Voihan en-tiedä-mitä-taas-sanoa! Samaa vanhaa vaan Varastollakin. Eilen taas huomasin, miten en vielä 3.5 vuoden jälkeenkään ole oikein asettunut sinne. En sovi joukkoon, oon toisenlainen... Jotenkin vaan se sakki on niin omanlaistaan, enkä tarkoita nyt virkoihin tai koulutukseen liittyviä asioita. Ihan muuten vaan. Meitä lienee n. 150 seassa vain jokunen, jotka asuvat vuokralla tai asumisoikeustorpassa, jotka puhuvat asioista niiden oikeilla nimillä, eivät hymistele pahemmin tahi nuole Isoherran pärshuksia jne. En minä tätä pahalla sano, mutta joskus nyppii. Ei aina kestä meikäläisenkään kantti aukoa turpaansa ihan miten tahansa. Tai jos auonkin, se kestää vain hetkisen. Sen aikaa, kun hiljaisuus juuri ehtii laskeutua ,D Ehhh. Kaikesta huolimatta hoidin työyrtitkin kuntoon eli vaihdoin mullat ja vähän leikkelin niitäkin parempaan kuosiin. Ainakin NE näyttivät piristyvän.
Tuli vaan mieleen, kun tuossa yritimme koota juttuja lehteen. Nouvei, ei meikäläisellä ole tarjota siihen huttuun muuta kuin kirja-arvosteluja. Muuten se on kyllä lähes luokatonta tavaraa, ikävä kyllä. Nolottaa, hävettää *käks*, mutta itsehän lupasin. Olen kyllä luistanut ansiokkaasti miiteistä eli en ole ilmeisesti saanut edes ns. kunnon kutsua, jostain on vain jossain sovittu ja silleensä. No, asiahan ei minulle kuulu, mutta...
Olen tässä miettinyt (siis asiasta ihan toiseen), että Vinskillä on stressipissit. Eli Vinskiä ketuttaa olla yksin täällä päivät. Mitäänhän ei tapahdu, jos minä olen kotona. Siksi tässä olenkin viikon mietiskellyt toisen kissan hankkimista, jos vain sopiva ja halukas ehdokas jostakin löytyisi. Ei olisi paha, samalla menisi kaksi herneaivoa tuossa ja olisi niistä seuraa toisillensa. Ei ole kiva, jos Vinskilläkin on paha olla päivisin ja tylsää. Ja sitten minä tulen kotiin ja olen kipeä, jaksan vaan lukea ja nettailla. No, ainahan minä juttelen ja kälätän kissille, mutta silti. No, ans kattoo ja asia mietintään vielä toistaiseksi.
Annoin myös kertoa itselleni, että huominen voisi olla hyvä päivä vierailla Hakiksessa. Jep, sen minä taidankin tehdä. Serkuissakin varmaan pitäisi käväistä. Ja jos perstaina lähtisi vähän aikaisemmin Varastolta, ehtisi käydä vielä hoitamassa Malmillakin yhden ylimääräisen asian. Hitsi, mitä tässä suunnittelemaan – nyt on vasta tiistai. Viikko tuntuu taas äärimmäisen pitkältä ja vaikealta. Ei jaksaisi, ei sitten millään. Eilisen pysyin pirtsakkana, kun oli niin mukava kevään ensimmäinen ukonilma! Tämä tykkäsi :)
Ja jos joku muuten haluaa välttämättä tietää glukosamiinin vaikutuksista, niitähän ei vielä ole koettavissa vaan vasta viikkojen päästä. Ainoastaan vekkulit *grrr* sivuvaikutukset eli varsinkin näin semikasvissyöjälle lisääntyvät ilmavaivat *pröööööööööööt* ja turvotus, ähh. Menee osa normisafkoista taas uusiksi eli vielä vähemmän palkokasveja ja juuriskoita sellaisenaan jne. Ei kiva eikä mukava tämä, mutta toivoisi kovasti, että se joskus alkaisi jotenkin oikeasti tehota. Tosin tuttu seutti apossa väitti, että osalla vaikutus olisi selkeästi placebo-tyyppistä eli ”mömmö kitaan vie kivut” oli se sitten mitä tahansa. No – ihan sama, kokeillaan kaikkea sanon minä!
Päivän slogan: Elämän kurjuudessa on kaksi pakopaikkaa; kirjat ja kissat!
Päivän biisi: Purr Like A Cat
Luettua: Katherine Pancol – Krokotiilin keltaiset silmät. Hieno, omela tarina Pariisista, mutta tapaamme myös krokotiileja. Tarina lähinnä kahdesta sisaruksesta, joista kumpikin on ehkä onneton omalla tavallaan... Toinen tutkija ja kahden tytön yksinhuoltaja, toinen rikkaissa naimisissa. Ja ihmissuhdesotkuja(kin) syntyy, jos paljon muutakin. Juu, tykkäsin tavallansa. Sarah Waters – Vieras kartanossa, Englanti sodan jälkeen. Maalaisaatelin asemaa kuvaava tarina, johon sisältyy omalaatuinen kartano, kertojana lääkäri, jonka äiti on ollut aikanaan työssä siellä. Kummallisia ja dharmaattisia tapahtumia, outoja kokemuksia, tragediaa sun muuta. Käypäinen ajankuvauksena, trillerinä, ironisena yhteiskunnallisena romaanina, kauhujuttunakin – eli pidin tästäkin. David Dosa – Hoivakodin kissa Oscar. Tosikertomus dementikkojen hoivakodista ja saattohoitokissa Oscarista. Myös siitä, miten hyvää kissat tekevät kaikille ihmisille, muistille ja terveydelle :D Lukekaa ihmeessä, vaikka tarinassa on hiukan hehkutuksen makua on tämä silti aika vekkuli opus. Myös dementikkojen ja Alzheimeria sairastavien läheisille sopivaa ja mielenkiintoista luettavaa. Hienoja lainauksia eri kissaihmisiltä joka luvun alussa! Suositan! Tobie Gene Levingston, Keith & Kent Zimmerman – East Bay Dragons MC, Oaklandin Soul-Bikerit. Tositarina mustasta moottoripyöräjengistä, joka ottaa jäseniksi vain mustia ja pysyttelee (ainakin periaatteessa) lain oikella *hmmm* puolella. No, tarina on kuitenkin mainio ja esipuhe on Sonny Bargerilta, joten lukekaas pois, jos aihe kiinnostaa. Hyviä kuvauksia 60- ja 70-luvuilta, mustien ja valkoisten asemasta, mellakoista, poliisien asenteista jne. Janet Evanovich – Kuudestilaukeava. Taas uusi opus Stephaniesta. Ja samaa palkkionmetsästyshömppää kuin aikaisemminkin eli vauhtia, vaaroja, kahvia, miehiä ja kaikenmoista hömppää siinä välissä. Sopii tietylle osalle lukijoista, reissukirjana menettelee. Natascha Kampusch – 3096 päivää. Kaikkihan tämän siepatun tytön tarinan kai vielä muistavat? Tässä siitä hänen versionsa, en voi olla sanomatta näin, koska tämä jotenkin tuntuu liian ymmärtäväiseltä sekä romaaninomaiselta. No, siis en vain usko, että hän olisi tämän ihan itse omin käsin kirjoittanut ilman mitään taustavaikutteita tai –apuja. Mutta siitä huolimatta, voi lukea ja pelotella itsensä huolesta kankeaksi! Juhani Karjalainen – Osasto 32. Mitä tapahtuu verojohtajalle aivoinfarktin jälkeen, kun samassa potilashuoneessa on hänen entinen ”asiakkaansa”. Mattala on lievästi järkyttynyt kaikesta tapahtuneesta jo muutenkin, sitten vielä tämä. Ja asiat vain paranevat, kun työtoveri paljastaa jotakin todella henkilökohtaista ikuiselle poikamiehelle ;D Aika omela tarina sekä infarktin kokemisesta, sairaalassa olemisesta, toipumisesta että verojen kanssa työskentelevien paineista. Eija Piekkari – Pako portin alta. Kelpoisa kesädekkari jälleen. Krisse on jo aikaisemmista opuksista tuttu poliisi, joka joutuu taas tutkimaan outoja murhia pienessä kylässä. Luistavaa tarinointia, mutta jotakin jää vielä vaan pikkuisen puuttumaan – vai olisiko tässä liikaa jotakin? Kiittelen paria hyvää ihmiskuvausta, harvinaisen aitoja paskapäitä ja alistettuja ihmisiä tarjolla. Muuten harmiton lukuvälipala. Sirkka-Liisa Palokari – Portaat katoavat hämärään. Virpi menee nuorena naimisiin ”vahingon” takia, avioliitto hajoaa ja pojan elämä menee päin hemmettiä jo lapsesta lähtien. Tästä seuraa paljon ikävyyksiä ja katkeruutta, pahoinvointia ja itkua. Vihaa ja syyllisyydentuntoa. Vertaistukea kaikille avioliitossa pettyneille ja eronneille, aikuisen lapsensa menettäneille, itseään syyllistäville – siis oikeastaan lähes jokaiselle, joka on elämää kokenut. Maaria Päivinen – Silja ja Mai. Duoda ja joo, naiset ilmestikin rakastavat toisiaan tai ainakin Silja rakastaa. Mutta Mai. Ja – mitenkäs tämän nyt sanoisi, ehkä vähän liian korkeakulttuurista kerrontaa taas meikäläisen makuun. Kyldyrelliä varmasti ja joku saa tästä taatusti enemmän irti kuin minä! Puhuvat proosan uudistumisesta... jahah. Ja jätän pois ainakin yhtä monta kirjaa kuin tässä on lueteltu, ei jaksa listata nyt. Nih kerta – väsymys käy vasempaan käpälään.
Niin ja muistakaas käydä tietoa kilpailuttamassa eli uusin JukeQuiz täällä. Hyvi kysymyksi, pahoi vastauksi *wirn*. Tiärä itte paremmi!
POLKA KUVITTELEE, ETTÄ LÄHTEE KIVOIHIN TÖIHIN TERVEENÄ! =b
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti