Ei hlvetto sentään, pakko kiroilla. Nyt ne prkleet tempun tekivät; enää ei saa, ei ole lupa, pysähtyä työmatkalla hakemaan PAKETTIA POSTISTA. Ihan siitä syystä, että kaikki eivät 10 min pysähdyksen aikana siihen pysty. Aivan... ymmärrän, että kaikki eivät siihen pysty; rollaattorin tai pyörätuolin kanssa liikkuvat mm. Kaikki eivät käy myöskään töissä. Ja nyt jumankauta minun pitäisi käyttää ylimääräisiä matkoja postikäynteihin. Ja niitähän sitten riittää – jätänkö syömiset väliin? Pakko kai se on, en minä samalla reissulla pysty hakemaan posteja ja kirjoja ja / tai muonaa!
Nyt valittamaan ja heti. Lukijat voivat kertoa MPK:sta omat mielipiteensä täällä nimettömänä... ohoh, kas, tämäkin on muuttunut :O Ja hei, minä en ole koskaan puhunut pashaa, kun olen kertonut näistä ns. ”palveluista”... Raivarit! Tässä muuten asiasta kiinnostuneille asiakasohje, johon suosittelen tutustumaan ja ymmärtämään myös *wirn*! . Matkapalvelukeskus voisi hyvin muuttaa nimensä Metkapalvelukeskukseksi. ”Lähes jokainen matka on metka!”-tunnarilla.
Tässä on viesti, jonka siis sain:
”Hei,
valitettavasti emme voi sallia pysähdystä postissa. Suurin osa asiakkaistamme ei ole suoriutunut pysähdyksestä kymmenessä minuutissa, minkä vuoksi pysähdykset postissa, kaupoissa ja pankeissa on jouduttu kieltämään kaikilta.
Pahoitellen...”
Johan tässä hetken menikin niin, ettei taksi ole ollut myöhässä kuin joka toinen kerta. Minulta meni nyt kuulkaas sekä päivä että koko hela systeemi perseelleen. Jos ihmistä kohdellaan näin, ei minulla ole enää mitään syytä a) käydä töissä b) arvostella kirjoja maksutta c) yleensäkään tehdä mitään ostoksia tms. postin kautta. Minulla ei ole varaa maksaa jokaisesta paketista kotiinkuljetusmaksua, ei todellakaan!
Hermostuin ja lähetin melkoisen täynnä huuto- ja kysymysmerkkejä olevan vastineen ja pyysin ottamaan yhteyttä ylempään tahoon – vastaus tässä:
”Hei,
tällainen sääntö meillä on, mutta ilmeisesti siihen on tehty poikkeuksia. Laitoin teille pyytämänne pysähdyksen.
Ystävällisesti...”
Kannatti siis rähähtää. Ei minun elostani ja olostani olisi tullut mitään enää, jos olisin tuostakin joutunut luopumaan, nih kerta *kirjani, halii lujaa*!!! Olen omasta halustani jo luopunut kovin monesta asiasta muutaman viime vuoden aikana. Oikeasti, sellaisistakin, jotka olisivat mielenkiintoisia, mukavia, haluttavia ja sosiaalisia. Mieluummin antisosiaalinen ja kirjakas Polka kuin... niin...
Päivän slogan: Kun byrokratia oikein kyykyttää, se vasta saakin ihmisen tuntemaan itsensä mitättömäksi ja alhaiseksi!
Päivän biisi: Särkyneet
Luettua: Austin Wright – Tony & Susan. Erinomainen sisäkkäistarina, joka on toteutettukin tosi ovelasti. Romaanissa nainen lukee entisen miehensä hänelle lähettämää jännärikäsikirjoitusta, joka on muuten yllättävän tehokas, kaikinpuolin. Minä pidin kovasti ja suositan kaikille erilaisten tarinoiden ystäville! David Baldacci – Henkeen ja vereen. Mace joutui syyttömänä lusimaan 2.5, vieläpä poliisina. Nyt hän haluaa virkansa takaisin ja ryhtyy selvittämään ominpäin murhaa. Aika hyvin punottu ketku juoni, joka saa arvoisensa päätöksen. Jännärinä Baldaccin parhaimpia! Sophie Jordan – Liekki, jahas, kun vampyyreistä sai tarpeekseen, päästään lohikäärmeisiin. Juu, ei kehnompi idea, mutta tämän toteutus on vähän liian kliseinen ja rhomanddinen. Eli neiti on draki, perhe muuttaa muualle ja neiti paljastuu pyytäjille, joista yksi ei olekaan välttis pyytäjä jne. Koululaisrhomandiikkaa ja jännäriä, voisi sopia yli 12-kesäisille... ja jatkoa taatusti seuraa runsain mitoin *huokaus*. Kimmo Miettinen – LoveLies, miten brittiläinen, lähes soittokelvoton punk-bändi tulee kiertueelle Suomeen Lepakon vielä toimiessa, katastrofi seuraa toistaan ja esiintymiset ovat hullunhauskoja... Tykkäsin, kovastikin ja suositan; kertoo ajasta, jonka meikäläinenkin vielä tunnistaa ja tunnustaa ;D Satu Taskinen – Täydellinen paisti. Taru asuu Wienissä ja on siellä aviossa paikallisen kanssa. Suku tulee syömään ja naapurikin haluaa ”auttaa”. Reseptissä on ongelmia, sakki haluaa ruokaa jne. Ulkopuolisuuden tunne on vahvana. Ei paha, ei ollenkanas – tästäkin pidin. Sabina Berman – Nainen joka sukelsi maailman sydämeen. Romaani autistisesta naisesta, joka rakastaa sukeltamista. Aika mainio tavallansa, mietin vain, mitä tästä ajattelevat toisentyyppisiin, autismikirjon eri muotoihin törmänneet. Eli kaikki ei ole ihan niin selkeää kuin tästä luulisi. Vähän turhan överiksi menevää, mutta kyllä tässä ihan asiaakin on – ei pahalla siis. Joel McIver – To live Is To Die, Metallican Clifff Burtonin tarina. Juuri sitä, mitä nimi sanookin. Elämänkerta ihan alusta ihan loppuun, paljon ennenlukematonta ja –tietämätöntä ainakin meikäläiselle. Hyvää peruskartoitusta ja kelpoisa bändikirjanakin, osittain siis. Vilma Nirva – Päivästä huomiseen (linkkiä EI löydy, EI!!! Olisi syytä!). Olisikohan tämän tarkoitus olla tarina psykiatrisen osastolla olevalta toisille siellä olleille, ikäänkuin kirjeitä tai merkintöjä. Jää vähän epäselväksi, koska muoto on vähän slarvi. Olisi ehkä kannattanut vielä kirjoittaa kerran-pari läpi tai hiukka karsia. Toisaalta, voihan tämä kuvata oloa juuri tietyllä hetkellä. Vaikea sanoa, vertaistueksi ja omaisille, läheisille, mielenterveysongelmathan tässä pääasiassa puhuttavat – kaikin tavoin. Kira Poutanen – Rakkautta on the rocks. Semmoista hömppää, että tuskin kehtaa sanoa lukeneensa. Sitä pahempaa laatua nimittäin eikä edes naurattanut *höh*. Tunput käteen siis. Rosa Liksom – Hytti nro 6. Hieno tarina matkasta Siperian junassa. Samaan hyttiin osuu suomalaisopiskelija ja ehta venäläismies – ja mitä kaikkea junassa voikaan tapahtua; keskusteluja, vonkaamista, taukoiluja, syömistä, juomista, lisää keskusteluja. Tykkäsin erinomaisen paljosti! :D Katariina Romppainen – Mustikkasoppa. Miten miestä metsästetään kotimaisittain. Ei kehnompi tarina 28-v. Sini-Marjasta, jonka biologinen kello kilkattelee. Kokeillen löytää läheltä oikean, sattumuksia aika paljon kirjan sivumäärään nähden. Viihdekirjojen kaverille ei kehnompi vaihtoehto, parempi kuin jusalaiset vastaavat! Annamari Marttinen – Ero. Miten kolmen lapsen äiti lopulta eroaa miehestään ja kotoidyllistä sekä muuttaa vuokra-asuntoon. Kuinka raakaa ja koskettavaa eroaminen todella on. Kohtuullisen todenoloinen tarina pitkän avioliiton päättävästä erosta. Vertaistueksi, myös niille, jotka kuvittelevat eron olevan helppoa... Ja osasta näistä ihan kunnolliset arvostelut Siellä Toisaalla, nämä vain nyt muutamalla sanalla tilan- ja ajanpuutteen vuoksi sekä vinkeiksi ;)
POLKA, JOKA HAKEE KIRJANSA KEINOLLA MILLÄ HYVÄNSÄ, NIH KERTA!
PS. Jäi vähän tyngäksi asiat, kun päällimmäisenä oli tuo matkastressi. Tiedoksi vaan, että töitä riittää pinoiksi asti... runsaiksi pinoiksi *särkee, juilii, ketuttaa*!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti