Olipas eilen ns. touhukas päivä. Sain kirjastosta kassillisen materiaalia, ziitosta vaan. Kävin parissa kaupassa – järjestelen Kummisedälle tällaista joulukuun Survival Kitiä. Kummisedästähän kun tuli juuri Ukki (hän itse haluaa niin), hänellä on kohta syntymäpäivä ja sitten on se j-juhlimus. Hän halusi kaikki lahjuksensa (!) samalla kertaa. Minä tiedän jo, mitä hän tulee saamaan. Osa hankintoja on valmiina, vain loppusilaus puuttuu. Sen saan vasta tiistaina. Tapasin sitten Belgarionin sopivasti Risman kehässä ja jatkoimme tehokasta yhteistyötä ruokakaupoissa. Viikon ruokien ja muiden emmeiden haku kahdesta kaupasta äärimmäisellä tehotiimityöllä ilman turhia aapailuja ja askelia vie n. 30 min. Me olemme tehokas kaksikko! Risma tarjosi kiitettävästi oranssia lihaa yms. Samoin Liiteri kalkonia, leipää jne. Hah – Itsepäisyyspäivän takia kauppojen tilauksia on ilmeisesti ollut muutettava ja osa härpäkkeistä vanhenee juuri 6.12. tai 7.12. Eipä haittaa, pakkanen sai täytettä. Olimme oikein tyytyväisiä, mukaan tarttui vähän herkkujakin ,D
Belgarion raportoi tehokkaasti poikain iltalomasta – ja minä sain naureskellen kuittailla sattumuksia. On se hyvä, että Belgarion tietää, että minulle voi kertoa kaikenlaiset jutut. Minä näet olen kaikkein viimeinen paheksumaan moista. Olin vain tyytyväinen, että olivat pitäneet huolta toisistaan eli kavereita ei jätetty, joten kaikki palasivat oikeaan paikkaan suht. oikeaan aikaan. Hah – pojasta on tulossa kohtapuoliin korpraali. Ensi viikon ovat kuitenkin leirillä, siis ihan koko viikon. Piti ostaa suklaalevy (niitä Liiterin pieniä) joka päiväksi eli 5 kpl, ihan vain lohdukkeeksi. Vaikka viestimiskeskus tullee olemaan jonkinlaisissa sisätiloissa, Lapsi joutuu nukkumaan teltassa, kylmässä, kylmässä ja pimeässä metsässä! Ja mahdollisesti vielä kelaamaan (tämä on salakieltä, kaverit tietävät!). Sieltä hän pääsee kuitenkin suoraan perstai-iltana lomalle. Toivottavasti suihkun kautta, tämä oli hänen oma ajatuksensa. Viikossa rähjääntyy kuulemma oudosti, alkaa dunkata mielenkiintoiselta ja vaatteetkin, erityisesti hikisukat, alkavat olla jo hyvinkin tiiviissä pusseissa kuljetettavaa dangerous-jätettä. Josta asiasta kameliin; Belgarion oli kuin olikin testannut Yrjön haisunäytteet ja valinnut parhaan – toivottavasti se on sellainen, mitä minäkin kestän. Hän tulee saamaan koko arsenaalin em. haisua käyttöönsä siis, hankinta myös ensi vkon reissulla.
Pakko on vielä rapota ruuasta; tein ns. perinteistä juures-sikapataa. Ei siitä kai oikein perinteistä tullut. Pakkasessa olevat lantut saivat kyytiä eli iso köntti sieltä, pari isoa porkkanaa, sipulia, selleriä, ai niin ja ne sikasuikulat, joista osa ensin koesyötettiin Vincentille. Tässä vaiheessa kannattaa vilkaista Armi Painin lokia, jossa on mainio postaus näistä marinoiduista suikaleista!!! Kun Vincent jäi henkiin, pantiin loppu omaan pataan muhimaan. Mausteiksi perinteisten lisäksi tietysti kurria, valkosipulia sekä yksi pitkänpitkä vihreä kili ilman erityiskäsittelyä - vain viipsaleina. Muhitettiin kypsäksi – mmmm. Naurakaa vaan meikäläisen lantunpakastusoperaatioille, mutta kyllä se kannatti. Vihannekset olivat tod. hyviä ja niitä oli reilusti, taisi olla enemmän kuin lihaa. Kylkeensä pata sai riisiä, johon loppuvaiheessa hulautettiin huuhdellun pestopurkin jämät – riisi kun on muuten niin aneemisen oloista. Oli njasmkista, kaikki olivat tyytyväisiä. Myös Vincent!
Jälkkäriksi saatiin kaffetta pullakräämihöttön kanssa. Hyvää! Ja sitten jäi yksi pienenpieni valkosuklaalevy jostain syystä minulle vielä jömmaan. Ehh, en ole koskenutkaan siihen – vielä. Lisäksi Belgarionin kanssa siivottiin parveke ja hän viritteli kaamosvalot oikein nätisti parvekkeen kaiteelle. Siinä on meikäläisellä vähän ongelmia. Parvekkeen lasitus kun on kaiteiden sisäpuolella! Eli seinät pitää aukaista vuorotellen ja vetää valot kiepillä sieltä välistä. Mutta on tuosta intistä siis ollut hyötyäkin, toimi sujui nopeasti ja nätisti. Sitä vartenhan Belgarion on koulutettavana. Mitä? Ei vai... ompas! No juu, kaiken huipuksi eli kipulääkkeiden oton jälkeen pölkkäröin residenssin ja pesin ison koneellisen pyykkiä. Siksi olenkin taas hereillä klo 2. Oikea olkapää ei pitänyt eilisestä touhuilusta, ei myöskään vasen. Vasenta puukotetaan vähän väliä, oikea on tunnoton ja jäykkä sekä särkee täpöllä! Koivet ovat lähes toimimattomat. Piti taas raahata itsensä kylppäriinkin, pletto. Terve minä tässä terve, terkkuja vaan HYYSsiin, prle!
Seuraava osuus käsittelee sitten uutta vauvaa eli kääpiötä – jättäkää siis väliin, jos ei kiinnosta. Tämä nyt vain on postattava aikakirjoihin sekä tietysti tiedoksi eräille loppumetreillä oleville *virn*. Eli H. oli alkanut tuntea olonsa oudoksi to puoliltaöin, sitten vedet olivat hulahtaneet. Soitto sairaalaan, josta ilmoitettiin, että menkää vaikka nyt rauhassa vielä nukkumaan, ei tässä mitään tapahdu. Klo 1 – 2 välillä oli kuitenkin jo alkanut tapahtua sen verran, että H. pakotti miehensä viemään hänet sairaalaan. Yllättäen, suoraan siellä sitten saliin. Nyytti näki päivänvalon jo tuossa klo 6 tienoilla! Eli ekakertalaiseksi harvinaisen nopsasti ja kohtuukivuttomastikin kuulemma. Ja ne mitat olivatkin 56 cm ja 3.5 kg, about. Pitkä mies, tulee vanhempiinsa. Isän mielestä touhu oli ollut vähän veristä *heh*. Äiti, Vauva, Isä, Täti, Mummu voivat hyvin, Ukilla lienee krapula. Nimittäin saimme eilen ensimmäiset kuvat meilillä ja minä sekretaarina rinttailin ne Kummisedälle tuosta mukaan, hän oli aika sihneessä. Unohti sitten kuvat ja pullonsa meille, uskomatonta. Mutta ylpeä Ukkihan nyt saa tehdä mitä tahansa. Työpaikalta hänet oli häädetty pois perstaina, koska oikein mikään ei ollut luontunut siinä söheltäessä ;D
Eli Polgara proudly presents – viimeisin klaanin tulokas:
----------------------------------------------------
Purrrrrrrrrrrrrve, kavrut! Mä annan nyt tän kerran tilaa tolle pentukuvalle. Joo mä tiän, se on ihmisenpentu toi tommone. Mä tiän kans, et jos mull ois kais-tiätte-mitä jäljellä ja mull ois leidi, joll ois kans kais-tiiijäte-mitä tallella, nii ni meill ois takuulla upee pentulauma. En vaan tajuu, miks ihmiset tekee yleesä vaa yhten pennu, joskus kaks. Tai enemmänki, kai. Outoo. Mutt selkee pentu toi on, nii ett mun miälest se saa nyt sitt mun foton tilan. Mä oon reilu ja mä tykkäisin kovasti pennuist! Oottakaas, ku toi tulee käymää. Nill on himass kans jo kaks kissii. Vähä mua kyll pelottaa, mä noin piäntä vissii oo nähnykkää. Mutt mä osaan kyll suhtautuu. Ihan varmasti! No, se pennuist. Tärkeempää on, ett eile orjaki oli paremmas kondikses ja me saatii ihan älden hyvää sikasafkaa. Ja Poika tuli mun seuraks. Mmmm. Mä sain loikoo taas Pojan viakus ja kaikkee. Poika on mamin jälkee melkee parasta. Se on siis nii kilti, tai pelkää mua. Mä saan olla melkee miten vaan, eikä se sano mulle pahasti. Mami joskus nääs sanooki. Mutt Poika ei kyll ikinä. Ja mä saan nuuskuttaa sitä ja sen taravoita täpöllä ja hyppii ja vaiks kävellä sen päältä, nii se vaa naureskelee! Kiva Poika, mä tykkään! Ja sitt se anto muruse semmost jotai pullaa (tai se kai tipahti siltä, se vissii huamannu), mä maiston sitäki. No, ei se kissin ruakaa oo. Mutt sain kans jälkkärii, niinku muuki porukka. Kyll oliki tyytyväinen olo. Ja sitt ku mä menin partsill, jummi. Poika ja mami oli laittanu sinne semmoset kylmät valot, ett ei niinku kyntteleit. Niit on nasta tsiigaa pimeell. Ja sitt ku mami viäl laitto piänen kynttilä siihe lyhtyy. Tarttee sanoo, ett mun miälest oli nättii *vähän kolliherkistelyä*! Mull oli eilen oikee hyvä päivä. Sitt ku kaikki oli lähteny, mami meni vähä pitkäksee. Mä menin sen viakkuu ja me otettii snadit iltatirsat, ihan lähekkäi. Mmmm. Lämmint ja mukavaa. Ett ei sen ihmosempii taas eiliselt. Tänää miätitää, mitä uutta syätäis ja tehtäis. Mutt ekaks mennää ottaa snadit aamutirsat – menkää teki, se kannattaa aina. Ja mamiskan viakkuu, ku se tuattaa lämpöö ihan selkeesti. Se on sitt taas huamisee...
--------------------------------------
Aivan, kohta lukemaan sänkyyn lämpöisen peiton alle. Mmmm.....
Päivän slogan: Voisin tehdä mitä tahansa, mutta en kuitenkaan tee mitään!
Päivän biisi: Kuningas Mammona
Luettua: Outi Pakkanen – Talvimies, taattua Pakkasta, rhomantiikkaa ja ruumeita, ei siinä mitään. Ei juuri yllätyksiään, toki kiva juonen kehittely, mahtava paikallistuntemus ja pieni dropping names –syndrooma ovat aivan paikallaan tämän leidin kohdalla. Sellaista kohtuullisen luettavaa kotimaista rikosdraamaa, joka aina keskittyy myös ruuan ympärille. Tällä kertaa kirjan lopussa ovat myös tärkeimmät reseptit, hyvä idea niille, jotka reseptien mukaan ruokia tekevät! Näissä Pakkasen viimoisissa kirjoissa on nimittäin syöty äärimmäisen hyvin! Eli voin melkein lähes suositella, lähinnä em. perustein ;D
SUPIRAUHALLISTA SÖNDAAGIA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti