No kyllä nyt taas röitä riittää, kele! Kun kaikki ovat paikalla, on menokin sen mukaista ja meikäläisellä siis hommia riittää. En sentään kehtaa seisottaa duuneja paria viikkoa, kuten naapuriosasto. Jo kaksi päivää on karmeaa. Eli huomiseksi jäi yksi isompi nippu ja toinen varmaan tuli vielä lähdettyäni. Että näin, ei ole Welhottarella ongelmia täyttää työaikaa työllä. En edes käy ikuna kaffella – kun ei oikeasti myöskään huvita. Jos joku alkaa känättää tupakoinnista työaikana, taatusti eräät juoruavat ns. kaffella pidempään ja laajalti, menee tunti jos ylikin. Huvittaa, suorastaan. Isot ihmiset ja paasaavat vain omakoti- tai rivitaloistaan (ei helkkari kukaan nyt vuokralla ja kerrostalossa sentään!), piha-asioista, lapsista (tai lapsenlapsista) tai työasioista vimpan päälle. Eipä juuri voisi vähemmän meikäläistä kiinnostaa. Ai niin, unohdin kokonaan kuvalaatikkotarjonnan sekä numerolehdet – nekin ovat eräiden mielestä erittäin jännittävä keskustelunaihe. Joten mieluummin keittelen ne kaffet, otan mukini ja käyn eli menen koneelle lukemaan päivän uutiset ja jos vain ehdin, jokusen lokinkin ,D Olen nähkääs edelleen vakaasti sitä mieltä, että työkavereiden kanssa täytyy tulla jotenkin toimeen, mutta heidän kanssaan ei tarvitse olla ystäviä eikä edes kavereita. Kunhan tulee toimeen eikä inhoa suuresti ketään, ainakaan siis näkyvästi.
Toisaalta, parempi näin! Jos alkaisin puhua, mistä haluan – no joo... siis oikeasti parempi, että kerrankin pidän turpini kiinni =I Ajatukseni kun eivät kovin hyvin kohtaa Varastotodellisuutta missään mielessä. Parin ihmisen kanssa voi sentään keskustella edes kirjoista, lähinnä elämänkerroista ja historiasta ja taiteesta, näytelmistä jne. Mutta vain, kun on heidän kanssaan keskenään. Ei silloin kun muita on läsnä. Katsokaas kun, meillä on vielä vallalla melkoinen kastijaottelu eli ei ole kovin suotavaa seurustella rottien kanssa – se on epäilyttävää. Nehän ovat melkein kuin työläisiä *wirn*. Taidankin lähteä noutamaan rintanappejani ja pinssejä ;DD Ja tunnustan väriä, juuh. Huvittavaa sen sijaan, että osastollamme on yksi perussuomalaisten ehdokkaana ollut sekä toinen em. jäsen – tai ei siis huvittavaa, vaan lähinnä pelottavaa eräässä työpoliittisessa mielessä. Eivätkä ne, jumankauta, edes häpeä sitä!
Pitsiniska-kermapärshe yrittää kyykyttää meikäläistä sillä, että hän on tullut Varastoa ylikäyvästä Varastosta ja siellä tehdään niin-ja-näin. Kylmästi olen asettanut leidin työt jonoon täysin omalle kohdallensa ja kertonut, että täällä nämä tehdään näiden mallien mukaan ja olen korjannut ne Varaston ohjeistuksen mukaisesti. Ei ole kovin kauniisti tätä katsottu. Mutta ei kannattaisi valittaa, olen säästänyt hänet useammalta julkiselta mokalta, oikeasti.
Mutta mitä siitä – taas oli mukava palata kotoon. Oli valoisaa, että näin lukea taas älyttömän hienon sarjiksen, josta alla lisää. On ne jotkut sitten taitavia! Ja minä ilokas, kun saan lukea taksossa. Tosin jotkut kuskit selvästikään eivät pidä siitä, että luen. Miksiköhän? Parikin kommenttia on asiasta tullut. Vaikka he eivät halua seurustella, minun ei siis pitäisi lukea =O Nyt ei siis ymmärrä, mutta näin vaan on. Kokevatkohan he sen jonkinlaiseksi vierottautumiseksi tai osoitukseksi jostakin? Hitsi, minä vain inhoan aina samoja maisemia enkä välitä jorista turhia kaikkien kanssa (joidenkin kanssa kyllä, riippuu ihan kuskista itsestään).
Illalla pakkoruisku ja iso kattilallinen vihannespataa – mukana kaikkea mahdollista sekovaa leikkopavuista ja porganoista kesäkurmitsaan, sieniin, tomangiin, sipuliin ja paprikaan sekä runsaisiin yrtti- ym. mausteisiin. Hyvää siitä taas tuli ja kahden päivän isot eväkset. Kissi on katkero, mutta sai kuitenkin maistiaisiksi donaria. Turha siis valittaa. Onneksi oli malttanut pidätellä ja hoiti hommansa vasta tultuani kotiin ja juostuansa kunnon hepuleita ynpäri-ynpäri-ynpäri.
Lunssa ei edelleenkään tiedä, tulla vaiko mennä. Samoin säryt ovat hiinä-ja-hiinä. Nukkuminen edelleen äärikehnoa, yölläkin valvoin varmaan yli tunnin. Heräsin, kun naapurit kotiutuivat kapakista. Eihän se haita, mutta kun en heti saanut Masaa kiinni uudestaan, päässä alkoivat taas pyöriä erinäiset ajatukset ja kauhuskenaariot. Nuku siinä sitten, prletto!
Mutta nyt, kaffetta ja mömelöitä pian, sillä PC kangistaa nopeasti!
Purrrrrrrrrrrrmenta, kaiffat! Ooooon mä, hei oon ollu kilti ja mami antokii sitt hirmuse biitin donarii. Mä kävin laatikolkii nii, ett se putsas sen heti ja sain safkaa ja sillee. Eikä se oo vihaskana siit, vaiks sen toine handu on iha skraaduill, ku mä puretin sitä. Mont isoo ja syvää reikää, mustelmei ja sitt tosi pahat skraadut. No joo, oon mä vähä nolo. Mutt mitäs komentaa – siis hei. Ekaks se komens ja pyys ja sitt vaa nosti pois siält paikast ja toisee paikkaa! Ei mitää rajaa, hei. Oisin voinu myähemmi siirtyykki, mutt ko väkiste siirretää, nii ni ei sitt *sträcstsch*. Mutt muute on iha kliffaa. Päivisi mä goisin aika useen toss pikkusoffan helmuksiin alla, ku siälä on iha piilos ja turvas eikä kukaa nää eikä löydä! Tosi hiano piilomesta, mamikaa ei hiffaa, ett mä oon siälä! Mä nii ootan vaa, ett tulis kesä ja öttiäisii ja kaikkee ja yäpeehosii ja semmost. Nyt oo viäl mitää, höh. Enkä mä diggaa mistää leikkimisest eikä mitää. Joskus suastun vähä pelaa ton kaa, mä oon jo sen verta vanha. Mä vaan haluisin, ett paijatetaa mialuummi. Mamiiiiiiih – ai nii, sen pitää röihi. No, mä meen yksin sitt goisiin ja venaan sitä taas, ett se saa jäädä himaa. Se on must ihan parast ja viäl parempi, jos joku on kans kyläss – son kyll tosi harvinaist. Siis niinku semmone, ku diggais must kans ja paijattais ja ois kilti, mmmm. No Poika, joo. Mä venaanki kyll sen tuloo taas, ja kyll se Miäski sais käydä vaiks joskus. Ai nii, toi kuva ei sitt taaskaa oo must, ku mä ain vaan on saman näköne ja samois asennois, nii ni toi ei enää fotaakkaa taviskuvei.
Kliffaa keskimmäist viikon päivää!
Vincent, hellyydenkipeä kynsi- ja hammastiikeripeto...
Päivän slogan: Olisi kyllä mukava, jos voisi kloonata itsensä; työ, työ, työ!
Päivän biisi: Everybody’s Smokin... *piiiip*
Luettua: Tuomas Nyholm – Sinun edestäsi vuodatettu, olipas kälmin omela jännäri – suosittelen. Kotomaiseksi aivan huippua nimittäin. Ei uskoisi... sen verran omituisesti johdateltu juttu, että pärjäisi hyvin ulkomaiselle tarjonnalle! Omituisen talon vielä omituisemmat asukit, päihteet ja muut hurjat harrastukset, seuraavat tapahtumat, onnettomuudet ja epäillyt murhat jne. Hrrr! Jännäreiden kaverit; lainatkaa ihmeessä vaikka kirjastosta. Reetta Laitinen ja Jussi Pakkanen – 144 kertaa, miehen ja naisen ystävyyttä ja rakkautta tai sitten ei. Kaikki ei ole ihan kohdallansa, omalaatuinen sopimuskin on olemassa. Arkisia(kin) kohtauksia eräästä suhteesta. Kaikille kotomaisen sarjakuvan kavereille. Hannele Richert – Sielun koostumus, sudenkuoppien käsikirja. Tästä Welhotar piti oikein kovasti. Sarjakuvaa 10 vuoden ajalta, novelleja, strippejä, kaikkea elävää ja todellista. Pohdintaa, ajattelemisen aiheita, rankkojakin asioita mietittäväksi – suosittelen jokaiselle. Sopii vaikka masennuksesta oikeasti kärsineille, kuvaus on ansiokasta! Kehu-kehu-kehun myöhemmin lisää toisaalla. Maarit Rostedt – Minä ja 16 muuta minää, rankka kuvaus lapsuuden pahoinpitelystä ja kovasta perhe-elämästä, joka toi tietoisuuteen Muut. Muut, jotka hoitivat asiat silloin, kun oma pää ei enää kestänyt. Harmi, että kukaan ei ole ollut avittamassa leidiä BoD:n kanssa, tämä olisi ansainnut paremman ulkoasun ja painatuksen. Ihan vain, että saisi enemmän lukijoita – ja minä jäin kaipaamaan vähän jatkoakin kirjaan! Eli jos luet tämän, tämä ei ole pahalla sanottu, vaan arvostan vaikeaa kynnystä kertoa kaikki tämä julkisesti auki ja vielä painattaa. Soisin siis useammankin lukevan, millaista pahoinpidellyn lapsen elämä voi pahimmillaan olla, kun siihen ei osata puuttua (tämä siis 1960-luvulla). Lisäksi sympatiseeraan muutenkin, paikat ym. ovat kovin tutun oloisia, samoin ympäristö ja osa henkilöistäkin. Aivan kuin olisimme tavanneet, vaikka varmaan emme. Mutta lukekaa itse, älkää antako ulkoasun häiritä tällä kertaa.
MENNÄÄN TAAS – MAIHARIT, TIIKERITAKKI, MARIKASSI JA MINÄ!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti