Tavanmukaisesti maanantain vastaisena yönä ei kannata yrittääkään kunnon unta. Se ei vain onnistu, ei edes mömelöiden avustuksella. Joten heräsin klo 2 pintaan Vincentin märinään ja pakko oli nousta ennen klo 3, koska märinä vain yltyi. Kalkonia, ruokaa, vettä, napikkoja. Ja vähän seurustelua. Minä keittelin siinä kaffet, käristelin leipää ja riivoin mömelöt ja päätin jatkaa lukemista. Turhan pirtsakka olo enää edes yrittää unta.
Eilinen ns. Työ- & Touhusunnuntai kutistui jo alkuunsa. Iski niin veemäinen fiilis aamupäikkäreistä, ettei huvittanut mikään. Näin taas unia asunnoista - kertokaahan miksi? Näen niitä jatkuvasti. Asunnot eivät ole tuttuja, aina outoja paikkoja, mutta minä joko asun niissä tai olen asunut... Omituista! Ja lähes aina niistä jää oudon paha olo, en edes muista mitä tapahtuu. Yleensä kai jotakin tai joku on kateissa, eikä löydy tms. Aika ahdistavia ovat. Siis tässä hyvä tekosyy sunnuntaiksi. Jatkoin vain väkisinmakaamista ja ahdistelevia unenpätkiä, söin ja luin jossain välissä, katselin kuvalaatikkoakin hetken, mutta en saanut todellakaan aikaiseksi yhtään mitään. En siis hevon heinääkään - tunnustan vapaasti! En jaksanut edes istua koneella kovin pitkään, koska totaalinen veetutus otti vallan.
Siitähän sitä on taas hyvä jatkaa näin maanantaina. Veetutus jatkuu, koska vaihdoimme taas lennossa töitä tiimin sisällä. Ei siinä mitään, mutta vie taas aikansa tottua tähänkin. Lisäksi suuri osa tupakoivia Herjaamolaisia on aloittanut lakon viime viikolla. Minä en, eikä 3 kaveria. Toivottavasti näistä lopettajista ei nyt tule terveellisyysneurootikkoja, joita minä en kestä. Tämä kuitenkin supistaa suuresti kuulumisten vaihtamista eli silkkaa juoruilua, mikä on harmi jo sinänsä. Koska asioista ei tiedoteta, kaiken tärkeän kuule suusta-suuhun -menetelmällä. Taas, juorujen perusteella, olisi vankkaa tietoa siitä, että ainakin yksi henkilö olisi jäämässä eläkkeelle. Voi hyväinen aika, onhan niiden pakko jossakin vaiheessa kyllä kaikkienkin jäädä ,>
Mutta Vincent pelasti taas eilisen päivän...
---------------------------------
Uauuuuuuuuuuuuuh, kavrut. Ett mä oon nyt taas väsyny! Orja piti herättää nii aikasi aamull, ku se meni taas aikasi goisii. Ja miten nii mä muka pelastin sen päivän. Ai nii, se tarkottaa varmaa sitä, ett mä oon ottanu ihan tavakseni, ett aamull mä nukun toss sängyn päällä tai soffalla. Sitt mä ehkä vedän snadit spurtit ja safkaan vähä. Ja sen jälkeen mä painun oikeen kunnon päiväunkoille. Sillo mä just ryämin sinne päiväpeiton alle - ihan keskelle sänkyy. Mamiska ihmetteli, ett mite siälä voi ees hengittää, mutt kyll mä ainaski voin. Ja siälä on lämpöst ja hiljast! Useen mä oon ollut viälä goisimas ku mami on tullu duunist. Ett se on saanu hissuksee olla pari tuntii. Yleensä mä herään siältä, ku jääkaapin ovi käy tai ku mä hiffaan, ett mamiska alkaa duunaa safkaa. Eilen mä sainki jotai uutta kissinruakaa, oli aikastas njamskista. Semmoses piänes puukis! Ja uusii raksui mä sain tänää, ku mami avas sen iiiiison pussin. Ja sitt maitonapikkoja, mutt ne on kyll aina samoja. Kun ne nyt vaan on nii hyvejä! Mitää hirvee pahoi jutskii mä en ookkaa keksiny. Haa - mami otti roipeliinii sulaa, semmost miss ei oo maustei... Jee, mä saan sitä illalla. Tarttee jaksaa odottaa. Toi jääkkäri on vaikee avata, se on vähä outo. Mamilki on joskus se kaa hankaluuksii. Nii ett mä en pääse itte ottaa. Ja sitt viälä se on semmoses paksus muavis, en kai mä sais sitä muuteskaa auki. No, ootellaa vaan sitte. Mamiiiiiiiiiiiiih - äkkii kotiin siältä!
Nonnih, Poika oo taas muistanu tai ehtiny purkaa kuvei. Ett tää on taas siit vriijustkast. En mä oikee muuta löytäny, mutt aika hyvä tääki. Nyt mä meen goisii lisää, ku mä tiädän, ett mami tulee sitt heti ku se vaan pääsee. Kliffaa viikon alkuu kaikille!
----------------------------------------------
Kyllä, täältä tullaan. Tultaisiin vaikka heti, jos se olisi mahdollista ,D
Päivän slogan: Kun meno muuttuu oudoksi, oudot panevat menoksi!
Päivän biisi: The Ocean
Luettua eilen: Dennis Lehane - Koskematon, aika siedettävää ja yllätyksellistäkin. Jaana Airaksinen - Vailla varjoa, kohtuullista, mutta vähän no-jaa-näinkö-se-meni -fiilis. Sekä suuresti kaivattu ja odotettu Hunter S. Thompson - Pelon valtakunta - Kovan onnen lapsen inhottavia salaisuuksia amerikkalaisen vuosisadan lopun aikoina, loistokasta sikamaista sekoilua ja teräviä kommentteja jenkkien politiikasta, korruptoinnista, moottoripyöristä, viinasta, huimeista jne. Suosittelen - ehdottomasti kaikille! Päiväni pelastaja, kirja on vielä vähän kesken.
MAUTONTA MAANANTAITA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti