Wau, se on perjantai-aamu. Hienoa, sain jopa nukuttua, heräsin vain kerran ottamaan lisälääkitystä. Nyt on siis ainakin unetettu melko hyvin. Töitä on Varastolla odottamassa iso pino, joka tuottaa iloa ja onnea koko aamupäivän ajaksi. Jep-jep! Ei kun taksoa odottelemaan tästä kohtapuoliin.
Täytyy tunnustaa, että varhaisdementia on sitten iskemässä. Poistumiseni Varastolta eilen oli sen verran vauhdikasta, että kännikkä jäi työpöydälle. En minä välttämättä sitä mihinkään tarvinnut, tiesin takson juuttuneen ruuhkaan *huoh*. Ehkä ne päälääkärin ehdottamat hyppykuppakokeet olisivat kuitenkin paikallaan. Eihän teistä kukaan koskaan unohda kännikkäänsä mihinkään, eihän? Se on täysin epänormaalia, eikö? Tuli niin kiire sen luennon jälkeen ehtiä taksoon, jonka piti tulla ajoissa.
Luento – se oli oikeasti mielenkiintoinen, kun pystyi hetken jälkeen mieltämään sen ns. oikeaksi luennoksi eikä työpaikkaan liittyväksi koulutukseksi *virn*. Pysyin jopa hereillä ne kaksi tuntia! Pidän tätä suurenmoisena saavutuksena, jonka kerroin myös henkilöstöpäällikölle. Hän kun ihmetteli, sainko jotain luennosta irti. Kysyin myös, epäileekö hän jotenkin ymmärrystäni, koska olen tenttinyt asiaan liittyviä osuuksia aikaisemmin... Ei kuulema, hän kysyi vain yleisesti ottaen, että menikö liian yleiselle tasolle vaiko liikaa tapauskohtaisuuksiin. Kerroin tuon edellä sanotun, että minusta se oli ihan hyvin tiivistetty osuus, johon käytetään eräässä koulutuksessa kolme kokonaista päivää. Hmph ;D
Mikä kumma muuten noissa invataksoissa on, ne vetävät puoleensa myös jokusia vanhoja taksihärroja, jotka ovat kertakaikkiaan sietämättömiä. Eräs ei osaa ajaa, tai ajaa siis erinomaisen huonosti ja outoja reittejä – aina. Kiihdytys, jarrutus, töks, töks, kääntyminen väärään suuntaan, töks, uukkari ja takaisin, töks, töks, töks. Ja tuskin tervehtii tms. Eräs näistä vanhoista herroista taas on ärrin-murrin koko ajan eikä puhu mitään tai narisee puhuessaan. Toinen ääripää on mies, joka puhuu kuin idiootille (mm. eilen) ja kovaan ääneen. Ai että kismitti, toistin osoitteeni ja kerroin lähellä sitten neuvovani lisää. Ja revin kesken olevan kirjan kassistani viihdyttääkseni itseäni ruuhkan aikana. Minulla on nykyisin usein kirja matkassa, koska nuo pitkät odottelut muuten hermostuttavat suotta. Tänään pitäisi päästä lähtemään vain varttia tavallista aikaisemmin. Welhotar menee kaupoille ostamaan viikonlopun emmeet, toivottavasti selviän kunnialla! Kauppalista on jo tehty, aika pitkä vieläpä.
Hörhön prle soitti eilen ja tuli käymään. Arvasinhan minä, mies oli taas lähtenyt kesken katkolta pois. Jälleen kerran samasta syystä kuin ennenkin eli oli riitautunut paikan hoitohenkilökunnan kanssa, koska oli vinksahtanut vähän väärille raiteille (se ei sinänsä ole kiellettyä, mutta vie jatkoista osan mahdollisuuksista pois). Sitten oli pakannut tavarasta ja poistunut Malmille. Jumankauta, minä raivostuin. Kerroin, että en enää hoida yhtäkään paikkaa katkolle, sairaalaan tai hoitoon, jos hän tekee aina tuollaisia temppuja. Kieltäydyin hoitamasta muitakaan asioita, hoitakoon itse, jos kerran pystyy tössimään kahden viikon katkonkin, vieläpä ilmaisen sekä erinomaisen hoidon ja jatkosuunnitelmat. Ai että risoo. Minua ei enää käytetä tuossa hyväksi, en suostu siihen. En pelkästään itseni takia (vaikka meneehän siinä vähän omakin nimeni, sillä ei ole todellakaan niin väliä) vaan siksi, että Hörhö liian helposti turvautuu siihen, että minä kyllä hoidan ja järjestän. No juu, niin olen aika usein tehnytkin. Nyt en, valitettavasti, on pakko tehdä tästä loppu! Hörhö siis sai vähän rahaa ja potkut persiiseensä, ikävä kertoa, ikävä temppu minulta. Mutta tarpeellinen.
Kummisetä ilmeisesti on sitten pääsemässä töihin, asia ratkeaa virallisesti parin viikon sisällä. Voi kun hän saisi sen paikan! Olisi edes 10 kk töitä taas, oikeaa työtä, sen jälkeen taas ansiosidonnaista tietysti. Kummisetäkin, ikävä kyllä, on siinä iässä, että varsinaista alan työtä on äärivaikea saada. Alan ammattilaiset riivitään suoraan koulusta jo työhön ja hän ei saa edes vastauksia hakupapereihinsa. Tuo yksi 3 kk:n määräaikaisuus oli aivan sattuman oikku, kun joku nuorempi oli peruuttanut tulonsa saatuaan paremman paikan.
Tässä tänään tärkeimmät eli eipä mitään. Lähden vielä tarkistamaan tuon kauppalistan. Ai niin, pitäisiköhän sitä vaatehtiakin ennen töihin lähtöä *miettii*!
----------------------------------------
Purrrrrrrrrviska, kaiffat! Ehheheeh, onnistuha se, se donarijutska nimittäi eile. Mä ehdottelin heti mamill ku se oli tullu himaa ja duunas eväksii, ett josko se tekis jotai kivaa ruakaa. No se mitää ruakaa tehny. Sill oli kai jääny jotai riisii, meinas vaa mättää sitä ja jotai. Mä sitt sanoin, ett kyll siihe donariki sopii, nii ni sitt se avas puukin ja mä sain ainaski pualet siitä. Ite se otti vaa vähä. Ett mä sainki sitt ruakaa, viälä sitt kissinruakaa ja napikoit. Mä olin ihan pufffffffffffff ja täys. Mentiin sitt mamin kaa goisiinki tosi aikasi. Ku kerta se oli goisinu hirmu huanosti ja mull oli masu ihan täys, mikä siin oli sitt maates. Ei me heti goisittu, ensi vähä leikittii ja paijatettii ja semmost. Mami viälä luki ja pyäri siinä. Nous ylöski ja semmost. Mutt hyvin me goisittii, mä mamin jalkois kiini, siin on öisin aika hyvä. Jos se ei potki tai sillee, niinku joskus käy. Ku mami heräs, mäki heräsi. Ja taas oli karmee nälkä, tartti saada heti muanaa. No, sainha mä, tiätty. Nyt mä venaan, ett mä pääsen partsill jolisee, mamiiih – tuu avaa dörtsi, hei, tuu! Ja sitt mä jo odotan, ett illall pääsis ottaa suulist. Mun masu on viäläki ihan valkone, vaiks oon jo monta kertaa rusketuttanu sitä =O Joudunks mä makoilee tual pual kesää, enneko alkaa värii niinku tulla ja pääsis rantakondiksee. Sikspäkki mull on jo! Nih kerta, mä teen taattu vaikutukse kaikkii kissigimmoihi >o< Tommone foto löyty, njääääääääh...
Anti olla tän kerran, mutt vois välill keksii muutaki. Huamisee!
-------------------------------------------
Vincent, jälleen vaatimaton oma itsensä, kuten kollit ainakin ,D
Päivän slogan: Ne jotka puhuvat, eivät tiedä – ne jotka tietävät, eivät puhu!
Päivän biisi: Punainen komentaja
Luettua: Ilkka Kylävaara – Mies joka rakasti naisia, ja piti siitä, voihan hyväinen aika tätä Ilmo Jyläkaaraa joka vain jaksaa. Samaa paashaa vähän erinäköisissä paketeissa, nyt ja aina. Nimet vähän väännettyinä kertomusta juomisesta ja naisista hulluina vuosina, märinää rahasta oman tyhmyydessä tehdyn konkan jälkeen jne. Ei tämä ole hulvaton eikä hauska, ei! En jaksa, en pidä, en suosittele. Heittäkää tämä roskiin tai lukekaa lapaset kädessä. Ei kannata kantaa tätä edes kotiin asti! Arne Dahl – Pudotuspeli, kolme samanlaista teollisuuspohatan murhaa käynnistää tehostetun tutkinnan, joka johtaa oudoille teille... Erinomaista pohjoismaista dekkaria jälleen uudelleen luennassa. Tämän olen lukenut aikoinaan heti tuoreeltaan, pidin ja suositan edelleen. Dahlilla on oma hyvä tyylinsä, joka kyllä kestää toisenkin lukemisen. Mukaan mahtuu ruotsalaisen yhteiskunnan kritiikkiä, poliisielämää ja muuta (joka on nykyään muuttunut lähes jokapäiväiseksi tässä genressä) mielenkiintoista, mm. suomalaissyntyinen työtoveri ;D
PERHANANMOISTA PERJANTAITA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti