Ja hyvää huomenta taas, samoissa merkeissä! Vincent kyllä osaa. Koska jääfisua ei heti, siis HETI ilmestynyt lautaselle (pitihän se nyt sulattaa ensin!), hän häipyi makkariin vienosti jolisten. Hääräsin siinä keittiön puolella, kuului raapimista ja kissa asteli pokkana takaisin. Hetken päästä saapui perässä lemahdus. Tuo kissanraato oli käynyt vääntämässä selkeät vitutuspaskat sängyn jalkopäähän. Sekä päiväpeiton päälle että alle, vielä perkele sentään peitonkin alle. Tuo on jo melko taitavasti tehty, siihen ei pysty kuin vittuuntunut kissa! Ja tuossa välissä ehdinkin sitten antaa palan jääkalaa. Kun revin sänkyvaatteita pyykkiin ja kiroilin, kissi ehtikin jo basen nurkkaan tiiviisti jömmaan. Ihan kiva, kiitos! Mutta aamuun asti välillämme vallitsi kauhun tasapaino, kylmän sodan uhka. Saa nähdä, onko jotain yllätyksellistä odottamassa iltapäivällä. Uhkailin jo palauttamisella HeSyyn tahi vastaavasti Lentävillä Kissoilla...
Nukkuhiekkamies ei sentään paskonut. Olin eilen iltapäivällä jo niin väsynyt, etteivät silmät toimineet enää koneella. En oikein nähnyt enää ruutuakaan kunnolla. Kotona heti em. episodin jälkeen pitkälleen puolihorrokseen, välissä pienehköt päikkärit. Herätessä tiskaus ja valmistelut tätä päivää varten. Sitten kirjan ja mömelön kanssa sänkyyn ja eipä aikaakaan niin voi kauhistus - Welhotar sammahti kirja kädessään jo hyvin aikaisin. No, heräilinkin sitten jo hyvin aikaisin. Makasin kuitenkin väkisin 3.30 asti. Eli nyt riitti jo vähän untakin. Ziitosta, en olisi muuten jaksanutkaan. Eilinen päivä oli jo yhtä helvettiä sekä töissä että kotona. Toivottavasti unetus pirkistää täksi ja huomiseksi päiväksi.
Ja kun taksorapoa on pakko laittaa kehiin, tässä yksi pikku juttu: Ainakin yksi työkaveri kadehtii saamaani taksikorttia. Että nyt on niin helppo ja mukava kulkea. Minä maksan siitä ilosta joka kk 41.90, käytän sitten 12 + 8 tai 22 + 18 matkaa, sama hinta! Sanoin, että sopii kokeilla. Istua ja odottaa vaikka tunti nyt ihan ensin. Ja seikkailla ympäriinsä jne. Suunnitella viikko- ja päiväohjelma lähes minuutilleen siten, että voit tilata taksot asianmukaisesti etukäteen. Kuten siis olen postaillut näistä taksoasioista päivittäin - elämäni on muuttunut äärimmäisen... hmmm... mielenkiintoiseksi saatuani taksikortin. Ja hupaisaa, miten äärettömän vaikeaa on päästä tietyn malliseen invataksiin, jos EI käytä hissiä vaan astinlautoja. Sinne joutuu kiipeämään kuin rekan ohjaamoon. Eikä kädensijoista ole aina paljonkaan apua. Eli tavallinen taksi on esim. minulle ja monelle keppiä apuna käyttävälle paljon parempi vaihtoehto. Minustahan ei tuo koipi-selkä-yms. vamma näy esim. seisten... tai en ainakaan usko *virnuilee edelleen*! Että tässä ikäänkuin jokapäiväinen seikkailu on inihmisellä, mennen-tullen, kauppapäivänä oikein raju vieläpä! Huh! Saattaja ja kaikki! ,> Olisi kiva, jos esim. Iisalmen välittäjät olisivat kuukauden Hgissä asiakkaina - samoin kuljettajat itse. *hekottelee jo ääneen* (em. teksti on myös aikaisemmin julkistettu Kauran blogissa kommenttilootassa)
Särkyrapoa sen verran, että vaihdoin tänään kenkiä. Pakko. Nyt koipia verhoavat 70-luvun mustat koristossut. Aivan lutusen mukavat, sisäänajetut versiot. No juu, on niissä sisällä ohuet silikonikantakohotukset, hyvin ohuet. Saa nähdä, onko näin parempi. Ainakin nyt tuntuu siltä. Olkapäät juilivat tänään jo aamusta lähtien, kuin kuumalla sukkapuikolla tökittäisiin lavan alle, olkapäihin ja olkavarsiin. Saa nähdä, missä asennossa pystyy tässä töitä tekemään. Vinossa ilmeisesti. Mutta maailmahan ON jo vinossa, joten...
---------------------------------------------
Huamenta kaikki! Mä luulin, ett mä en pääse olleskaa koneelle tänää. Sen verran toi orja on vissii vihane. Mutt mitä ei laittanu jo ajoiss fisuu sulaa. Kai siin sitt jo heemostuu. Ja sitt mä menin sinne sänkyy, en mä sitä kiällä. Mutt kyll toi mami hermostuki, en oo vissii aikasemmi nähny, ett se on niinki ilkee. Kattokaas, ku se huamas mun kakit vast sitte, ku se oli jo antanu mulle fisuu! Ett vähäks sitä otti päähä. No juu, ois tajunnu, ett otti muaki päähä. Ja mä oon oikeesti yrittäny olla kilti. Mutt ei, ku se ei vaa aina oikee onnistu. No, tänää mä yritän viälä enempi. Kyll toi uhkaili vaiks millä, mutt ei se niit toteuta kuiteskaa (eihä, siis eihä se voi... vai voiskoha se??? =0)! Ett aika hiljaskana mä pysyin sitt iha aamuu asti. Olin bases ja siältä sitt painuin partsill. En uskaltanu mennä olleskaa makkarii. Vähä siit ovelta aamull iha hiljaa jolisin, ett jos se vaiks ois hereill. Kyll se oli, mutt ei se noussu. Kyll mun palvelut pelaa, ei siin mitää. Mutt se kattoo mua sillee vähä oudosti, ett se mua nyt vähä miätityttää. Ett mitä sill niinku on miälessä. Ja jupisee jotai iteksee. *hrrrrrrrrr* Myännetää, mä käyttäydyin huanosti. Mutt kai semmost tapahtuu, hei, tapahtuuha?
Tämmöne fotoki nyt vaa, viaras kissi lotkottaa. Mein kuvii ei nyt just saa auki, joku jutska on jumiss. Ett ootteha te mun pualell, hei, ootteha???
---------------------------------------------
Ei auta, Vincent, ei auta! Katsotaan asiaa uudelleen iltapäivällä.
Päivän slogan: Elämäni on niin vaikeaa, ettei sitä ole koskaan yritetty aikaisemmin.
Päivän biisi: Perunamaa
Luettua: Dennis McNally - Kerouac - elämäkerta, perusteellinen selvitys beat-sukupolven synnystä, Kerouacin karusta elämästä, villistä kirjoittamisen tarpeesta, vimmasta, rakkaudesta, hulluudesta ja kuolemasta. Kustantajalta eli Johnny Knigalta taas kulttuuriteko tuoda tämä suomeksi suuremman lukijakunnan hyllyihin. Ja ihan vain muistettavaksi kiinnostuneille, Kustannusosakeyhtiö Sammakko on kunnostautunut julkaisemalla Kerouacia suomeksi... toivottavasti lisää on tulossa! Ai niin, elämänkertafriikkinä tämä kirja on saatava omaan hyllyyn, Welhotar tarvitsee!
TOSIKKOMAISTA TORJANTAITA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti