Aivan, sunnuntait ovat aina tylsiä päiviä. Tosin käytin eilisenkin lähes kokonaan nukkumiseen. Uskomatonta, kaikkinensa. Minun siis täytyy olla joko hyvin, hyvin väsynyt tai sitten... no antaapas sen olla! Kävin joka välissä nukkumassa, aamukaffen jälkeen, ruuan jälkeen, ennen ruiskua ja ruiskun jälkeen, kirjan jälkeen, toisen kirjan jälkeen. Ei paha – aina tuli uni, tai ainakin melkein. Yöksi piti kuitenkin ottaa tipahtamismömelö, muuten alkaa käydä ajatuksissaan turhilla kierroksilla – siinä on se paha vika! Muuten voisin nukkua ihan mainiosti, mutta ajattelen liikaa ja turhia asioita, tai sellaisia, joille en voi mitään.
Ai että tänään? Kellon toimitus pitäisi tapahtua keskipäivän tienoolla, mikäli kaikki sujuu, kuten aapailtu on. Lisärapoa myöhemmin. Mikäli kelli käy ja näyttää vielä oikeaa aikaa, on ehkä syytä kietaista ns. kellokännit! Niitä ei tässä huushollissa ole vielä koskaan kietaistukaan. Hirveän huonoja nuo nykyiset kellotkin; tuon ostin n. 24 v. sitten halpakaupasta ja nyt jo lopetti yhteistyön. Ei siis mitään laaduntarkkailua tai luottamista enää mihinkään, kaikki hajoaa heti käsiin... Ja uusi kellikin maksoi aivan kamalasti, alta 10 juuroa. Hieno se kyllä on, onkohan livenä myös. Tämä kovasti odottaa. Kun on tottunut keittiössä katsastamaan ajan seinältä (en käytä kotona silmälaseja), ei jaksa tihrustaa muita kellejä, vaikka niitäkin on huushollissa. On se ajan puutteen eräs laji tämäkin, eikö? Mutta sen siis pitäisi korjaantua, mikäli sikis ei kaada ketään *ristii taas kaikki ulokkeensa, jotka voi*.
Kissillä on ollut oikeat kissinpäivät, kun ollaan makoiltu sekaisessa sängyssä keskenämme. Hän on kovasti koipieni perään, toisaalta myös takamuksen takana on ilmeisen hyvä olla... Ja unta kuonoon, koko päivän. Välillä pientä ruokapalaa, käynnit parvekkeella rähisemässä taliputoille, jotka etsivät ruokaa parvekkeilta ja sitten taas goisimaan. Yöllä voi sitten herättää emon minkä asian takia vaan, sillä ei ole niin väliä. Näköjään, grrrr. Ai niin, kissi pitää myös kaikenlaiset öttömönkiäiset kurissa, äskenkin näkyi metsästävän lattialta jonkun pienen mustan – älkää kysykö minkä, edelleenkään ei ole niitä silmälaseja päässä. Pieni se oli, joten ei liene vaaraa. Epäilen eksynyttä banaanikärpästä, niitä täällä lentelee.
Jahas, vielä siis kaksi päivää vapaata tämän jälkeen. Hienoa! Mutta alkoi jo epäilyttää torstai ja sen työtarjonta. Eikä Upo ole paikalla, että voisi edes valittaa. No, sen näkee sitten. Tehdään mitä voidaan ja loput jääkööt vaikka tekemättä. Taksojakaan ei ole tellitty, hah, toivottavasti ne ihmettelevät, missä vika ;D Ei, ei vikaa tällä kertaa. Ja sen korjatun version kuljetustukihakemuksestakin laitoin perstaina postiin. Että jos ”saisi” käyttää ”palvelua” vielä ensi vuonnakin...
Muuta? Ei, ei muuta, ei ainakaan mitään järkevää. Jospa menisi keittämään toiset aamukaffet kohtapuoliin ja riipimään pyykit narulta. *pärsk* Aivastuttaa, hui.
Purrrrrrrrrrve, kaiffat! Joo, niinku toi sanokii, nii kissinpäivät. Paitti safkojen pualest mun miälest nyt vaa ei oo. Jos tänää kert tulee joku viaras, nii ni ees sen kunniaks vois kaivaa jotai heekkuu mulle, jooko. Ai ett harkitaa! Aina sama juttu, harkitaa ja harkitaa. Ois harkinnu sillo, ku hakitti mut tänne! Ja ois tiänny mun tavat, ois voinu ottaa sen söden naapurin, nih kerta *kissimöks*. Muute oon joo saanu makoilla mamin kaa sänkys kaks päivää. Tänää se sitt kasas sen ja puistelikii noit riapui. Ei kiva, kaikki mun kaavainstallaatiot ja muut, sinne ne taas meni. Ja toi peittokii on semmone, mihi kaavat ei jää kunnoll kii. Mutt hei, tiput on iha kahjoi. Ne tulee toho partsin kaiteell riakkuu, härnää oikee ja tsirpittää! Ne luulee, ett mami antaa niilki muka safkaa. No ei varpist anna, mutt vois se avaa vähä enemmä noit partsin klasei, ett mä saisin tuaret paistii... vois olla heekkuu vaihteeks. Tosi udei ne on, ykski meinas väkisi tunkee siält klasien raost sisäll =O Mamiiih, voisiks sen päästää leikkii mun kaa...?
Kliffaa viiko ensmäst päivää kaikill!
Vincent, onneton karvatakamus...
Päivän slogan: Uskokaa tai älkää, luen trilogian kuudetta osaa parhaillaan...
Päivän biisi: It Came Out Of The Sky
Luettua: Hilkka Vento – Lasikuituun valetut perät, tuota, aika vinkeä ns. rikosromaani ,D Tässä sen verran ideaa, veretön ja ehkä jopa tapahtumaton rikos ja tunnustus on nauhalla. Siis mikä ihmeen tunnustus? Vanhempi leidihän vain kertoo, miten vaikeaa oli olla miesvaltaisessa yritysmaailmassa se, joka tiesi kaiken tileistä ja laskuista... Seurakunnan työntekijä vaan sai tilillensä runsaan palkkion ja kaikki olkoot tyytyväisiä, vai? Taina Latvala – Paljastuskirja, iltapäivälehden toimittaja, romaaninkin kirjoittanut leidi aloittaa suhteen ulkoministerin kanssa. Tästä sitten seuraakin yhtä jos toista, töiden välttelyä, keskusteluja Bukowskin ja Millerin kanssa, Marilynin elämänkertaa seuraten.... Bukowski antaa hyviä neuvoja, miten mies saadaan pienentymään, monella eri tavalla ,D Oikeastaan ei kehnompi juttu tämäkään, lievän epäuskottava, mutta pitää pintansa aika pitkälle. Ei kehno, ei! Sami Parkkinen – Self help, yhden illan draama, selkeästi huomaa Parkkisen tehneen muita tekstejä, tämä nimittäin toimisi paremmin näytelmänä. Kaksi pariskuntaa, kummallakin menee omalla tavallaan huonosti, tässä vielä huonommaksi muuttuen. Vielä huonommin näyttäisi menevän tyttärellä, joka ei ole liikahtanut 3 kk:een huoneestaan ja julistautuu hikikomoriksi. Julmaa tekstiä ja vielä julmempia suunnitelmia, moraalin peräänhän tässä huudetaan! Kannattaa lukaista, lyhyt opus, mutta ihan kelpoisa! Jopa suositeltavaa luettavaa, mutta ne, joille tämä olisi omiaan tuskin lukisivat tätä.
KENKÄT LUULTAVASTI LEPUUTTAVAT... SIIS VAIN EHKÄ!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti