tiistai 9. tammikuuta 2007

TIRSTAI, VIELÄ ON MOOOONTA TYÖPÄIVÄÄ *HUOH*....


Kumpa kaikki olisikin aina niin yksinkertaista. Että vain kipittäisi tuosta 10 min. töihin. Omin jaloin. Eikä yhtään kipuilisi, siis mikään paikka. Toiveajattelua, sanon minä. Tosin eilen olin jo hieman ihmeissäni, samoin tänä aamuna. Kipua on aivan vähän, todella vähän vähemmän. Uskon sen edelleenkin johtuvan viikonlopun lepuutus- ja nukutusmaratoonista enkä mömelöistä. Mutta nyt olisi syytä pitää peukkuja - ihan kaikkien lukijoiden, ziitosta vaan! Eilen ei siis ollut mikään hirveän paha päivä, töidenkään puolesta.


Lisäksi sain illalla tosi "ilahduttavaa seuraa". Sekä Kummisetä että Hörhö poikkesivat alkuillasta. Kaksi nousuhumalaista miestä saa pienessä residenssissä aikaan aikamoisen älämölön jo 10 min. sisällä. Pirle. Onneksi Hörhö vain käväisi eli lähti mammansa eli leidinsä asioille. Kiroili vain, koska hänelle oli annettu ohjeet ostaa nassurasvaa. Itse kikattelin asiaa - kuvitella nyt Oikeaa Malmin Hörhöä kunnon nousuhumalassa Malmin hienoimmassa kempparissa selittämässä mitä voidetta leidi nyt olikaan sitten halunnut ;D Kummisetä taas viihdytti itseään kertoilemalla vanhoista ja uusista asioista - oli ihan mukavaa. Hän näet ymmärsi häipyä juuri ajoissa, ennenkuin olisin ehdottanut poistumista etuoven kautta ja muistuttanut vielä sulkemaan oven perässään. Ihmettelimme tätä ns. talvea ja muistelimme sitä, millaiset olivat kelit, kun lapsemme syntyivät. Ei, siis meillä ei ole yhteisiä lapsia, vaan Belgarion ja Kummisedän tytöt S & A. Kaikki ovat talvilapsia. Belgarion on syntynyt 4.1. ja hänen syntyessään oli tällainen samanlainen vesikeli, talvi tuli vasta joskus tammi-helmikuun vaihteessa. Ja tulikin ihan kunnon talvi, kylmää ja lunta ihan riittävästi. Jätettäisiinkö tänä vuonna se väliin, jookosta?!


Muutoin ilta kului muutaman lokin seurassa ja Huutis-asioita korjaillen eli muutama kuva piti lisätä myytäviin kohteisiin. Kyllä siinäkin sai taas aikaa kulumaan. Ja lukemiseen, tietysti. Ja näin arjen alkaessa piti tehdä iso kattilallinen Wanhaa Kostajaa pariksi päiväksi Herjaamo-evästykseksi. Vincent oli innoissaan! Kissanlieru tietää jo, mitä aion tehdä, kun alan vääntää Wanhan Kostajan alkutoimia. Hirveä kurina, hurina ja pummiminen alkaa välittömästi. Erittäin fiksu kissa.... Toki hän sai osuutensa eli donaria puoli purkillista ja vetäytyi sitten tyytyväisenä unille.


Ja koska idioottilaatikon sisältö oli eilenkin vielä erittäin kehnoa, minä päädyin kirjan kanssa sänkyyn jo hyvin aikaisin. Kissaherätys olikin sitten kolmelta. Olin ollut jo hereillä ainakin vartin ja Vincent huomaa sen jostakin, ilmeisesti hengityksestä tai liikehdinnästä ,D En saanut enää unta, joten purrrrrraamaan piti tulla ja mikäs siinä, kyllähän minä nousin sitten ihan oikeasti ylös.


------------------------------



Purrrrrrrrrrrrrrrmenta ihanat leidit ja komeet kollit! Yesh - on toi mamiska sitt kliffa, jos se haluu. Mutt eilenki hei, siis vähä epäluattamusta. Ku se tuli himaa, se kävi ekaks nuuskuttaa, oonks mä merkannu ne pari paikkaa, joiss mull joskus on käyny vähä hassusti. Ja kun mä en sitte ollu, nii se kehu mua ja päästi mutt partsille heti. Ja sitt tuli Kummisetä, seki kehu mua, ett mä oon fiksu. Ja se sanoki, ett mä en ookaa mikää kissa oikeesti, ku mä kerta oon oranssi ja oranssit kissat ei oo kissoi vaa kotosi jostai muualta. Ja sitt ne nauro ja puhu höpöjä! Ja sitt kävi Hörhöki - ja mä sain TAAS hei lahjan. Mä meen nyt kyll ihan noloks. Siis seki muisti mua - se toi ison jättipurkin jotai kanapaloja kastikkees. Se on huisin hyvää se kastike. Mami ei sitä osta ku se tiätää kuin siin käy - mä syän vaan sen soossin ja ne lihabiitit jää kuivaan. No joo, anto se sitt sitä mulle kuitenkin tänää päiväevääks. Mä ehdin kyll jo lipasta ne kastikkeet heti siitä ,D Nii juu ja eile se laitto taas donariruakaa ja mä sain pual purkkii heekkudonarii. Njamskista. Se on kyll siis ihan ehdotont heekkuu!!! (Tää vaatimalla vaati noi huutomerkit, se on niin heekkuu.) Ja sitt noi leikki hiiruloill mun kaa ja nauro mulle, ei semmost ilkeet nauruu vaan siks ett meill oli kivaa...



Heheeh, lisää basekuvii! Täss mä viätän mun omaa laatuaikaa tuala basessa - mami vaan taas häiriköi. Mull on viälä lisääki kuveja MUSTA, onneks. Eli - tassutellaa taas huamenna, meitsi lähtee nyt just tonne basee ottaa vähä lisaa uneja!


-------------------------------------------


Tämä täällä jää odottamaan seuraavan henkilön saapumista saadakseen käynnistyskaffet!


Päivän slogan: Pessimisti on ihminen, joka valitsee kahdesta pahasta molemmat!


Päivän biisi: Stand By Me


Aamulla loppuun luettu kirja: Markus Ahonen - Meduusa


Tänään 9.1. on kitaristi Jimmy Pagen syntymäpäivä, Led Zeppeliniä mieluusti kuunteleva Welhotar onnittelee!


                       


                    TIMMIÄ TIISTAITA KAIKILLE!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti