Lopullisesti koukkuuntuneena Allyn mielikuvamurhailuun Polgara päätti lopultakin tehdä jotain. Jotain, joka olisi oikein. Muuten koko Lokistania olisi kohta täynnä ruumiita eikä kukaan enää päivittäisi lokiaan. Oudosti olivat hävinneet joukosta jo useat bloggaajat – oliko Ally päässyt heistäkin eroon omalla mielenkiintoisella tavallaan? Yhä useammassa blogissa oli ns. Viimeinen Päivitys, jossa kerrottiin lopettamisesta, kuka mistäkin syystä. Mutta mikä olikaan oikea syy?
Seurattuaan Allyn toimia Polgara oli pienessä päässään päässyt siihen lopputulemaan, että Ally tunnusti vain pienen osan ruumispuuhistaan. Kato oli ollut paljon pahempi. Mutta mitä teki Ally, väitti vain mielikuvamurhaavansa. Epäreilua, mietti Polgara Herjaamon kopissaan, katsahti täytettyä ahmaa, penkoi lenkkimakkaran kuoria, löysi sorminukkensa, pari tyhjää olutpulloa ja lopulta myös näppiksensä, siirsi ahman ja kas, näyttökin tuli näkyviin. Allyn toimista oli tehtävä loppu. Nyt.
Polgara tiesi murhailijan tavat, olihan hän seurannut salaa tätä jo useamman viikon ajan sekä tiekoneavusteisesti että livenä. Eikä se ollut edes vaikeaa. Kukapa olisi arvannut seuraajan olevan oudosti lönköttävä epämääräisesti pukeutunut keski-äkäinen nainen, joka keskusteli ääneen itsensä kanssa. Vaikka karhuturkki lämmitti, vielä enemmän Polgaraa lämmitti koston mahdollisuus. Ei kosto hänen itsensä takia, vaan lukemattomien lukemattomien bloggaajien vuoksi. Ja nyt oli Se Ilta. Polgara kääriytyi vielä tiukemmin turkkiinsa ja mietti suunnitelmaansa. Helppoa, kun sen vain osaa, hän totesi.
Vaikka häntä ei varsinaisesti ollut kutsuttu juhliin, hän päätti silti ilmestyä ovelle. Toki nyt mukavammat kanssalokittajat päästäisivät hänet sisälle. Olihan Viivikin käynyt kommentoimassa, samoin Satujatar ja Orava. Ja Susupetal, joka jo seurasi tätä Taivaallisen Näppiksen äärellä. Miksi HÄN oli siis jäänyt ilman kutsua. Ulos asti kuului viihtyisää äänten sorinaa, kynttilät lepattivat kotoisasti, hyvät tuoksut tulvehtivat avoimesta ovesta ja joku tuttu hahmo näytti naurattavan tyttöjä. VINCENT /(%#¤&(?!” kuiskasi Polgara. Siis Vincent oli napannut kaikissa meileissä olleet kutsut – tai sitten häntä ei ollut todellakaan kutsuttu?! Hän tempaisi oven auki ja heläytti kolkon naurunsa.
Kaikki hiljenivät.... Allyalias kuului lepertävän jotakin sekavaa, mutta Polgara ei siitä välittänyt. Juomaakin yritettiin tarjota, mutta hän suunnisti suoraan boolisammiolle ohittaen matkalla muutaman tutun bloggaajan, mutta ei välittänyt heistä lainkaan. Kapsäkistään hän kaivoi esille taiteltavan 2 litran tuopin ja pyysi poikia täyttämään sen. Joku yritti edelleen inistä jotakin, mutta pistävä katse vaiensi kaikki. Tunnelma hämyisissä ja hyvinkin epävirallisissa kutsuissa alkoi tiivistyä Polgaran siirtyessä täyttämään pientä piippua erityisen hauskan näköisellä tupakalla. "No niin!", hän sanoi, mutta äkkiä ovikello soi ja.........(jatkuu, jollei minua murhata sitä ennen.....)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti