Miksiköhän se on ihan aina perjantai (vähintään siis) kun meikäläiselle tapahtuu? Se oli se joku laki, muistatte kai, kun manailin. No, eilen sitten kesken hirrrrrveän häslingin ja työsuman kaatui ohjelma... argh. No, pelastin mitä pelastettavissa oli, onneksi välitallennus pelasi ja bittien taivaaseen häipyi vain jokunen sana. Siinä ähellettyäni totesin, että toinen kirjoitin ei toimi ja yritin nostaa sen käyttöön. Argh, eipäs onnistunut. Se on kirjoitin, jolla rintataan vain tietyt jutut... siksi siis se olisi pakko olla koko ajan myös käytössä, normirintterillä ne eivät mene nääs läpi. Olisi pitänyt varmaan sulkea kone ja sehän on nyt ehdottomasti kiellettyä, kun ajellaan erinäisiä päivityksiä ym. iltaisin ja viikonloppuisin. Tein siis vain jumalattomalla kiireellä sen, mitä voin ja jätin loput odottamaan maanantai-aamua. Pääsivät ainakin ne useammat lomalle, jotka olivat lähdössä ja saivat pöytänsäkin tyhjäksi.
Edessä siis maanantaina koko pikkuisen yksikön pystytys Ihan Itte myös töissä...*huokaus*. Piuhat irti, kaiken tarkistus jne. No, kai se siitä, on se tehty aikaisemminkin. Mutta että juuri eilen – siinä on jo jotakin erittäin pahantahtoista. Olisikohan se niin, että tästä voisi syyttää myös fibroa ja vaikka negatiivisia ajatuksia? ;> Nimittäin ei näin VOI tapahtua kenellekään muulle kuin minulle.
Lisäksi kirjoja oli tarjolla etovähän, takso ajoi maailman pisimpää kautta torille ja kaupoissa ei taaskaan ollut kaikkea tarvittavaa. Lohduttelin sitten itseäni perinteiseen tapaan eli laadin oikeaa perunamuussia (no maidon tilalla kylläkin tattilientä) sekä bearnaisekastiketta. Jostakin syystä nuo ovat joskus olleet hirmuista herkkua. Kyllähän se menetteli, söin itseni täpöähkyyn ja melkein sammahdin sänkyyn kirjan viereen. Väkisin sinnittelin noin nukkuma-aikaan asti, että ei tulisi herättyä keskellä yötä.
Varaston pitäisi hiljetä merkittävästi ensi viikolla sekä vielä enemmän juhannuksen jälkeen. Olisi kyllä mukava. Tämä viikko on ollut aika helvetillinen. Olen repopuhkipoikki, väsynyt ja kipeä. Kas kun ei riitä se työn tekeminen sinänsä vaan pitää myös ravailla ympäri taloa, kolme kerrosta ja tsilometreittäin käytäviä. Ei tee kuulkaas yhtään höpöä koiville, ne ovat taas kuin keskikokoiset ranskanpullat, joiden toiseen päähän on kiedottu puolikas HK-blöötä :o Aika karmeat siis – näkö on taatusti yhtä karmea kuin särky, vikisee tämä eikä kehtaa enempää jatkaa (selästä, hartioista, kädestä jne). Prletto vaan, sanon minä. Voi kun olisi mahdollista tehdä etätöitä tai lyhyttä viikkoa, parasta tietysti, jos ei tarvitsisi lainkaan laahata väkisin itseään kipeänä töihin...
Ne potkupalloon jotenkin liittyvät kilapilut ovat ilmeisesti vieläkin käynnissä :o Tuota, minusta niitä ei kannattaisi katsoa, vaikka kuvalaatikko kotona olisikin. Kun voipi käydä vaikka tällä tavalla, onhan se aika noloa... Että jos on kirjastoissakin vaaransa, urheilu on kaikille vaarallisempaa! Ainakin Welhotar sanoo reippaasti EI liikunnalle ihan kaikkinensa – nih kerta.
Ja nyt sanon heippa, koska olen aivan saakelin väsy ja kipeä!
WELHOTAR AIKOO LEPUUTTAA – EHKÄ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti