Juu ei, ei tästäkään pitkää postausta tule. Nimittäin jos tulisi, se olisi sellaista väninää ettei kukaan jaksaisi. Ette edes te, valitan.
Ihan vain tiedoksi, että eilen minulle tehtiin kaksinkertaiset oharit. Kaksi tapaamista ns. peruuntui. Toisessa sentään henkilö kehtasi parin tunnin päästä sovitusta ajasta ilmoittaa, että tsori, kun ei pääsekään. Toinen jäi aivan auki...
Katsokaas, se on todistettu: Minua voi kohdella ihan miten hyvänsä! Kun en itse pääse mihinkään, enkä pysty tekemään joitakin asioita – hah, turha sitä on sitten ilmoitellakaan ja asian voi aivan hyvin unohtaakin. Ai että nyppii, sano! Samoin töissä naapuriosasto vain ilmoitti tuovansa omia töitänsä minulle, hmmmm. Sanoin sen kyllä sopivan, mutta teen ne toissijaisina. Aha. Pitäkää saastainen välinpitämättömyytenne!
Että kaikki olisi täydellistä, jalkani muistuttavat puupökkelöitä, erittäin kipeitä sellaisia.
-------------------------------------
Purrrrrrrrrrrve, kaiffat! No jo alko orjall taas mennä perill, ett se ei voi luattaa ku muhun. Siis niinku siihe, ett mä oon aamull herättääs sitä ja pummiis safkaa. Meniks nyt muute perill kans se, ett se yks ekoruaka on siis nii pahaa, ett en syä, jäks!? Orjall vois mennä vähä enemmänki perill, mun miälest. Ei se tyhmä oo, mutt liika luattavaine vissii. Se luattaa viäl siihenki, ett tulee semmone aika, ett mä en pureta sitä koipii. Eikä tuu, yriti eilenkii – ähh, se ehti väistää... No, nyt mull tuli uutta kunno muanaa, tää on hyvää, nautaa ja vihanneksei, juu. Ja kalkonii. Hei, miss on mun hampulikaakit, ne mä tarviin viälä kummiskii. Ai ett sitt kohtpian, okei, älä nyt hermoo. Orjall on pinna vähä piukass, kui nyt sattuuki. Eilenki se ärhenteli eikä tehny ku semmost elukoide safkaa (täll mä tarkota vaa vihanneksei, ei ees murui eikä sitä valkost). Mä oon saanu jo olla hiimu paljo partsill, enkä oo muute viälä maistanu yhtää niit sen piänii vihreit kasviksii siälä. Se väitti, ett ne on sitä tulist =O Mutt ku ne on piänii ja vihreit, en usko, tarttee koklaa, kai. No, orja on vähä särkevän näköne, kireeki, niinku. Mutt saa nyt ettii tähä jonku kuva kummiskii...
Kuva täältä, jossa muitakin kattendaaleja >o<
Kliffaa keskimäist viiko päivää hei kaikill mun frendeill! *pus*
----------------------------------------
Vincent, kohtuullisen veemäinen kissa.
Päivän slogan: Sairastan tautia nimeltä elämä ja se tappaa 100 %:n varmasti!
Päivän biisi: Elämä kuin euroviisu
Luettua: Benjamin Mee – Koti eläintarhassa, koko perheen kirja siitä, kun ostettiin eläintarha. Ei mitään sulokasta, vaan raakaa työtä, rahavaikeuksia, surua ja pelottavia tilanteita. Todenmukainen kertomus siitä, millaista on kerjätä rahaa pankeista, tehdä työtä eläinten takia niiden ehdoilla sekä lajien säilyttämisen(kin) takia. Minä pidin tästä, ei mitään läyryämistä vaan asiallista asiaa mukavassa ja luettavassa muodossa. Suosittelen elukkaihmisten porukoille! Matti Laitanen – Liimanen, hyvinkin yhteiskunnallinen romaani, joka kertoo idealistisesta nuoresta sekä vähän vanhemmasta Liimasesta politiikan ja työelämän syövereissä. Nuoren harrastuksista politiikan ja painin parissa, ensimmäisistä ulkomaanmatkoista, myöhemmin perheestä ja politikoinnista sekä työstä. Liimasesta ei tullut takinkääntäjää! Luettava, mutta hiukka liikaa otteita eräistä teksteistä *virn*. Minä pidin tästäkin, Liimanen on miehinen alter egoni ;DD Juha Pikkarainen – Kapinakenraalin päiväkirja, kertomus Kemijärven sellutehtaan alasajosta. Pamfletti, jossa kaikki tuodaan julki siten kuin se tapahtui. Kuinka suurpääoma puhuu jopa ministerin suulla. Tutustukaa ihmeessä, miten iso tehdas saadaan kannattamattomaksi (muka) muutamalla teolla ja sanalla. Myös hyvä ilmaus kansanliikkeen toiminnasta ja voimasta. Robert Vaderplank – Ruma kuin apinan kainalo, meheviä solvauksia kaikilla tunnetuilla (ja tuntemattomillakin) kielillä. Opettele osa näistä, itsesi takia vaikkapa. Tiedät, mitä sinulle sanotaan tai voit käyttää näitä hyväksesi muita mollaten. Käyttökelpoinen vinksu jokaiselle ja vielä välillä hillittömän hauskakin, kulttuurisidonnaisuudesta riippuen! Janice Y.K. Lee – Pianotunnit, lievää hömppää II maailmansodan Kaukoidässä sekä 50-luvulla. Toisaalta tämän luki myös ihan historian takia, mielenkiintoista ajankuvaa ja elämänmenoa. Ehkä kuitenkin enemmän hömpän ystäville, sopii myös Welhottarelle eli suositan kevyempänä välipalana. Renate Dorrenstein – Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille Punahilkkaa. Nimi voipi erehdyttää... Tämä on hiton hyvä opus keski-ikäisen naisen maailmasta, joka muuttuu eräänä päivänä äidin naapurin soittaessa. Äiti on saanut aivoinfarktin ja Heleen joutuu miettimään äitisuhdettaan samalla kun hoitaa kodin, työnsä sekä etsii äidille jatkohoitopaikkaa. Kuntoutusta suunnitellaan, hän tapaa äitiään ja lukee tälle satuja, jotta tämä saisi jälleen kiinni sanoista. Hän tutustuu Hollannin sairaanhoitojärjestelmään perinpohjin sekä löytää äitinsä hoitotahdon... Lisäksi suhde aviomieheen on hankala, genitaalialuekin vaivaa, kuumat aallot iskevät, tyttö on niin nuorta, niin nuorta ja pojallakin on seksielämää. Ei ihme, jos lievä burn out alkaa iskeä. Mielettömän ironista, mustaa huumoria täynnänsä oleva opus vakavista asioista. Suosittelen meille keskiäkäisille akoille, myös aivotapahtumia kokeneiden läheisille tästä voisi olla vähän apua. Tämä myös siellä toisaalla joskus myöhemmin esillä! Welhotar piti tästä, kovasti.
NIIN TYHMÄ, NIIN LUOTTAVAINEN - EI KIRKKAIN VÄRILIITU RASIASSA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti