Sanon minä, että on tämä yhtä perkelettä! Yksi päivä, jolloin oli melkein hyvä ja huoleton olo, sain jopa nukuttua. Mutta kas, menin sitten tellimään taksoja tälle viikolle ja kuinkas sitten kävikään! Palmian Matkapalvelu vastaa (lainaus täsmälleen viestistä):
Hei!
Valitettavasti en voi varata työmatkojanne. Oikeutenne työmatkoihin päättyi 31.12.2009. Voitte kääntyä sosiaaliviraston puoleen asiassa maanantaina.
Tietenkin voitte käyttää vapaa-ajan matkojanne työmatkoihin mutta siihen tarvitsen erillisen vahvistuksen.
Eli sos.virastossa joku ei ole jaksanut / viitsinyt kruksata kohtaa, jossa oikeuteni työmatkoihin jatkuu. Edessäni on 10.12.2009 päivätty päätös, jossa oikeus työmatkoihin jatkuu, uusi matkakortti sekä kuitti tämän kuun maksetusta omavastuuosuudesta – perkeletto!!! Palmia ei puolestaan suostu siihen, että ne ilmoitetaan myöhemmin! Nyt minä siis käytän vapaa-ajan matkojani työhön. Asia korjataan, jos korjataan. Ehkä joskus. Ja jos joku saatanan sielu sattuu virastossa tänään olemaan paikalla. Ja jos The Järjestelmä päivittyy välittömästi!
Voi vettu, että minua jaksetaan kyykyttää! Itkuhan siitä tuli, ääretön raivo ja erilaisia ratkaisumalleja hyvinkin radikaalisti. Ei tässä ole enää mitään järkeä. Viime viikolla Matkapalvelu tössi neljän päivän tilauksista kaksi, eikö olekin hyvin? Nyt ei sitten tehdä mitään – käytä torpso inva vain vapaa-aikaasi, ethän sinä täysimittaisesti varmaan töitäkään tee... Voi paskat, kun tietäisivät!
Nyt tämä alkaa kirjoittaa kaupunginvaltuutetulle pientä viestiä. Josko hän voisi ottaa asian esille – en tod. ihmettele, jos vanhukset eivät jaksa. Se alkaa olla minullakin nyt niin lähellä, ettenkö tekisi jotakin, josta kukaan ei tule pitämään. *huutoitkupotkuraivarit* Olen niin raivoissani, että edes pakkanen ei saa minua rauhoittumaan. Oli pakko heittää kourallinen kipu- ja rauhoikemömelöitä, että edes tokenin vähäsen. Kaiken huipuksi vielä tämä – huh, onneksi ei meillä asti, ihan tuossa näköetäisyydellä nimittäin! Kun kuulin asiasta, säntäsin pesemään kuontaloni – edes... Ai että risoo ja riipoo!
En voi kuin ihmetellä, miksi aina minä? Ihan aina? Minä en todellakaan kohta enää jaksa, se on kuulkaas kovin lähellä, että – niin, että lopetan tämän järjettömän luudaukseni ja huutamiseni. Kukaan ei kuule, välitä eikä edes lue. Antaa olla koko paskan, perkele! Vittuillakseni menen kuitenkin töihin. Silmät ovat punaiset, en ole nukkunut, olen miettinyt. Ai minäkö? Todellakin, paras tapa.
Tupakkaa ja äkkiä! Lisäksi särkee, silmässä on jotakin vikaa (aika pahaa...), ei hyvä, ei tod.
Purrrrmenta! Tota, mä en taida sanoo nyt paljo. Toll mamill on joku nyt vähä kehnost. Mä kummiskii saan kaikkee mitä mä tarviin. Saan jo nukkuukki se viakus, mutt vaa jalois. Ja ne paprut se laitto taas kummiskii, yöks. Ku mä nyt vaa tajuisi olla tekemätt mitää. Se on vissii vähä kireenä. Eilekii se jo skrivas, volis ja skrivas, mä tiijä mitä. Pitkää kuiteskii. Ei se muuta. Ja riipi niit se napikoit. Omituine se vähä on, nii se on kyll aina. Vähä se mua pelottaaki. Kai se tulee viäl takas himaa – tuleeha? Jos joku tulis sitt hakee mut, jos se ei tuu. Mä en taho olla tääl yksiksee. Jos Poika vaiks? Mist se tiätäis, mä voi sille soittaakkaa. Mull ei oo omaa kissikännyy eikä kukaa kuule, jos mä huudan täälä. Hrrrr, tääll on nyt joka tavall kuulkaas aika galsaa. Kuvakii o vähä outo, son täält.
Toivottavast teill on nyt kliffaa!
Vincent, sitä minäkin toivon, että heillä todellakin on hauskaa minun kustannuksellani – kuten teillä kaikilla...
Päivän slogan: Olemattomuus haaveena!
Päivän biisi: Stormy Monday
Luettua: Joyce Carol Oates – Kalliita ihmisiä eräs vähän oudoimmista ja erilaisemmista opuksista Oatesin tuotannossa. Lapsimurhaajan tunnustukset, tai sitten ei. Miten sen nyt lukeekaan ja haluaa ymmärtää. Paljon myös kirjoittamisesta siinä sivussa. Hyvän perheen kulissien sisäisestä tilanteesta. En jaksanut kovin keskittyä, zorgen folks. Aloitin pienen Oates-session, kun kirjaston tarjonta on mitä on. Sekin.
MENEN MINÄ KUITENKIN – VIELÄ, ehkä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti