Nyt olisi taas vaihteeksi asiaa – painavaa asiaa. Eläinasiaa. Kissa haluaisi lahjoittaa emäntänsä pois – ihminen tyytyy huonoonkin kohteluun, kun sille vain annetaan tarpeeksi kirjoja ja porkkanoita (sipulia ja valkosipulia kans), välillä kaffetta ja! Kissa asustelisi itse mielellään yksin tai kaipaisi näemmä päiväseuraa. Minä olen jo valmis lähtemään – en jaksa enää pestä paskapyykkiä! Aina kun lähden töihin vapaapäivien jälkeen, sama juttu... Prle, sopisi jo uskoa, että jonkun on huushollissa ruokarahat tienattava. Eli Polgara annetaan pois, kissa vieköön kaiken. Niin sitä kävi erossakin aikanaan.
Josta pääseekin suvereenisti siihen, miten päivänsä käyttää. Aamulla ylös klo 3 tienoolla, silloin saa rauhassa tointua eli notkeutua sen verran mitä tämä möhkö enää notkeutuu aamujäykkyydestä, syödä aamiaista, ottaa mömelöt, lukea aivan rauhassa miettimättä mitä on vielä tekemättä sekä kirjoittaa, jos silmät ovat siinä kunnossa. Aamutoimiin menee mielettömästi aikaa, koska joka paikkaa särkee, juilii ja olen notkea kuin heinähanko – älkää siis ihmetelkö. Tuo n. 3 h on täynnä toimintaa, myös kissanviihdytystä, huolehtimista, ruokintaa, hoitoa.
Takso tulee, jos tulee, klo 6.15 – 6.45, joskus tuolloin – aika olisi 6.25, mutta harvapa juuri tuolloin on paikalla. Parpi kuitenkin etuajassa. Näillä keleillä onkin ollut taas vekkulia jännätä, mihin joutuu kävelemään eli mihin auto / kuski pääsevät. Aina ei ole autostakaan kiinni vaan kuskista. No, ammattitaidosta useinkin – suoraan sanottuna. Kun pääsen varastolle, kello onkin jo 6.30 – 6.45 ja suoraan töihin, koska silloin vielä pystyn johonkin ja olen suht terävänä. Tätä jatkuu ruokikseen klo 10.30 asti, jolloin lotkaisen eväkseni mahd. nopeasti ja otan lisämömelöt, että jaksaisin edes jotakin iltapäivällä.
Nyt alkaa jo hermostuttaa iltapäivän takso! Tuleeko ja millainen takso, mihin saa auton ja kuinka minä pääsen kyytiin... Ihan kiva! Kotona taas klo 15.15 -> tai paljonkin myöhemmin. Tiedättekö miksi? Invataksien kuljettajista suurin osa on nähkääs sitä mieltä, että kun kuljen työmatkan kotiin, minulla EI VOI OLLA KIIRE mihinkään. No, olenhan voinut sopia treffit alaovelle, lähdön lähes välittömästi toisella tilauksella jonnekin tms. Mutta ei, ei mene perille. Paluu kotiin on aika usein myöhässä, ajetaan pisintä reittiä eikä kuunnella minun toivomuksiani. Eli ei mitään väliä, mihin aikaan olen kotona. Mahtaa sekin rassata kissiä, kun ei tiedä, milloin emäntä tulee... Laitetaan sekin nyt taksojen piikkiin, vaihteeksi! Alkoi eilen nimittäin riipiä; tilasin sunnuntaina päivällä klo 12.18 viikon matkat. Vahvistusta kyyteihin ei ollut tullut vielä maanantaina klo 03.20 mennessä, jolloin laitoin kyselyn aiheesta – että onko siellä kovakin kiirus? Prle, samaa matkaa sahannut jo yli 2 vuotta ja aina vaan tökkii, oli sitten palvelu missä tahansa.
Että taas väsyttää siis, tuo iltapäivän odottelu tökkii oikein tosissaan – aamulla nyt ei niinkään. Saahan siinä sentään raitista ilmaa ja voi orientoitua säätilaan muutenkin, prletto. Ai niin, eihän minun taksoista pitänyt mitään märistä. Se kun oli taas erään leidin mielestä niin upea ja mahtava palvelu, josta minun pitäisi olla äärimmäisen kiitollinen. Olen minä kamala ihminen, kun en ole. Mieluummin kävelisin terveillä koivilla bussipysäkille tai junalle ja käyttäisin joukkoliikennettä ihan mieleni mukaan, kyllä varma on niin!
Onneksi eilinen Varastolla ei ollut aivan hirvittävä, joten selkä on suht ok, eli ei ainakaan pahempi. No, sekin ehtii vielä viikon mittaan kipeytyä... Odotettavissa ei ole oikein mitään mukavaa. Pari-kolme mielenkiintoista opusta on lukua odottelemassa, ei muuta! Eilen tein kukkakaali-paprika-purjo-sosetta sekä vihannespaistosta pariksi päiväksi eväkseksi, joten tänään ei ole tarvis ruokaakaan ajatella. Vuorossa taas pakkoruisku ja ehkä vähän kirjoitushommia, jospa jo jaksaisi taas. Tai ainakin jotakin yrittäisi, vaihteeksi.
Ei, minä en aio puuttua mihinkään ajankohtaiseen. Minua nimittäin ei tällä hetkellä kiinnosta yhtään mikään muu kuin tuolla pinossa olevat lukemattomat kirjat, suht.koht. riittävä määrä unta ja vaffat kaffet. En minä muuta kyllä tarvitsekaan.
Purrrrrrrrrrmenta. Tota, mä vissii saa hirveest skrivaa. Mä tein sen taas, juu. Kävin kakkiis löysät lörtsit ton paikall sänkyy, mitäs lähti pois... eikä ollut siivoos laatikoit. Siis siivosha se ennenku se lähti, mutt ku kävin pissill sen jälkee, enhän mä voi siäl uudestaa käydä. Ihan oma vikasa. Nyt mä kökin tääl bases, mä tiän ett son vihaskana, vaiks se ei mitää sanokkaa. Siit mä just sen tiädänkii. Nii ett, eiks joku vois ottaa ton lemmikin täält pois, viädä vaiks johonki Löytöihmiste Taloo, mist vois sitt hakee oma lemmiki meinate. Toi alkaa olla jo vähä huanokuntone ja sillee, mutt toine vaihtoehto ois viädä se lopetettavaks – meinaa piikill. Emmä oikee tiädä, kelpais se varmaa viäl jollekkii kissill. Mä tarttisin semmose seuran, ku ois mun kaa kaiket päivät ja leikittäis ja paijattais munt ja syättäis heekkui ja kulkis mun peräs siivos jäljet, meinaa.... Ett – siin o, viäkää poikkee! Kuvas on mun tuleva emo, son täält.
Hakekaa se nyt jo *tallustelee pois*!
Kiitos kaikista vuosista arvoisa isäntä – mieluummin piikille!
Päivän slogan: Paskaa sataa niskaan joka suunnalta, tekee sitten mitä tahansa.
Päivän biisi: Kissanpentu
Luettua: Guillermo del Toro ja Chuck Hogan – Vitsaus, tuota ja niin, vähän tutun tyyppinen juttu tavallansa vampyyreista, sivuten Muinaisia... Aina ne ovat olleet keskuudessamme, pesineet ja ruokailleet, pidemydessä ja salassa. Nyt on niiden aika. Muuten jännitystä, joo, mutta huomaa kavereiden kirjoittavan lefffakäsiksiä. Ei paha, jännäreiden suurkuluttajille omiaan sekä vampyyrigenrestä innostuneille – sehän on muotia! *tsihih* Nigel Mc Crery – Kuoleman apupoika, fyysisesti oudosta sairaudesta kärsivät poliisi sekä tappaja, toisistaan aluksi tietämättä. Poliisi kokee äänet makuina (synestesia), tappajalla on porfyria... uskomaton ajojahti ja suht jännittäväkin. Sairauksilla saa aikaan kaikenlaista kivaa kikkailua uusiin jännäreihin eikä tämäkään petä pahemmin, jännäreiden kavereille taattua tavaraa myös! Anne Tyler – Nooan kompassi, Welhotar piti kovasti! Liam saneerattiin eläkkeelle kuusikymppisenä ja vähävaraisena hän muuttaa lähiöön sekä uudistaa elämäänsä muutenkin – seuraukset vain ovat alussa hieman katastrofalisia; hänen luokseen murtaudutaan, eräs nainen tunkeutuu lähes väkisin naisystäväksi ja lapset kuvittelevat hänen seonneen täydellisesti. Erinomainen kuvaus siitä, mitä yksinäisyydestä ja filosofiasta pitävän miehen ei pitäisi ehkä tehdä ,D Lukeaa itse, on tämä sen arvoinen – varsinkin jos pidätte Tylerin tyylistä. Dennis Lehane – Paahtavan taivaan alla, kellotapulin etsivätoimisto toimii taas. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita, korkean moraalin omaavat etsivät vauhdissa. Metsästettävänä ikävä kaveri, jolla on valtaa moneen ihmiseen, hän on aiheuttanut tahtoen usean kuoleman ja loppukaan ei ole kovin kaunis. Lehanelta taas mainio dekkari tästä sarjasta. Bubba muuten löytää tyttöystävän *vinks*!!! Kira Poutanen – Rakkautta al dente, auts, hömppää ihan pahimmasta päästä. Ei jaksa edes reissukirjana, vain idioottihömpän kavereille, sen verran älytöntä on touhu pahimmoillansa. Birgitta Still – Kahden vuoden hiljaisuus; selviytymistarina. Nuori nainen kertoo tarinansa psyykkisestä sairastumisestaan, opiskeluistaan sekä oireistaan, sairauden uusimisesta, raiskauksesta ym. aiheeseen liittyvästä suorin sanoin ja ilmeisen omakohtaisesti asioita purkaen. Hieman riisutun oloinen tarina – uskoisin olevan sopiva lukemaan kykenevälle itse saman tyyppisiä asioita kokeneelle tai miettivälle eli vertaistukea kirjallisessa muodossa. Ei siis paha, mutta jotakin jää edelleen sanomatta ja kirjasta jää vähän ulkokohtainen vaikutelma.
TIIKERI PÄÄLLE JA MAIHARIT KOIPISIIN – MATKAAN OI HOPEA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti