Kyllähän se nyt on todistettu: jos minulle kerrankin tapahtuu vähänkin jotakin kivaa tai mukavaa edes muistuttavaa, se kyllä kostetaan seuraavina päivinä, mieluusti vielä vähän tuplaten. Ette usko vai? Totta on, mikä seuraavassa todistetaa!
Eilinen alkoi jo huonosti eli tietenkin nukkumiset olivat kehnoja, särki ja vetutti. No, aamutakso oli uusi, etelästä saapunut leidi... ihan mukava, eihän siinä mitään. Mutta missä perkeleessä näitä koulutetaan? Leidi ei osannut ajaa, vaikka navi hörisi viroa narisevalla äänellä. Itä-Pasila muuttui Itä-Pakilaksi. Hänen mielestään siinä ei ollut mitään ongelmaa, kun käytiin heittämässä pitkä kieppi siellä. Eihän se minulle lisää maksa! Juuei, mutta sanoin olevani menossa töihin. Tavalliseen työhön, piru vie. Jouduin neuvomaan ao. takson sitten Tuusulantieltä Itä-Pasilaan, ei siitä muuten olisi mitään tullut. Olin melkein puoli tuntia myöhässä aikataulusta, kelelauta, nih kerta! Toki välittömästi laitoin palautetta – juuri siitä, että kouluttaisivat ihmiset ensin ja laittaisivat sitten vasta kyytimään, mrrrr.
Jotta päivä olisi alkanut vielä valoisammin, pöydän nurkalla oli puolimetrinen pino naapuriosaston kiireellisiä hommia. Leidi siis on sairastunut – liekö peräti lämpöhalvaus =E No ei kun tekelehtimään näitä ja omia hommia. Lisäksi oli niitä pohjahommia, joita nyt pitäisi aika pikaiseen saada säädettyä tämän kuun aikana. Just joo, milloin? Minä vaan kysyn... Nimittäin koko päivän tuo naapuriosaston väki juoksi tuomassa lisää ja lisää ja lisää töitä. Hermo meni, aloin puhua ilkeitä itsekseni ja raivota hillitysti. Sehän tunnetusti auttaa kaikkeen!
Kotomatkalla takso puolestaan löysi kyllä hyvin postiin (outoa), mutta sieltä meille kotoon olikin sitten taas erinomaisen hankaava matka. Kaveri kaasutteli päinvastaiseen suuntaan radan väärällä puolella ja närkästyi, kun kysyin, minne hän kuvittelee olevansa menossa. Ei kun neuvomaan taas oikein kädestä pitäen... prle!
Ja että päivä olisi ollut todella täydellinen, sen kruunasi jo ovelta hajahtava kirpeä dunkkis. Se eläin, joka vielä toistaiseksi näyttää kissalta, oli mennyt ja kusta sojottanut peitolle niin, että päiväpeitto, lakanat ja täkkikin olivat litimärät. Murinakone sai asiakkaan ja ei kun vittuilemaan Vinskille urakalla. En minä kurmuuttanut, haukuin vaan...
Lisäksi vasen koipeni on kipeä ja turvoksissa, astuin taksista jotenkin väärin alas ja niin se käy! Ei kiva eikä varsinkaan mukava. Mikään ei auta. Lepo, juu, mutta milloin?
Että tällaista tapahtuu heti, jos minulla olisi kerrankin mukavampi ja / tai helpompi päivä. Ei siis kannata. Elän mieluummin synkkyydessä kuin katselen jatkuvasti tällaisia päiviä. Ymmärrättekö vai tulenko selittämään perskohtaisesti? Täh?
Josta kaikesta seurasi, että alkuillasta uni oli tulla väkisin ja sitten nukkumaan mennessä taas ei. Voihan villu! Omisarvis meilasi laittaneensa repsulle jotakin... käyn hakemassa tänään. Jos kyseessä on taas joku SSRI-viritys, hermostun ja laitan vastinetta välittömästi. Kyllä sekin mänttipää jotakin on taatusti keksinyt. Ei minun tuurillani muuta tapahdu, todella.
Tänään siis muutoin ohjelmassa kirjasto- ja kauppa-asiat sekä tietty atteekki kaikkinensa. Ketuttaa sekin. En millään jaksaisi, ei ole apuja ja olen supiväsynyt ja repopoikki. Kirjoja on tulossa aika paljon eli kaksinumeroinen luku. Ruokaakin todella pitäisi... En edes keksi, mitä herkkua laatisi lounaaksi huomiseksi. Jotakin sitä pitäisi, että Belgarion suostuu töihin *kiero, kavala wirn*. Onneksi hain Serkuista vähän herkkuja häntä varten jo eilen. Juu, en itselleni oikein mitään. Siis ihan vähän vaan jotakin pientä *ristii sormiaan*.
No, jotta tänäänkin jotakin tapahtuisi, on ensin keitettävä älyttömän vaffat kaffet!
Vinskille ei tipu mitään palstaa tänään. Kissi on vain mourunnut ja maannut parvekkeella auringossa – niin ja tietysti kussut sänkyyn. Mutta se on varmasti jotenkin minun vikani, ainahan se on. Hölmö, kun meninkin antamaan kunnollisen biitin fisua edellispäivänä. Ei olisi pitänyt!
Päivän slogan: Kaikkea on jo ajateltu – ongelmana on ajatella asiat uudestaan!
Päivän biisi: Hyvää päivää
Luettua: Clifford Thurlow – Dalin enkeli, Carlos Lozanon eroottiset muistelmat. No ei tässä opuksessa nyt erotiikka mitenkään hirveästi juhli. Enemmälti Dalin elämäntapaa kuvaava opus, toki siellä vilahtelee kaikkea vekkulia sitten myös ,D Dalin seksuaalisuus kun oli melko erikoista plaatua. Ei paha ollenkanas, harmiton ja helppolukuinen kesäkirja. Ei siis mitään uutta tai suurta kirjallisuutta. Axel Gabriel Ingelius – Harmaa linna, ensimmäinen suomalainen kauhuromaani, ilmestyi ruotsin kielisenä 1851. Ja kuulkaas, tämähän kestää lukemisen. Kauhuromantiikkaa ihan kelpoisana versiona! Tyyli on sellaista kivan vanhahtavaa, mutta ei yllättäen liikaa. Tällaistahan kirjoitetaan nytkin, tyylilaji sinänsä – kotomaista goottikauhua sanan oikeassa merkityksessä. Kirjassa on toki kauhun lisäksi erilaista dharmaa, rhomantiikkaa ja muuta makoisaa. Suosittelen erikoisuuksista pitäville kesälukemiseksi – ei paha tämäkään ;D
PAKKO SE ON MENNÄ, VAIKKEI TAHO!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti