tota JukeBlogi kans... samall niinku).
MUISTAKAA LUUSSI-PULLAT!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti