Voihan syksy sentään! Nukkuminen on sitten vaikea taitolaji. Ensin heräsin puoliltaöin olkasärkyyn, kävin hakemassa lisämömelön. Noin klo 2 jälkeen alkoi kissamärinä. Ei sitä kestä Erkkikään, ei edes sen veli Pekka. Pakko oli nousta ja keitellä kaffet, antaa kissaheekut ja sellaista. Nyt on hiljaista; kissa huomasi partsilla yöpeehosen ja vahtii sitä herkeämättä. Olisi huomannut sen tunti sitten, olisin saanut nukkua vielä vähän aikaa! Ei ihme, että iltapäivisin väsyttää todella pahasti... ja sitten pitää tietysti änkeytyä heti kotona sänkyyn. Varsinainen kierre siis, kele.
On oudon pimeää – ai niin, nythän on yö ja vielä pilvinen syysyö. Hmph. No, pari naapuria näyttää myös valvovan, aina samoissa ikkunoissa on valo. Kohtalontovereita? En siis ole ainakaan yksin, edes näillä kulmilla. Jotkut palailevat kapakoista, äsken taas kuulin hilpeitä ja sössöttäviä ääniä matkalla kotiin. Taisi niillä äänillä olla omistajansakin mukana, en jaksanut vääntäytyä sentään katsomaan.
Miksi, oi miksi, en vieläkään ole oppinut pitämään kameraa mukana myös töissä? Näin nimittäin eilen oikean cityketun. Komean sellaisen vieläpä, joka tuossa 6.45 aikoihin jolkotteli Pazilan suuntaan. Olisi saanut mainion kuvan, jos olisi osannut... siis jos. No, olisi voinut ainakin yrittää. Takso nimittäin pysähtyi oikein ja antoi ketun päättää, mihin hän on menossa. Jotkut kuskit kun ovat niin kohteliaita. Lisäksi on tietysti nähty lukemattomia pupuja, ihan talon pihassakin sekä erilaisia lentäviä otuksia, joista ei sen enempää.Varastolla ei sen kummempaa. Kiire on jokaisella, minullakin on tasaisesti tekemistä. Kerran päivässä pelaan Älypään läpi, että tuntuma säilyy ,D Toinen työkavereista on lomalla Kreikassa, ei käy kateeksi. Älkää edes kuvitelko! Loma kyllä olisi mukava, mutta ei välttämättä matkustaminen. Minä varmasti vain lojuisin kotona ja nukkuisin silloin kun huvittaa. Siinä olisi ihan tarpeeksi lomaa Welhottarelle. Mutta ei, ei toivoakaan! Huomenna on puoli päivää vapaata, lähden jo klo 11 aikoihin, hah. Käyn kirjastossa ja vähän kaupoilla. Sitten ehkä menen taas nukkumaan. Tai sitten ei. Se nyt taas riippuu.
Leikkii Tofun Kanssa onnistui eilenkin taas mainiosti. Tein vähän erilaisen marinadin eli soijaa ja sitruunamehua, ettei tule niin suolaista, lisäksi mausteita sen verran, että riittää (vähensin hiukka curryn määrää ja lisäsin jeeraa). Tuli sellaista mukavan kirpsakkaa mättöä, oikein hyvää. Niin ja sitten keittelin tattaria kylkeen. Oli niin nälkä, että vetäisin heti 1.5 kissikupillista apetta, örp. Loput tulevat evääksi tänään ja ihan viimeiset muruset syön huomenna, ehkä, jos siis jää vielä tältä illalta jotakin.
Uaah... taidan käväistä parvekkeella virkistäytymässä! Silmät ovat kuin hiekkaa täynnä. No niin, ehkä se vähän auttoi. Kirottua – kun pääsisi näistä säryistä edes vähän eroon. Niskakin on jäykkä ja kipeä, koipia juilii ja särkee, olkapää elää omaa elämäänsä. 3.5 vuoden aikana on ollut kaksi lähes kivutonta päivää! Repikää siitä... Lisäksi kututtaa eräs loki ja sen yksi kirjoitus. Olin jo kommentoimassa täysin raivoissani, mutta jätin sitten väliin. Oletan, että ihminen ei tiedä mitä ja mistä kirjoitti. Nyt mietin, pitäisikö asiaan sotkeutua lainkaan. Kyse on kuitenkin vammaisista ja lokin pitäjän omista käsityksistä, argh. Reagoida vaiko eikö – kas siinä pulma?
Hmph, taidan mennä vielä vähäksi aikaa pitkäkseni lukemaan ja antaa lääkityksen vaikuttaa täpöllä.
----------------------------------------
Purrrrrrrrrrrmenta, kavrut! Hah, mä vahin peehosta, yäpeehosta. Se on tuala partsill, välill se sätkyttelee. Ei vaa oo tullu viäl tarpeeks alas, ett mä voisin nappaa sen. Mä vaan vahin – ja sitt ku se tulee, sill käy huanost. Tai hyvin. Se pääsee mun aamuruuaks nimittäi, ne peehoset on tiätteks rapsakoit syätävii! Mami taas on pahall pääll, ku mä jolisi sen hereill. Mutt ku se vaa goisi ja mä olin hereill. Ja mä tarviin seuraa aamusi ja heekkui ja kaikkee. Se vois mennä viälä aikaisemmi goisii, vaiks heti, ku tulee duunist. Sitt se vois olla mun kaa hereill koko yän, eiks? Hyvä ajatus, mun miälest. Mami toss puistelee päätää ja marisee jotai, juu, antaa sen olla. Se on vissii vähä kärttyne, ku se sano yälläki, ett sitä särkee ja sillee. Jäis sitt himaa mun kaa, oon mont kertaa sanonu. Mutt ku se ei viäläkää saa sitä kissinhoitotukee siält kelaamispaikast, nih kerta! Tylsä jutska. Nyt mä kyll tahon kunno muanaa ja sitt leikittämist. Joo, se lupas heti, ku se on skrivannu tän. Mä en taaskaa tiärä, löydänks mä kunno fotoi. Mä meen ettii just koht... eiku joo, täss on viäl tommone kunno däänsserifoto, miss näkyy kuin mä hyäkin >o<
Kliffaa viikon melkee viimost päivää ja huamisee!
---------------------------------------
Vincent, olet sinä ihana, mutta hiukka rasittava välillä....Päivän slogan: Miksi päivälläkin on pimeää, jos kerran yö on olemassa sitä varten?
Päivän biisi: People Are Strange
Luettua: Lehane-session loppumetrit meneillään. Dennis Lehane – Muisto vain. Kirja alkaa lapsen kidnappauksesta, jonka selvittämiseksi Patrick ja Angela pyydetään apuun. Kadonnutta tyttöä ei löydy, mutta paljon muuta alkaa kyllä tapahtua. Kirjassa pohditaan vakavasti ihmisen oikeutta toisen ihmisen elämään, esim. lapsen saantiin ja kasvattamiseen, kuolemantuomioon, tappamisen oikeutukseen ja muiden elämään puuttumiseen yleensä. Tiedoksi sen verran, että tyttö löytyy lopulta ja vieläpä hengissä. Kierot ja kavalat ihmiset sekä tilanteet aiheuttavat kuitenkin sen, että Angela muuttaa pois ja Patrick jää omilleen – jälleen kerran. Suosittelen! Olen lukenut tämän aika vähän aikaa sitten, joten muistin kyllä sisällön. Dennis Lehane – Suljettu saari, saarella sijaitsee vain vankimielisairaala, jonne on suljettu väkivaltaisimpia tapauksia. Nyt sinne lähetetään kaksi liittovaltion seriffiä tutkimaan potilaan katoamista. Tunnelma on erittäin pahaenteinen jo kirjan alussa ja aina vain pahenee. Sairaalassa tapahtuu outoja asioita, osittain tunnelma on jatkuvan psykoottinen, ahdistava ja hyytävä. Kuka on kuka ja onko tohtorikaan oikea tohtori? Mitä tarkoittavat omituiset vihjeet? Onko toisen seriffin vaimon kuoleman aiheuttanut mies saarella? Käytetäänkö potilaita todella ihmiskokeisiin, kuten vihjataan? Useita kysymyksiä, jotka ainakin osittain ratkevat... ja erittäin mielenkiintoisella tavalla. Tulee itsellekin hiukka paranoidi olo. Suosittelen, en tälläkään kertaa kaikille, en ainakaan ahdistuneille lukijoille!
Nämä sessiot, joiden aikana luen kaikki yhden kirjailijan teokset, ovat aika terveellisiä. Siinä huomaa onko kyse vain ns. yhden kirjan ilmiöstä vai kantaako kirjoittajan taito pidemmälle ja kehittyykö hän ja löytää mahdollisesti uutta sanottavaa. Sessiot ovat oikeastaan alkaneet aikanaan siksi, että kesällä on ollut tod. vaikea saada uutuuksia kirjastosta, joten on ollut pakko lainata uudelleen vanhempia kirjoja. Tänä kesänä onkin tullut käsiteltyä useampi dekkaristi. Oikeastaan tätä voisi jatkaa vuoden läpi, pitää ihan tapanaan. Olisi aina jotakin luettavaa ja kommentoitavaakin... Laitetaan siis harkintaan!
TOIMIVAA TORSTAITA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti