Kehu-kehu-kehu, ilma ON Welhottaren tarkoituksiin mitä parhain. Minä pääsen töihin, ystävät, töihin, ilman taksiherran palveluja, ilman kaatumisen pelkoa, ilman jokaisen askeleen tarkkaa sijoittelua! Minä pääsin Herjaamoon *tsemppaa itseään*, päivän kiintiö on siis lähes täysi. Kotiinkin kykenee, kun ajattelee sitä, että pääsee rauhaan ja pitää mielessä oman leveän sängyn ja kaikki soffat - sekä tietysti Vincent-raukan, joka yksinään kotona odottaa. Tässä välissä on tietysti yksi pieni ongelma; työ. Mutta kyllä sekin siitä, kun varoo tiettyjä liikkeitä, ei satu kovin paljon. Vaan sopivasti, että pysyy hereillä. Särky pitää ihmisen hereillä, sekä kotona että työpaikalla.
Eilen soitti entinen työkaveri, siis kaverini entisestä Pitkäaikaisesta Työstä. Hänkin on nyt päässyt lopulta monen vuoden jälkeen pitkälle sairaslomalle, ilmeisesti juuri samalla diagnoosilla, jota itse tässä odottelen. Lääkityskin on suurinpiirtein sama. Hänellä on sentään onnea - on auto alla ja pystyy ajamaan eli hän pääsee liikkeelle. Sovimmekin tapaamisesta aivan lähiaikoina mm. lääketieteen ja muun kiinnostavan merkeissä. Kovan työn takana hänelläkin oli ollut tuo pidemmän sairasloman saanti; ensin väitettiin kipujen olevan vain korvien välissä. Käytettiin kuntoutuksessa, jossa ao. henkilö ei kyennyt tekemään mitään, jolloin syytettiin yhteistyökyvyttömyydestä ja -haluttomuudesta. Sitten puututtiin tietysti elämäntapoihin; läskeihin, mini-tupakointiin sekä mini-alkoholin käyttöön. Kunnes lopulta joku älykäs oli tehnyt oikean diagnoosin ja lähettänyt hänet(kin) Kipupkl:lle. Josta taas oli tehty leppoisia lääkekokeiluja, joihin hän oli reagoinut lähes samoin kuin minä. Eli tuli niin omituisia sivuvaikutuksia, että hevletinmoinen kipukin on vakaampi ratkaisu. Peesaan ystävääni, eli huomenna on näytön paikka. Täytyy alkaa tsempata itseään jo tänään. Josko tekisi peräti listan asioista, jotka on pakko tuoda esiin! Minen jaksapystykykenemään enää, kiitos! Mutta lokeista en tingi, nih!!!
Herjaamolla ihmissuhteet kiristyvät selkeästi. Pientä sanaharkkaa on ilmassa silloin tällöin. Ei vielä ainakaan vakavaa, mutta kuitenkin. Kukaan ei oikein luota keneenkään. Muodostuu selkeitä muutaman henkilön klikkejä. Onneksi itse olen tyyppiä, joka ei koskaan kerro mitään asioita eteenpäin. Mieluummin olen hiljaa. Jotkut ovat kovin kiinnostuneita siitä, miksi joku toinen on sairaslomalla ja kuinka pitkään. Tämähän ei tietenkään kuulu kenellekään muulle, kuin varsinaiselle esimiehelle, eikä itse asiassa hänellekään muussa mielessä kuin siinä, että lääkärintoditus on tietysti esitettävä. Lisäksi ilmassa velloo mielipiteitä ns. tulospalkkiosta ja sen maksamisesta, tilastoinnin tarpeellisuudesta ja sen eri muodoista (jotka tällä hetkellä eivät anna todellista kuvaa) sekä, tietysti, virkistysmäärärahan käytöstä. On tämä työelämä sitten jännittävää. Entistä enemmän alan kadehtia kissoja...
--------------------------------
Purrrrve taas! Vai on mamiska kade mulle. No kyll sopiiki olla, mull on nyt taas ollu oikee kissanpäivät, yesh! Eilen mami duunas kerranki oikeeta kunnon ruokaa eli kissillekin sopivaa safkaa. Se teki jääfisusta jotain apetta. No, mulle se tiätty sulatti ison biitin sitä jääfisuu, ai että se oliki njamskista. Mutt mä en tajuu, miks seki loppu sitt nii äkkii. Mä oisin varmaa syäny vaiks sen kaikki, mutt mami piti punkee se johonki aivastuspurveli-vihannes-hötskän sekaan pataan. Epistä. Kunnon fisu ihan pilalla, juu, tiätty kurria, kiliä, valkosta sipulia ja vaiks mitä. Taas se sai mut aivastelee niillä. Mutt oli se sen verran iso biitti, ett mä sammahdin bastuu koko loppuillaks. Ja ku mä heräsin, toi oli taas vängertämässä jo itteesä sänkyy muka lukemaa. No, sainha mä mun iltamaitonapikat. Olihan mamiskalla jömma. Ihan uus iso pussi napiskoita!
Nii, kaikille kavruille taas tiadoks, ett ei mamiska oo öisin enää mun päälle peittoo heittäny, mutt jos mä meen ehdottelee heräämistä (mä kuulen kun se vähä herää välillä öisin unesta, se sanoo, ett sattuu), niin kyll niit ¤)¤(")Y&#! sanoja sitte tulee. Mut nyt mä oon hiffannu, ett jos se niit sanoo, mä painun vaan soffalle odottaa. Kyll se siältä sitt viimestää tos neljän aikaa punkee ittesä ylös ja raahautuu kylppärii. Ja sitt mä alan pummii ihan kaikkee. Ja mä saan ihan ekaks yhen kalkkunaleikkeen ku mami syä sen aamuleivän. Ja sitt mun laatikko putsataa, kupit tarkistetaan ja sitt mä saan uutta pehmoruokaa puhtaalle lautaselle. Ja partsin oven mami avaa kaa, ett mä pääsen vähä uloski ja jolisee. Tän se kyll tekee joka aamu, vaiks se välillä manaa, ett sitä sattuuki. Mutt tänäänki ku se teki lähtöö, mä kävin sen viäress istuus vähä paijattavana ja purrrrrrisemassa, ett josko se jäis himaa. Mutt se sano, ett se ei voi. Mutt sitte se halitti mua ja sano, ett ihan tulee ikävä, ett kyll seki haluis olla himassa. Ja sitt mä viälä vähän kääppäsin tassulla, ett se saa rapsutella mua. Se tekee ihmisille hyvää, ett ne saa meit kissinkoi paijaa, mä luulen. Mamiskaki vähä rauhottu...
Täss on taas mun päivystyspalvelu, nääs. Ett tuleeks heekkuja vai ei. Täss mä yleensä viätän aikaa sillo, ku mami on himas ja duunaa jotai... Sitä pitää kattokaas vahtii kunnolla! Se on purrrrrrrrrrrrr taas huamisee!
---------------------------------------
Harvinaista, eilen illalla Vincent kiipesi taas päälleni ja aamulla suorastaan vääntäytyi viereeni kun tein lähtöä töihin. Paijausta ja rapsutusta, Vincent taitaa olla oikeasssa, molemmat tarvitsemme sitä!
Päivän slogan: Liikunta on turhanpäiväinen asia. Kun on terve, sitä ei tarvitse ja kun on sairas, sitä on vältettävä!
Päivän biisi: Jäävalssi
Pöydällä juuri aloitettavana oleva kirja: Sharon Osbourne - Täysillä: omaelämäkerta
Niin, eivät kissatkaan ehkä ole ratkaisu aivan kaikkeen
TUMPULOIVAA TORSTAITA LOKISTANIAN VAPAAVALTIOON!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti