Voi että, mitä minä tekisin ilman Belgarionia? Tämähän siis toki on retorinen kysymys, mutta kyllä taas eilen oli onnekas olo (ja alkoi itkettää). Että sain kantoapua, kaupassa noutoapua hyllyistä, Belgarion vielä imuroi, kyseli olisiko muuta tehtävää ja lupasi vielä hoitaa postiasiat viikolla. Vei vielä mennessään valtavan kassin lasipurkkeja kierrätykseen sekä pari kassia roskia. Ziis, ei voi kuin kiitellä. Kummisetää ei ole taaskaan näkynyt pitkään aikaan, lienee ottanut jostakin nenuunsa tahi viettää muuten vain kosteampaa eloa. No, hiukka ottaa päähän, koska aikanaan Kummisetä lupasi, että hän auttaa-tekee-toimii, jos en pysty. Ja on tavoitettavissa. Eli, keneenkään ei pidä luottaa. Ei edes itseensä!
Kirjastosta hain vain jokusen varauksen, luettavaa on muutenkin tuossa ihan riittävästi – kerrankin ,D Ja kyllä sitä taas kuluukin, ei silti. Kaupat tarjosivat mukavasti oranssia, ei kun siis keltaista, eli ostin vähän broiskua jömmaan ja paria laatua leipää pakkaseen. Joskus kai sitä on syötävä jotakin muutakin, kuin tavanomaisia mättöjä. Muuten vain täydensin normivarastoja itselle ja kissille viikoksi, selvisimme aika pienillä kantamuksilla siis tällä kertaa. Asia kostautuu kyllä ensi viikoksi, se on varma. Lounaaksi suunnitelmien mukaan alkupalaksi Serkkujen kaalipiirakkaa, pääruuaksi lohiseljankaa (sen viime viikkoisen lohen perkeistä). Himskatin hyvää! Tosin asiantuntija ei olisi tunnistanut seljankaa, käytin jauhoisia perunoita, kun en viitsinyt ostaa erikseen kahta laatua. Eli seljanka näytti enemmän muhennokselta, vaikka siihen tulee vain pari perunaa. Päätimme Pojan kanssa pitää silmät kiinni, itse asiassa luimme molemmat, maku oli kuitenkin äärihyvä. Ja Vincent sai oliivisirunsa sekä seljankamaistiaiset. Tehdessäni apetta alkoi nimittäin hirvittävä huuto, kalan tuoksu ja oliivien ottaminen esiin sai kissasta esiin todella outoja, jopa ennen kuuulemattomia ääniä. Belgarion nauroi kippurassa, kun kissan käpälä kävi aina pilppoessani oliiveja. Mutta nyt se on todistettu, ei siis mikään satunnainen mielenhäiriö. Vincent pitää oliiveista, ystävät hyvät! Ruokajuomana itse tekemäni puolukkatuoremehu. En saanut mitenkään syötyä puolukoita loppuun, en pidä niistä oikein missään muodossa. Ei kun vähän keittämään, vain hetki, ja survomaan sihdin läpi. Aika herkkua ”tuore”mehua, kun lisäsin vielä vettä mukaan.
Josta tuli mieleen, että minun on aivan pakko hakea Iikkeasta ne kattilat! Ja vähän muutakin. Kirjoitin jo ilmon Iikkea-miitistä, mutta poistin sen. Ehkä palaan asiaan.... itse olen kuitenkin pakkomenossa sinne ehkä ensi kuun alkupuolella.Belgarion sai mukaansa pari pakettia tofua, josta olikin kovin tyytyväinen. Lisäksi kauraryynejä ja pastaa. Kaura menee siis leipomuksiin, hän oli ehtinyt laatia jo kertomansa mukaan valtavan leivän eri seoksista kasaan. Ja hyvääkin oli ilmeisesti ollut. Laitoin meilinä teeleipäreseptin viikolla, odotin maistiaisia - päh. Lupasi hän joskus tuoda sämpylän tai pari, jos sattuu jäämään. Lisäksi tungin mukaan vähän valkosipulisavujuustoa ja rahkaa. Kyllä se avittanee vähän opiskelijan ruokaostoksia... hyvin se poika muuten pärjää tuon ruokapuolen kanssa, on jotakin oppinut. Yliopistolla tuntuu menevän ok, ei mitään erityistä. Tähän astihan asiat ovat olleet vielä kovin tuttuja. Ei muuta, mutta toivon hänen jaksavan ja olevan edelleen kiinnostunut. Väläyttelin vaihteeksi karmeaa kohtaloa Herjaamolla tahi Varastolla. Se saa ihmiset oudosti kiintymään opiskeluun tai omaan työpaikkaansa!
Tänään ei siis onneksi tarvitse siivota. Ei muuta, mutta jalat ovat äärikipeät, samoin oikeaa kättä särkee. Jalkoja sentään lämmittää ihanasti Ainot , se hiukka avittaa ketutustakin. Ei ole hyvin asiat siltä osin, ei. En saa nukuttuakaan kunnolla, aina särkee, jopa unen läpi. Kipulääke vaikuttaa vain vähäsen eli ei poista kipua, hiukka turruttaa vain. Kylppäriin piti taas raahautua aamulla seinistä kiinni pidellen erinomaisen hitaasti, hyvä ettei lattialle lirahtanut. No, omahan on lattiani ja tuskin siitä kosteusvaurioita olisi syntynyt. Ketuttaa. Päivityksen jälkeen on pakko yrittää lisäunta.
Päivän toimiin kuuluu tänään viitakon hoitoa (vihreitä onkin vähän kuivateltu tuon kostean kauden jälkeen eli en olen niitä pahemmin kastellut), Huutis-tavaroiden loppupakkausta, vaatteiden etsimistä viikon ajaksi, jotakin ruokaa täksi päiväksi ja huomisen evääksi. Taitaa mennä donari-raikku –linjalle. Ei huvita sunnuntaisin paneutua mihinkään. Minä oikeasti inhoan tällaisia päiviä! Inhoan! Jäks!
---------------------------------------
Purrrrrrviska, kattiskat! Joo, ja taas toi ehti kertoo kaikki. Mä oisin kyll ite halunnu sanoo, ett ne vihreet oviilimylpyrät on hyvei, mutt niitäkää ei saa tarpeeks. Vaa semmosii tosi minibiittei. Mutt eile sain lohikalaa ja niit oviileit, iha vähä. Oli niiiiiiii hurrrrrjan hyvää, että. Ja sitt Poika tuli ja me oltii toss soffall ku broidikset ainaskii ja ootettii mami safkoi. Mä sain melkee maistaa Pojan piirakkaaki, mutt en sitt halunnukkaa. Se haisu melkee hyväll, mutt ei siin ollukkaa lihaa. Höh, taas mua huijittii. Muute ollaa sovuss mami kaa, mutt partsill ei enää voi olla. Vaan käväsen siälä. Mami meinaa, ett mä oon saanu raumoja siit Tuija-jutskast. En tiijä, ei huvita, ku siälä on kosteet ja semmost. Kuka siäll nyt viittii oleskella. Mutt hei, meill onkii lämpö päällä – nyt mä voin lämmitellä mun masuu toss patterin päälä. On seki sentää jotai. Ja saan välill ainaskii heekkui. Eilenki tuatii jotai uutta kaakkii, ei mami näyttäny, mutt se pussi putoss vahinkoss sen jömmast. Iha outo, enne nähnykkää semmost! Toivottavast ne on hyvei kans. No tota, nii, yks piän vahinko, näykkäsin tuala sänkys mamii handust. En tiijä miks. Ja sitt yriti hyäkkii sen koipisii, ku se meni goisii. Pahus, ku se jostai syyst osaa ennakoida sen, ett mä meinaa hyäkkii, törmäsi melkee seinää ku se ehtiki nostaa koipesa sänkyy. Mä laski siihe, ett sen koipiset on kipeet eikä se ehdi. hmph! Ai nii, me ollaa esitelty kaikki mein asukit, mutt mä en muista onks tätä kaiffaa esitelty. Ett esitellää sitt nytte. Tää on ollu taloss jo enne mua. Sen nimi on Henry. Mami sano, ett jos joku hiffaa miks, se taputtaa (mä en tajuu täst mitää, toivottavast jonku orja tajuu!). Tää on semmone hiljane kaveri, jonka mäki jätä rauhaa iha suasioll. Se on vaa olemass, iha ku Anselmus. Mutt toi Henry on tommone hiljane ja jäyhä, mutt kova kavru. Nii ett on mull frendei tääll himaskii. Täss sitt niinku Henry livenä...
Mä tahon nyt muanaa, mamiiiiiih! Hei, kliffaa söndaagii kaikill ja huamisii!
-------------------------------------
Vincent, jatkuvaa märinää taas jostakin. Lautasella on ruokaa, raksuja kupissa, toisessa kupissa vettä. Kalkonit ja kahta lajia kissikarkkia on tarjottu. Mitä ihmettä vielä puuttuu?Päivän slogan: Todellinen yksinäisyys on sitä, että huomaa pölykoirienkin jo karttelevan taloutta!
Päivän biisi: What Good Can Drinkin’ Do
Luettua: Harrastin hiukka nopeaa uudelleen luentaa eli Eppu Nuotio – Musta sekä Kosto. Ei olisi tarvinnut. Sen verran simppeliä tekstiä, että ei kaipaa uusintakierrosta. Muistaessani yritin selvittää sitä pizzojen kohtaloa, ei selvinnyt vieläkään. Joten se siitä. Sopivaa luettavaa simppelin rikoskirjallisuuden kavereille, helppolukuista esim. kipeänä tai väsyneenä. Eivät muuta meille, eivätkä tule muuten käymäänkään enää! Leena Lehtolainen – Väärän jäljillä eli uusin opus. Pidin leidin ensimmäisistä kirjoista, mutta, mutta... Mitenkäs sen nyt kauniisti muotoilisi. Tämä ainakin olisi ollut reippaan karsimisen tarpeessa, kustannustoimittajaaah, hohoi! Liikaa monimutkaisia ja asiaan liittymättömiä tapahtumia, mausteena vielä ne tyypilliset omat aatteet ja ajatukset. Tarina sinänsä kohtuullinen, urheilua, duupparia, rahaa - mutta auttamattoman epäuskottava. En kovasti pitänyt, palautukseen heti eikä taida käydä toista kertaa täällä. Aion muuten lukea seuraavaksi yhden Lehtolaisen vanhemman opuksen, ihan vertailun vuoksi. Että olenko minä oikeassa vai oikeassa? Rapoa seuraa. Eli tätä uutuutta en nyt suosittele kuin Lehtolaisen vannoutuneille faneille ja yleisestä kirjapuutoksesta kärsiville.
JONKUNLAISTA PÄIVÄÄ VAAN KAIKILLE!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti