Kälyinen maanantai-aamu, yö menikin taas tavan mukaan valvoskellen. Ei vaan nukuta, se on tuo maanantai-syndrooma, mutta myös helvetillinen käsikipu, joka ei asetu. Onneksi on lämmintä – sekä sisällä että ulkona. Ketuttaa, että makkarin ikkunaa ei vaan uskalla pitää auki. Jos sattuu satamaan, kastuu tämä Black Beauty ja siitähän ei kotivakuutus enkä minäkään tykkäisi, argh. Joten ei ihan voi raittiissa ilmassa goisia. Olenhan kertonut tämä talon omituisuuden – makuuhuoneissa ei ole ilmastointiventtiilejä! Ikkuna kyllä...
Varastolle taas pitäisi, hjuuh! U-P on ottanut myös tavan kiertää aamuisin jokaisen luona sanomassa huomenta. Tämä tapa on lähtenyt edeltäjän edeltäjältä, eli ”melkein jo sukua” olleelta S:ltä, joka oli aviksessa W:n ja Kummisedän siskon kanssa. Eli maailma on oikeasti pieni. Niin siis asiaan. U-P tekee kierroksen, mutta jää samalla vaihtamaan mielipiteitä (tekisi mieli sanoa juoruamaan) lähes kaikkien kanssa. Ei hyvä eikä kiva. Ihan senkin takia, että jos hän aikoo päällikön pestinsä pitää myöhemminkin, tuo ei ole oikein hyvä juttu. Uskottavuus kärsii kummasti, oikeasti. Ensin ollaan niin kaveria ja kohta tuleekin turpaan. Henkisesti siis. Hiukan epäilen, että jos P-P vaihtaa sinne, missä nyt on väliaikaisena, virka tulee haettavaksi eikä siihen määrätä nykyistä sijaista eli U-P:tä. No, asiahan ei minulle kuulu. Määräyshän minulla on vain vuoden loppuun ja jatkoista ei tiedä kukaan mitään. Mutta sinne Varastolle nyt kuitenkin pitäisi taas hetikohtapian. *huoh*
Lähettelin ikäviä viestejä eilen ns. ystäville, jotka eivät vastaa edes puhelimeen kun soitan. Juu, ei tarvitsekaan vastata. En minä mitään enää keltään pyydä. Metsästän nyt vain takaisin yhtä lainaamaani kirjaa. Samoin yritän saada yhteyttä hra Ikkunanpesijään, hänelle jätin viestiä, että seuraavat ns. pyhät ovat juhannuksena. Että josko siihen mennessä nuo paashat ikkunoista ehtisi jo vaikka taltalla poistaa. Aivan, olen ikävä ihminen. Olen vain niin lopen kyllästynyt siihen, että luvataan asioita, mutta lupauksia ei pidetä. Minä kun olen siitä omituinen ihminen, että yritän itse ne pitää. Mahdollisimman hyvin siis.
Muuten olen siirtynyt kesäpukeutumiseen: ei villavälihousuja eikä mustaa mustalla. Nyt mennään puna-mustalla linjalla, vaihteeksi. Lisäksi parin viikon päästä pidän ensimmäisen kesälomapätkän, sen yhden viikon. En tiedä, mitä tekisin. Josko vaikka kännäilisi, kun ei ole sitäkään tullut harrasteltua.
Ulkona mustarastaat kirkuvat ja muut siivekkäät muuten vaan huutavat, tuoksuu sateelta =o
---------------------------------------
Purrrrrrrrrvinka, kavrut! Heh, sainha mä mamin lopultaskii duunaa kunno safkaa, sai sitä kyll venaa. Oikee kissin sunnuntaisafka, se nimittäi duunas donarisaladoa. Juu, me jaettii puukki fifti-siksti, ei sill hirveest jääny sen omii appeisii. Mutt sill oli kaikkee muutaki siinä, mä sain sitt sitä donarii vaa. Enkä muute ois muuta syänykkää, nih. Sitt mä meninki sen viakkuu loikoilee, HYI. Ei siin voinukkaa olla. Se oli taas syäny sitä raakaa sipulaa, karmee dunkkis. Piti kääntää selkä, niinku pylly sinnepäi. Uhh. Ja sitt se goisi taas päiväll, yks kaks se vaa sammahti ja alko kuarsii. Sitt se ei nukkunu taas yälä. Epist, mä goisin päiväll ja yälä, mä goisin muuteskii paljo. Nii ni sitt tollasii raumoi aiheuttaa piänell kissill. No anto se äske kalkonii ja hampulikaakkei, laitto samall jo päivämuanatkii ja sillee. Ett nyt mä otan täss relaa, täss sänkyll ja kattelen vaa. Eile se yritti taas ottaa must fotoi, en antanu. Ettiköö jonku muu foto tai jotai, se on orjan duunii...
Kliffaa viiko alkuu kaikill!
---------------------------------
Vincent, kissa, joka kuulee donaripurkin aukeamisen vaikka unissaan!
Päivän slogan: Eipä ole elämän noutopöydässä paljon tarjottavaa...
Päivän biisi: Out Of Time
Luettua: Inger Frimansson - Kissa joka ei kuollut. Kesämökillä tapahtuu jotakin odottamatonta, niin odottamatonta, että se jää todella vaivaamaan. Beth kun sattuu vahingossa tappamaan miehen. Tästä seuraakin sitten outoja tapahtumia jatkossa, pariskunnan suhde viilenee ja muutakin alkaa ilmetä - myös kissoja siellä ja täällä. Ihan kelpoinen dekkari, kirjailija tutkiskelee tappajan mieltä... eikä jännitys kyllä herpaannu, vaikka oikeastaan mitään dramaattista ei tapahdukaan. Pienin keinoin aikaansaatua ahdistusta. Suosittelen Frimanssonin kavereille ja psykologisista dekkareista pitäville, tämä on vähän erilaista luettavaa taas vaihteeksi. Eija Piekkari – Haamupari, eli kotomaista – oikein peruskotomaista dekkaria eikä nyt niin kehnoa tämäkään, yllättäen. Ihan kelpoisaa, helppolukuista ja täsmäävää tekstiä. Ei paha, mutta ei nyt mitenkään järisyttävä lukuelämys kuitenkaan. Kustantajan parhaimmistoa *virn*. Riku Immonen – HD-mies ja löydetyn respektin menetys. Kuten muistetaan, HD-miehen respektit olivat vähän hakusessa. Mutta nyt alkaa löytyä; ensin löytyy nainen, josta tuleekin oikea HD-nainen ja respektiäkin alkaa löytyä, vaikka HD onkin vaaleanpunainen ja välillä täytyy ajaa BMW:llä =( Toisaalta, respektin voi sitten menettääkin hämmästyttävän nopeasti... Hihityttävä HD-miesten ja –naisten kirja, josta saa ainakin itsensä suht hyvälle tuulelle, jos edes on vähän tietoinen, mistä puhutaan ,D Suositan jäykille pitsiniskoille ja kermaperseille!
TYÖ TEKEE KIPEÄKSI!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti