Eihän tässä ole taas mitään laitaa! Eilen pilkin iltapäivällä jo töissä, väsytti niiiiiiiiin. Kotoon päästyä riivin kipon saladoa ja ei kun iltapäikkäreille, sikeille sellaisille. Hrrh. Kamalaa. En minä ehdi enää edes lukea!
Varastolla on taas tavan mukaan hvtillinen kiirus, vaikka teen hommia normitahtia. Lähtiessäni käytiin heittämässä pari pinoa kuni koiralle, kiireellisiä sellaisia. Ottaisin sen jo lähes svinduiluna, koska tämäkin leidi taatusti tietää, milloin meikäläinen lähtee kotio. No, siellä on monta isoa pinoa miellyttäviä töitä tehtävänä *yökkii*. Minusta tuntuu, että kohta menen Pazilan aukiolle ja teen harakirin. Riittäisiköhän se?
Tilanne ei ole nimittäin reilu. Ulostin sentään luvattiin täksi päiväksi – jonkunlainen jostakin. Katsotaan, miten se alkaa kettuilla minulle. Kohta käy kuni kotona vaan eli jokainen epäkuntoinen vehjes lentää ikkunasta pihalle ilman mitään selittelyjä. Kuvitelkaa nyt Welhotarta pungertamassa iiiiisoa ulostinta pienen ikkunan kautta pihalle. *kikattaa*
Valitan, minä en jaksa kirjoittaa enkä edes ajatella *täh?*. Tarvitsen runsaasti kaffetta ja mukavaa, ennenkuin täältä irtoaa mitään. Edes lukukelpoista tekstiä siis.
Irrotelkaas te fiksummat, meikä yrittää kestää loppuviikon vielä *glups*. Kahden (-> 2) työpäivän jälkeen koivet elävät jälleen omaa elämäänsä, selkä on täpökipeä ja tavanomainen työsvindutus valtaavat koko ajatusmallinteen...
POLKA – EI ENÄÄ EDES IRROTTELUA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti