Aamuyötä taas, kissiherätys siis. Märinä oli niin vaativaa, että oli pakko nousta ja mennä uudestaa unille vielä tunniksi. Sitten se alkoi uudestaan. Karvatakamus ei uskonut, että nousisin uudestaan eli pakkohan se oli. Taas. Että aika vähillä unilla liikkeelle tänäkin aamuna. Onneksi Varastolla pitäisi olla hiljaista, vaarana ovat vain muut osastot...
Niin, sen verran vielä rapoa, että uusin Operahan ei ole kovin erilainen kuin tuo edellinen versuuni, joka minulla oli käytössä. Kuitenkin sen verran, että osaa kivasti takkuilla joissakin kohdissa sekä etenkin Vuodatuksessa. Ähhh, ei mukavaa. Liikkuva kuvakin hävisi jossain vaiheessa ja siksi sitäkin uutta palikkaa jouduttiin hakemaan kissojen ja koirien kanssa, eikä se suostunut ensin asentumaan. Että pientä sählinkiä sen osalta.
Kaffetin kummittelee edelleen, prle. Keitän kaffet varo-varovasti, vedän töpselin seinästä kuni Welhotar ainakin siniset salamat sinkoillen. Terveellistä? No ei toki, mutta jännittävää elämää.... Lamppukaan ei ole vaihtanut itseään, joten pimeässä kirjoitellaan, kuten tekstin sisällöstä ja sanahirviöistä varmasti huomaakin. Mömelöt ovat lopuillansa, psykopaatti soittaa tiistaina. Minun on vakuuteltava hänet uusimaan nuo kaikki kipulääkityksetkin. Prleen fyssa on lomalla 1.5 kk. Tai sitten on jäätävä sairaslomalle, kun en pääse töihin muutoin. Nih!Hörhön prlekin sitten kävi. Aika hyvin, perjantaina annoin 400 juuroa, eilen 130 eli kaikki hänen kuukauden ansionsa. Siis hän pystyi perjantai-iltapäivän ja sunnuntai-iltapäivän aikana kuluttamaan koko summan. No joo, veetuakos se minulle kuuluu! Sanoin nyt vain, että ei ainoatakaan puhelinsoittoa enää tähän numeroon – ei yhtään. Ei lainapyyntöjä, ei mitään. Minä en enää suostu mihinkään yhteistyöhön. Piste. Olen veemäinen, paskamainen ihminen. Minä tiedän sen. En vain kestä enää katsoa tuota meininkiä. Riitti, kiitti.
Ruokarapoa sen verran, että tein kaalilaatikkoa eilen aamunkähmeessä – ruuanlaitto kun on suht hiljaista puuhaa eikä häiritse naapureita. Kaali oli vähän turhan pieni, lisäksi laitoin sitten soijasuikulaa ja ohraa sekä tietty sipulia ja mausteita. Mausteita olisi saanut olla vähän enemmänkin, mutta hyvää oli! Niin hyvää, että vain loppu on eväksenä, lisämausteilla ja salaattikipolla varustettuna. Tänään siis on pakko vääntää kesäkurmitsa-tomaatti –kastiketta ja tagliatellea (suosikki myös). Kummisetä lupasi jo lauantaina käydä kaupassa ja tuoda pari unohtamaani tavaraa. Ei, ei ole käynyt, ei vieläkään. Siinä on myös ihminen, jota pitäisi aina muistuttaa. No en kyllä kehtaa, pärjään minä ilman niitäkin... Ketuttaa aina kerjätä apuja jostakin, tahtoo olla riippumaton. Mieluusti siis itte minä menen ja teen, jos ei joku tarjoudu itse apustamaan.
Eilinen menikin sitten normipuuhissa ja sunnuntaiketutuksessa; siivousta, pyykkäämistä, lueskelua, päikkäreitä, valmistautumista alkavaan viikkoon eli henkistä tsemppausta. Äh, eli en saanut mitään järkevää taaskaan aikaiseksi, kunhan haahuilin.
-----------------------------------------
Purrrrrrve, kavrut! Epist, taas nii epist. Mami teki eile safkaa, joo, ja mä luulin, ett sinne pistetää lihabiittei. No eipä se sitt ollukkaa lihaa, höh. Iha jotai omituist emmet, mä sain vaa kissinruakaa. Vähäks mä kärsin, ku monta tuntii varmaa tsiigasin sitä ruuanlaittoo. Nii ni sitt vaa pussimuanaa tuliki.... Pitäs kiältää tommone kissin kiusimine, haisut oli hyvät, joo. Toteutus omituine, niinku mamiki. No, painuin sitt partsill, mutt heti ku mami meni päikkäreill säntäsi sen viakkuu – heh, sain monta kertaa paijatust ja puhalteluu, joka kerta ku se käviki vaa pitkällää. Ja vähäks monta kertaa se eile taas kävi ja goisiki välill. Goisittii sitt kimpaski. Ja sitt mä joikasin sen hereill toss joskus yhen jälkeen. Hei, tiätteks, ei suastunu herää =O Laitto mulle vaa kalkonibiiti ja valot pääll ja painu takas peiton alle hornottaa. No, jakson mä kuunnella ratioo ja miättii asioi, nii ni sitt mä heemostun ja jolisin sen uudestaa hereill, ett tarviin napikoit ja muanaa ja puhtaan laatikon ja kaikkee. Nousiha se ja veti leipää ja kaffet. Tääll on hei pimeet, valolamppu on särki nimittäi. Eikä mami pääse vaihtaa sitä, tsihih. Mua haittaa, mutt se skrivaa melkee pimeess. Aika mami kyll, tajuu mite se pystyy skrivaa ja kaikill sormill viälä. No, ett ei tääll niinku erikoist. Taas toi lähtee töihi ja mä jään yksi, monta päivää taas menee sillee hukkaan. Onneks mä goisin päivät, ett jaksasin sen kaas illat. Mutt ku se ei jaksa mun kaas sitt. Tää on vähä niinku onkelma. Täss pummausfoto, mä pummaa mamilt sitä lohta... tuli snadei biittei.
Kliffaa viikon alkuu kaikill, huamisee!
-------------------------------------
Vincent, jospa huomisaamuna saisi nukkua pari tuntia enemmän, sopiiko?Päivän slogan: Maanantai on peruutettu – mennään takaisin nukkumaan!
Päivän biisi: Yellow Submarine
Luettua: Stephen Booth – Musta koira ja Neitseiden tanssi. Boothin ensimmäiset suomennetut kirjat uudelleen luennassa. Minä pidän näistä maisemakuvauksista sekä erilaisten maalaismiesten, alkuperäisten asukkkaiden, kuvauksista. Miesten, jotka eivät puhu turhia. Erilaisia, outoja ihmisiä, merkillisiä tapahtumia, uskomuksia ja sananparsia. Murhia ja poliiseja sekä poliisien välisiä suhteita sekä yksityisasioita. Suosittelen, minä ainakin pidän näistä. Ei näistä nyt miksikään korkeakirjallisuudeksi voi lukea, mutta sujuvaa ja mielenkiinnon ylläpitävää tekstiä kuitenkin. Hiukka erilaista poliisi- ja murhatarinaa nummilta.
MUKA MAANANTAI - PAH!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti