Pitkän viikon päätteeksi lopulta perjantai. Se odotettu, kaivettu ja vähän peloituttava. Kyllä on taas tälläkin viikolla ollut mittaa. Nykyään tiistaihin vielä jotenkin jaksaa ja keskiviikonkin väkisin. Sen jälkeen kaikki on yhtä kushemmettiä eli pakkorakoa. Työhön pystyy lähtemään vain lääkityksen voimalla, siellä olemisesta ja tekemisestä puhumattakaan. Mutta tänään se taas on ohi vähäksi aikaa.
En TIETENKÄÄN ole muistanut jo useamman kerran mainita, että minulla on sitten ensi viikko lomaa. Kun pitää käyttää se pakollinen yksi viikko lomakauden aikana. Minä pidän sen nyt. Sitten jää vielä yli puolet hajapäiviksi – niitä tullaan tarvitsemaan. Minä tiedän. Kun oikein särkee, ketuttaa tai on jotakin suunnitelmia, on sitten mistä ottaa. 2 – 3 päivää yhdistettynä viikonloppuun. Melkein riittää joka kuukaudellekin, jos oikein osaisi pelailla kaikkien sysdeemeiden kanssa. Meikäläinen vaan on turhan rehellinen eikä osaa lusmuilla. Tai jos lusmuilee, sanoo sen reilusti eli pitää vapaata ja tekee silloin mitä sattuu huvittamaan. Ei, en kehu itseäni. Totean vaan, että minä en laske mitään 60 sairaspäivän täyttymistä tms. *suivauttaa* Sairastan silloin, kun olen oikeasti tosi kipeä. Muutoin saisin olla joka viikko puolet poissa, sen verran nimittäin nämä vaivat ovat pahenneet parin viime vuoden aikana.
Ette muuten uskoisi, aikaisemmin suht ketterästi jopa kiipeilin taksoon ylös-alas. Nyt sekin on hankalaa ja tekee tosi kipeää. Samoin portaiden nousu tai meno alaspäin; saa tosissaan varoa ja pitää kiinnni. Muuten ompi turvallansa ja taas mennään! Ja on sitä muutakin. No, ei sen ihmeempää valia tällä kertaa. Kunhan taas selvennän tilannetta. Eli vaivat tässä vaan pahenevat ja kivut lisääntyvät. *vali-vali-vali*
Tähän en minä pysty, mutta Vinski ottaa oppia >o<
Eilinen miitti oli puuduttava enkä onneksi ollut ainoa, joka tunnusti melkein nukahtaneensa 1.5 h aikana. Lähinnä se oli Herra Isoherran luentoa ja muut kuuntelivat. Semmoinen puolivuosikatsauksen tyyppinen judeka, jossa nyt ei ollut mitään uutta. Ei uutta myöskään tiedoksi. Onneksi oli hyvät croissantit (tuoreet, rapsakat, juustolla tahi tsinkulla sekä paljoilla vihanneksilla) ja kaffet :D Ainut, joka oli myönteistä siis... Olen materialisti, kyllä. Varsinkin kun tuommoista saa nykyisin vetääkseen vain kerran-pari vuodessa. Itse ei raaski ostaa, syön kyllä kun tarjotaan. Toki-toki, aina ilmainen kelpaa köyhälle ja työn raskauttamalle :D
Tänään tiedossa vielä rutosti hommia, niitä jäi jo odottamaan eiliseltä. Lisäksi illalla roudaustyyppistä puuhastelua eli kirjastosta kolmisen kädellistä opuksia, vihannestsioskin ja ruokakauppojen kautta kotiin. Uhh, täytyy varata taas lisälääkitystä ja titrata sitäkin sopivasti, että jaksaa ja pystyy. On se taas hemmetinmoinen homma. Selkä, koivet, kädet, olkapäät – ihan joka paikka on illalla susikipeä! Onneksi ei tarvitse harkita ensi viikon eväitä, kunhan jotakin muonaa kaapissa on. Minä syön mitä tahansa itse laittamaani muonaa ihan halukkaasti – en ole kranttu olleskaan! Kauppalista on silti pitkä, pattereita, vitamiineja, kaffetta, näkkäriä, jauhoja *huokaus*... Aina on jotakin, jonka on unohtanut tai jota pitää ostaa varalle ja on kohta loppumassa. No, kyllä kai se hoituu. Pakkohan se on, ei kukaan muu minun ostoksiani tee eikä kanna, pirulauta! Postissakin pitäisi, mutta jääköön ensi viikkoon. Tekemistä on muutenkin ihan riittävästi koko viikonlopuksi (ja viikoksikin).
Päivän slogan:Vain itseensä on vaarallisempaa luottaa kuin muihin ihmisiin.
Päivän biisi: Rautakauppias
Luettua: Wolfram Eilenberger – Minun suomalainen vaimoni. Saksalaisen miehen kertomuksia siitä, millaista on mennä naimisiin suomalaisen, pitkän ja upean koripalloilijanaisen kanssa. Juu, luulin paremmaksi, kun kuulin härran itse esittelevän teostaan aikanaan. Vähän kliseinen ja muka-hauska, ei siis oikeasti aina. Menee, jos on mennäkseen. Hupipalana ja reissukirjana kävi meikäläiselle. Erkki Pulliainen – Kyllä Siperia opettaa. Ei ole Susi-Pulliainen miksikään muuttunut, edelleen teräviä ajatuksia kulutuksesta, talouspolitiikasta, globalisaatiosta, EU-valtioiden konkurssiuhasta jne. Ajankohtainen, tiivis, kohtuullisen helppolukuinen ja –tajuinen opus jokaiselle, joka on huolissaan yleisesti ihmiskunnan tulevaisuudesta! Ihmiskunnan, joka on tuhoamassa itseään. Suositan lämpöisesti kaikille omilla aivoillaan ajatteleville; tässä vähän miettimistä jokaiselle. Andrzej Zapkowski – Kohtalon miekka (Noituri 2.). Noituri on palkkasoturi, joka jatkaa tehtäväänsä. Toisinaan lohikäärmeet ovat uhkana, ehkä muutkin hirviöt. Samoin väärintekijät, tavalla tai toisella. Ja jonkunhan nämäkin on eliminoitava – eikö? Jos ei Noituria olisi, kukas sitten. Paljon muutakin älykästä fantasiaa tarjolla, välillä turhankin korkealentoista. Alaa Al-Aswani – Chicagolaisittain. Jokainen on joutunut pois omasta kulttuuristaan; monet tulevat Egyptistä... mutta silti eivät tule toimeen toistensa kanssa, vaikka ulkopuolinen niin luulisi. Yhteisössä hyljitään toisia, mutta niin heitä hylkivät myös ulkopuoliset. Uskonto, seksuaalisuus, politiikka – aiheita ja syitä riittää. Hylkiöitä hylköiden keskellä? Romaani, joka tuo esiin heikkoudet ja hulluudet kaikissa meissä. Ehkä näet tässä itsesikin, ainakin jossain mielessä. Pablo Tusset – Nauravat vainajat. Rannikkokylästä löytyy kolme ulkomaista vainajaa, mutta ei ongelmaa – se on vain meduusan myrkkyä. Kaikki ovat kuolleet hymysuin. Kylään lähetetty japanilainen komisario Sakamura selvittelee asiaa kunnianarvoisan zen-mestarin tapaan! Toisaalla Madridissa aletaan epäillä, että Kataloniassa hajahtaa muukin kuin kala. Mukaan syösyy korpraali Corrales sekä vielä agentti 69 ja kertomus jatkuu... Tusset on mahdoton tarinoimaan; murhia, politiikkaa, sisäisiä skismoja jne. Suositan, tämä vie jalat suusta herkullisuudellaan ;D Ja jokunen muukin opus meni, mutta niistä myöhemmin täällä ja toisaalla. Ei vaan jaksa listata nyt, sorry vaan.
... KUN POLKA MENEE KIRJASTOON, ON NÄKY KOMEA (vai kaamea?) ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti