Siinä se meni eilinen sitten, Oikean Työn merkeissä. Pitäisi saada ainakin pari Työn Sankarin renikkaa nyt. Josta tulikin mieleen heti, että tänään etsin julisteeni esille ja kiinnittelen niitä paikoillensa. Niin, rva M. melkein naapurista eli läheltä tuli pesemään ikkunoita. Hän on tehnyt sen myös edellisessä asunnossa. Arvatkaas, kauhisteliko hän näiden akkunoiden kuntoa? Jep – aika hirveää oli ensimmäinen kommentti. Kun hän näki keittiön alaikkunat, ei itku ollut ammattilaiselta kaukana. Arvioimme yhdessä, että ikkunat ovat todellakin olleet vuosia (!) pesemättä. Eikä ihme, että on ollut vähän vilakka olo. Työn edetessä kävi ilmi, että sekä makkarin että keittiön ikkunoista osa kerroslaseista ei ole ollut oikein suljettuna!
Työtä oli runsaasti tarjolla ja hän todella teki erinomaista jälkeä. Aikaa meni reilusti, melkein kokonaisen työpäivän verran, reilut 6.5 tuntia. Huolellinen pesu jälkitöineen kaikkineen, jotta seuraavan kerran olisi helpompi nämä hoitaa nopeasti ja tietty myös edukkaammasti. Ei hän hirveästi laskuta, työhön käytettyyn aikaan ja työn jälkeen nähden mieluusti maksan pyydetyn summan. Nytkin laitoin tasarahan, koska hänellä oli myös omat emmeet, rätit ym. mukana. Lisäksi hän siivosi vielä huolekkaasti jälkensä. Ja on tässä tuota lasipintaa, kun kaikki laskee – huh. Rva M. on muutenkin erittäin mukava ihminen, jonka kanssa on kiva kälätellä kaikenlaista. Eli kiitokset taas, viimeistään keväällä otetaan tämäkin sessio uudestaan.
Itse en oikein osannut vain katsoa, kun toinen tekee hiki päässä (kirjaimellisesti) töitä. Kävin vielä kertaalleen eteisen seinät läpi, nyt ne siis ovat oikeasti puhtaat. Lisäksi pesin eteisen kaappien ovien alaosat ja sokkelit, nekin olivat upposaastaiset, argh. Välillä tein tipupiirasta ja keittelin kaffetta, että saimme sentään tauonkin pidettyä. Jatkoin sitten järjestämällä vaatteita loppusijoituspaikoillensa. Osan kotivaatteista viikkasin sopiviin kannellisiin paffilaatikoihin tankokaappien alaosaan, jonne jää hyvin tilaa. Lisäksi sain pari taulua paikalleen makkariin, siellä olin aloittanut seinien puunaamisen jo aamulla klo 7 alkaen. Muuta pientä hinkattavaa löytyi myös ympäriinsä. Siksi tässä onkin todella jäykkis olo. Vetelin äsken kaffet, aamuleivän ja mömelöt, odottelen vaikutusta! Selkä on nimittäin äärikipeä, enkä nyt puhu lihaksista vaan rangasta. Sattuu ja särkee, koipiin asti. 
Leidin poistuttua tein vähän iltasaladoa ja ajattelin lepuuttaa. Pois se minusta, ent. työkaveri eli pariskunta, joka avitti myös muutossa, soitteli, että nyt olisi valolamppua tarjolla ja että poikkeavat kohta tuomaan sen. Siis kysehän oli siitä keittiön puuttuvasta loisteputkesta. Hra toi ja asensi valon ja sain vielä varaputkenkin ;D Kiitos, kiitos – oikein mukavaa, että kävitte. Vaikkakin tosi lyhyesti, ehkä sitten tupareissa pidempään? Laitoin vielä pyykitkin pyörimään ja kävin pakkoruiskussa rankan päivän jälkeen – huh. Ei enää lisää tällaista!
Ihan muuten vaan tiedoksi, jos joku ihmettelee, miksi en pysty kiinnittämään kaikkea ylös jne. Minä EN uskalla kiivetä edes keittiötikkaiden alimmalle askelmalle. Koivet nähkääs saattavat pettää jo tasalattialla. Näin kävi tässä huushollissa jo viime viikolla, kun olin lähdössä kaupoille. Etsin tavaroita kokoon, käännähdin ja astuin vähän huolimattomasti ja kas – siinä oli Welhotar kyljellään lattialla, talo vaan tärähti, samoin meikäläisen lonkka ja pää. Hetken siinä tunnustelin, sattuiko pahemmin. No, ei oikeastaan eli ei luita poikki, ei päässä oudompaa kuin ennenkään. Mojovan mustelman sain lonkkaan (nyt siinä on vekkuli värikirjo), onneksi on fläsää sen verran fileitten päällä... Ja jos oikein tylsästi ilmaisen, onni onnettomuudessa, pään vieressä parin sentin etäisyydellä oli laatikoston terävä kulma sekä lemmikkitiili. Pahemminkin olisi voinut käydä, joten on pakko olla varovainen ja vain kehdata pyytää apua eikä aina edes yrittää kaikkea omin avuin.
Vinski tuossa lähettää kivatätsylle teekkuja ja kiittelee heekkupuukeista >o< Kissistä oli eilen oikein kivaa, kun oli paljon erilaista seuraa eikä vain mäntti emo. Puuhaa ja seurattavaa riitti koko päiväksi. Oli vielä lämmin ja mukava päiväkin, että pääsi partsille ottamaan kunnolliset, piiiitkät päiväunkot. Tänään näköjään onkin taas toisin. Minuutti sitten, tätä kirjoittaessa, kissi hyökkäsi ilman mitään syytä vasempaan nilkkaani. Nyt on sitten verta lattialla, matolla, sukassa sekä isoissa talouspaperipaloissa. Tuo on juuri tyypillistä Vinskiä ja siksi usein varoitankin vieraita – koskaan ei tiedä, milloin Se iskee... sellainen aivan outo hulluus. Omat nilkkani ovat karmeilla arvilla, monet ovat kokeneet Vinskin kynnet ja hampulit ranteissaan. Ei ihme, että kaveri joutui lusimaan kopissa pitkään ja sain tuolloin monet varoittelut ja kysymykset siitä, haluanko todella luonnevikaisen kissan. No tuota, kyllä vikainen vikaisen tuntee. Muutoin olemme hyvässä sovussa, mutta välillä jompikumpi hermostuu ja silloin alkaa tapahtua; joko nähdään lentäviä kissoja tai sitten veri valuu.
Kas, taas tuli vuodatettua kaikkea turhanpäiväistä. Taidankin lähteä tässä setvimään osoitteenmuutoksia, vakuutusasioita sekä suunnittelemaan huomista retkeä kylille, ostoslistaa sun muuta tarpeellista. Pitänee myös orienteerata itsensä siihen, että Varastolle on mentävä *auts, ajatus sattuu*.
Päivän slogan: Jos se puree, se ei ole hallusinaatio!
Päivän biisi: The Working Man
Luettua: James Segrest & Mark Hoffman – Moanin’ at Midnight, Howlin’ Wolfin elämä. Ehtaa tavaraa miehen koko urasta, levytyksistä, esiintymisestä sekä tietysti miehestä itsestään. Karua kertomaa, mutta mielenkiintoista ja hyvää ajankuvaa myös Jusalasta. Suositan kaikille bluesin ja yleensä musiikin ystäville, keräilijöille aivan pakkohankinta! Eipä sitä muuta ehtinytkään eilen lukea, sen verran piti kiirusta.
WELHOTAR OTTAA TÄNÄÄN VÄHÄN KEVYEMMIN!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti