Blogin merkitystä ja sen pitämistä on taas pohdittu siellä ja täällä. Esim. Johannes Oli sitten pakko koskea kun kiellettiin -blogissaan miettii blogin muotoa ja tapaansa kirjoittaa. Totean tähän nyt utelialle, jos niitä on, että tämä loki on sekä päiväkirja, muistilista että sairaskertomus. Myös kipu- ja unipäiväkirja tarvittaessa lääkäriä varten, tätä asbestia ei sovi väheksyä. Minä sälytän myös jokaiselle itsellensä vastuun tämän lukemisesta ja ymmärtämisestä sekä yleensä halusta lukea tällaista jorinaa. Niin että pitäkää hyvänänne, sitä saa mitä tilaa. Minä kirjoitan pelkkää tajunnanvirtaa heti aamukaffet saatuani. En minä mitään järkeviä mieti enkä suunnittele päivityksen aihetta tms. Kunhan kirjailen asioita ylös, jokapäiväistä vali-valia, luettuja kirjoja, Vincentin maailmaa. Joskus hyvin harvoin tulee mieleen päivän aikana, että jostain asiasta pitäisi kirjoittaa. Nimittäin suurimmasta osasta on jo joku kirjoittanut ja yleensä paremmin! Miksi minä siis kirjoittaisin, voin toki linkata, jos asia on sen arvoinen.
Siinä se viikko nyt sitten meni, heippa! Eikä mitään järkevää tehtynä, paitsi nukuttua sentään kunnolla. Ei, ei vieläkään kunnon yöunia, edelleen se 4 h, mutta kun on saanut nukkua, milloin haluaa, olen nukkunut parin tunnin aamutorkut ja kunnon päikkärit. On mukavampi olo... paitsi eilen. Särki ja juili vaihteeksi, en päässyt riittävän ajoissa nukkumaan, vihdutti. Joten tietysti hyvin aikuismaisesti kiukuttelin Kummisedälle ja Hörhölle, sehän oli tietty heidän vikansa. Kummisetä tajusi tilanteen ja poistui kotoonsa vain poikettuaan, Hörhö nappasi 10 juuron lainan ja häipyi myös samantien. Hyvä, että tajuavat, prrrle! Olisin varmasti ollut vielä ikävämpi, jos olisivat viipyneet pidempään.
Työkaverini, myös ystäväni T. kävi eilen hakemassa hänelle ostamani kirjan ja kertomassa kuulumisia. Olen melkein kade! Hän sai lopultakin äskettäin diagnoosin omiin vaivoihinsa, kerrotaan tässä nyt vain että diagnoosi on vakava, ei nyt kuitenkaan hengenvaarallinen - harvinainen kylläkin. Käytännössä hän on tod.näk. siirtymässä nyt puolipäiväeläkkeelle tässä syksyn aikana, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan. Olen tosi onnellinen hänen puolestaan; hän on minua nuorempi ja ehtii vielä tehdä vaikka mitä! Hänellä on mukava miesystävä ja pieni fiksu poika. On ihmisiä, jotka auttavat ja tietävät asiasta... äärimmäisen hyvä juttu. Ja toivon toki myös, että jos tuo puolipäiväisyys (mahd. myöhemmin täyseläke) järjestyvät, myös hänen kipunsa helpottuvat. Kun T. piti lomaa heinäkuussa, hänellä ei muistaakseen ollut yhtään tosi kivuliasta päivää. Eli - en voi kuin toivoa onnea jatkossa, että kaikki naksahtaa kohdalleen tuolla KELAssa ja työnantajapuolella!
Itse manailen jatkuvasti näitä kipuja, jotka lääkkeistä huolimatta järsivät ihmistä. Tämä selkeästi vaikuttaa jo käytökseeni, kuten tuossa kerroin. Eli ärsytyskynnys on välillä melko matalalla. Enkä uskalla tropata kokeiluna niin, että kivut todella lakkaisivat. Epäilen, että samalla alkaisi tulla outoja sivuoireita tai heittäisi överiksi. Nimittäin minä reagoin erittäin omituisesti joihinkin lääkkeisiin. Panacod auttaa, muttei tarpeeksi. En kuitenkaan uskalla heittää sitä 2 x 4 eli 8 kpl/vrk, kuten lupa olisi. Kodeiinin sivuvaikutukset eivät ole kovin mukavia, en kyllä ole mitään oireita saanut, vaikka satunnaisesti olen ottanut enemmänkin kuin 2 x 2. Olen tässä suunnitellut jo erinäisiä toimenpiteitä, jos KELAn päätös ei kohta tule. Ensimmäisenä on listalla yksityispuolen konsultaatio. Pakko, koska arvauskeskuksen lääkärit eivät (ja tämä on siis suoraan sanottu minulle) kollegiaalisista syistä ryhdy tekemään lähetteitä esim. Kipupkl:lle tai muualle, koska hyppisivät fysiatrian ylilääkärin varpaille. Voi perkele, etten paremmin sano! Eikö tarkoitus ole hoitaa ihmistä eikä vältellä vain toisen lääkärin mielen pahoittamista... Mietin jo, että otan yhteyttä Ylilääkäriin noin niinkuin hoidon tiimoilta. Sekin asia jää vielä harkintaan. Mutta en minäkään jaksa enää kauaa odottaa, kohta on tapahduttava jotakin!
Tässähän sitä jo pohjustetaan seuraavaa ruikutusta eli tänään on taas roudausretkipäivä. Iltapäivällä tiedossa siis kipua ja särkyä, samoin huomenna. Ostoslista on metrin pituinen, kaikki on loppu kaffesta pesuaineisiin. Onneksi Kummisetä on jälleen luvannut avustaa. Mitä minä tekisin ilman Belgarionia ja Kummisetää sekä T.T:tä, jotka ovat tarvittaessa luvanneet avittaa tilanteessa jos toisessakin. Kyllä minä yksinkin pärjään, melkein kaikessa. Aikaa menee tuhottomasti ja tulen yhä sairaammaksi, mutta selviän kyllä, jos se on täysin välttämätöntä! Nih! Minä itte...
Ähh, jotain prleen säätilavaroituksia tulee nyt sitten raatiosta koko ajan. Hei, kyllä minä huomaan jos sataa tai alkaa ukkostaa, ei tarvitse mainita vähän väliä. Oikeastaan minä odotan pientä ukkosenpoikasta ennen lähtöä. Ilma on jotenkin painostavaa, nihkeää.
----------------------------------------------
Purrrrrrrrrrrmenta, kaiffat! Taas mamiska teki sen. Se valvo illall ja kerranki katteli tota kuvalaatikkoo, oli jo pimeetä ku mentii goisii. Nii ni eiks tää herää kolmelt ja mäki sitt tiätty heräsin sen punkeemiseen. Höh, vängertää nyt ylös sänkyst, ettei kissikää saa goisii. Nih, ja sitt viälä sillee, ett ottaa koko yäkkäri mukaa, vaiks mä nukun osittain sen päälä. Ikävä orja tommone. No, toisaalta, mä sain roiskeit, kissiruakaa ja napikoita ihan heti. Tarvinnu ku vähä näyttäytyy ja sanoo lievästi mourr, alko orjaki liikkuu. Vaiks vähä hitaasti kyllä. Tänää se on taas menoss kaupoille. Mamiiih - mulle sitt sitä puukkiruakaa tai pussei, nii ja sitt kakkispurui kans! Ja heekkuu mitä vaa saa kans tuada, ei nii välii mitä, kuha sopii mulle-mulle-mulle! Eile mä nukuin melkee koko päivän toss päiväpeiton alla. Tääll ku kävi erilaisii ihmisii ja kaikki kysy, ett miss mä oon. Sitä mamiskan kaverii T:tä nauratti - se ei oikeesti nähny sitä piänenpiäntä kohoumaa, joka oon mä. Toi peitto ku on kuiteski aina vähä sillee rutussa ja jos mä oon siin peittoje väliss, mua ei näy melkee yhtää *kollivirn*. Oon mä aika pätevä! Hei mä kuulen jotai, joo, ulkona sataa. Kliffaa, ei tarvii enää ikinä mennä ulos sateesee, jossei haluu. Ja mä en muute haluu. Mä meen toho sängyll just nyt!
No ei toi foto oo oikee pätevä, ku mä en käytä kaffetta - mutt siin voiss olla vaiks enne napikoita! Krrrrrrrrrrrrrr-zzzzzzzzzzzzzzz mua alkaa hivveesti nukuttaa, mamiih, millo sä tuut? Muille taas huamisee.
----------------------------------------------
Vincent, kohta tullaan, ainakin viereen. Kissa kuorsaa; purrrrrr-piu-rrrrrrrrrrrrrr-purrrrrrrrrrrrrrrrrrrrr-mmmmmmmm-piiiiiiiiiiuh. Kuulostaa vinkeältä!
Päivän slogan: Tänään on viikon paras perjantai!
Päivän biisi: Koiralla on karvoissaan kirppuja
Luettua: Klas Östergren - Herrasmiehet, tämä kulkeutui siis divarista mukaan, vaikka olen lukenut aikaisemminkin. Eli Morganin veljesten elämää 50- - 70-lukujen aikana Tukholmassa, keskellä suuria muutoksia. Toki tässä liikutaan myös Euroopassa, varsinkin toinen veljistä joutuu eräiden tapahtumien johdosta lähtemään Ruotsista... Erilainen, elokuvamainen romaani - jostain syystä minä näkisin tämän kuvina, outoa! Mukana siis jazzia ja rockin tuleminen, yhteiskuntakritiikkiä, II maailmansodan tapahtumia, naissuhteita. Welhotar pitää ja suosittelee muillekin. Ja vielä viimeinen kirjaston kirja, josta pari sivua lukematta eli Oliver Sacks - Antropologi Marsissa, seitsemän paradoksaalista tarinaa. Sacks on neurologian professori, joka tässä kuvaa omalaatuisia sairaskertomuksia, ei niinkään kliinisesti, vaan ymmärryksellä ja tunteella. Kaksi näistä liittyy näköaistiin, kaksi muistiin, yksi melkoisen hämmästyttävä Touretten syndroomaan. Lisäksi todella erikoisia autismin muotoja. Kirja on erittäin lukukelpoinen, ymmärtävä ja sympaattinen kaikkinensa. Tässä ei säälitä erilaisuutta, vaan tuodaan esille mm. ajatus sairaudesta voimavarana ja joskus suurena lahjakkuuden osana tai muotona. Suosittelen tutustumaan erilaiseen ajatteluun - Welhotarta kiinnostaa erinomaisen paljon.
PERJANTAIMAISTA PERJANTAITA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti