Voi hyväinen aika – kun eilen kirjasin itseni Varastolta ulos, satoi jotain märkää ja valkoista, jäks! Inho, tämä ei tykkää ja on vasta lokakuu. Juu, ja Polgasta näkee sen, jos ei muuten ihminen tajua. On edelleen kylmää, makkarin patteri on hiukkasen kättä lämpimämpi, mutta vain hiukkasen. Toivottavasti tehot nousevat tai täällä nousee myös tehot ja alkaa pieni soittokierros. Mietin tuossa, pitäisikö muutenkin soittaa huoltoon tai isännöitsijälle. Rapussa haisee oudolle! Tietysti se voi olla alakerran metsäläisvahvistus, joka toisinaan tuo selkeästi pilaantunutta kalaa ja marjoja (siis aina viikonloppujen jälkeen) kotoon ja keittelee niistä jotakin. Haisut kyllä on tähän mennessä tunnistanut, öhhh. Tuo haisu on aika lähellä kroppaa nimittäin... tai sitten semmoista hirveää Wunderbaum-tököttiä, joka on muhinut jossakin. Mutta minusta täällä jokin mätänee! Jos haju on jäljellä vielä iltapäivällä kotoon tullessa, soitan varmasti ja kysyn asiaa.
Juu, enhän minä mitään eilen ehtinytkään. Tuli niin kiirus kun oli kivapostia – kirja, mmmm! Tämä kiittelee ja niiailee sekä laittoi talteen ja otettavaksi eli ihan käden ulottuville. Zzzziiitosta vaan kovastipaljon. En minä sitä kuitenkaan aloittanut, olen sen aikanaan lukenut. Mutta hyvä se on ja kiva omistaa. Luen varmasti tässä jonakin ehtoopuolella, kun sellaista tekstiä kaipaan ,D Sitten jäinkin tekemään lisää juuresspydäriä evääksi täksi päiväksi, juu, aikaavievä herkkuhan se. Ainakin kun piti itse maistella vähäsen. Ja oli sitä kesäkurmitsa-tofuakin vielä ihan vähän, örps. Kasvisorgiat taas, jep.
- vaatteista (hei, siis minä!) ja siitä, että niitä ei kannata ostaa (merkkituotteita) kuin noiden isompipalkkaisten, minä käytän edelleen Huutista
- sairauksista ja terveysongelmista – tottakai, ainainen puheenaihe, koska Varaston monet työntekijät ovat Welhottaren ikäisiä tai vähän nuorempia / vanhempia
- daideesta eli Picasson näyttelystä, jonne on joku kimppameno suunnitteilla – en ole menossa, koska en pysy muiden mukana ja opastus on tilattu, koivet eivät kestä,
- puhuttiin sitten vähän lisää taiteesta saman leidin kanssa kuin aikaisemminkin
- Upokin huomasi olemassaoloni, totesi, että jos ei mitään kuulu, se on vain hyvä =o No joo!
Eli mielenkiintoisia keskustelunaiheita.... ehheheeh. Vinskilläkin on paremmat jutut. Tosin tuo taidepuoli jaksaa aina kuitenkin kiinnostaa meikäläistäkin täpöllä, siitä jaksaa jauhaa, vaikka en todellakaan ole asiantuntija. Minulla on vain paljon mielipiteitä *virn*. Muu nyt ei ole edes mielenkiintoista enkä pysty osallistumaan. Oikeastaan en halua. Se vaatisi esim. että oikeasti kertoisin, mitä ihmeen vaivoja ja sairauksia minulla oikein on tai ei ole ja miten niitä lääkitään jne. Ja uskon, että se nyt ei ketään kiinnosta varsinaisesti, mutta ovathan he kuitenkin udekkaita.
Okei, tiedän, että nyt tulee turpaan. Mutta olen taas sitä mieltä, että tuo kriisiapuhössötys on mennyt vähän liiallisuuksiin. Äsken juuri oli juttua, että vieläkin sitä annetaan Jokelassa jne. Ja nyt tuo Naantalin juttu. Miten me selvittiin ennen ilman kriisiapua? Täh? Lapuan patruunatehdas pariinkin otteeseen? Estonian aikaankaan ei tällaista hässäkkää ollut? Mikä ihmisiin oikein on mennyt – vai onko niin, että kun on riittävästi muuta murehdittavaa, pitää sitten murehtia mieluummin tuntemattomista. Näin kävi, näin on – mitään ei enää voi! Toki perheille ja läheisille tuki on tärkeää, mutta että päivystävät puhelimet jne. kaikille ovat vähän liikaa, sorry nyt vaan. Juu antaa tulla vaan lunta tupaan ja jäätä porstuaan. Welhotar on pienestä asti keitetty sellaisissa liemissä, että te ette tiedä puoliakaan. Silloin olisi ehkä joku tarvinnut kriisiapua, läheisetkin, mutta ei, ei sellaisesta ollut puhettakaan! Lesket saivat yksin pärjätä lapsineen, hyvä jos joku kodinhoitaja kerran poikkesi kaffella ja pahoittelemassa tai srk-systra. Omituista, miten muistankaan niin monia julmia, suorastaan kuvottavia tapahtumia lapsuudesta asti – aivan lähistöltä tai lähipiiristä! Ei ihme, että minusta on tullut tämmöinen – siinä ympäristössä =I
Minä taidankin nyt mennä ulos...*apua, ei saa lokilla lyödä*
Purrrrrrrrrrrrmenta, kaiffat! Joohei, ei taaskaa heekkui. Vanhoi ruakei vaa toi itelleenki väsäs. Mun kupin se kuiteskii pesi ja laitto uutta muanaa ja vodaa. Ei se sitä sentää unhota. Ite se näköjää voi syädä vaiks kui vanhaa safkaa (toim.huom. ei ollut vanhaa!). Emmä vaa, en tod. Siis vähä vois tsiigaa mitä apetta seki kupuusa ahtaa, möhkö! No, ei täss mitää, ulkon oli iha hirvee keli. Sen verran kävin partsill, ett tarkistin tilanteen ja äkkii takas ja peitoll, mamin peitoll tiätty. Tassunkat kylmeni heti ja tuukki melkee kastu, ku tuall on semmone rako klasien väliss. Ei siäll voinu olla. Mami siäll sitt kävi välill, ei ollu kauaa sekää, tsihih. Mutt sen verra se kummiski jakso, ett se otti must kerranki taas fotoi. Ja oikee hei paraatipaikall. Mä sain ihan luvan peräst mennä sen tyynyll ja se otti siit hei fotoi. Tosi harvinaist, mä yritinki sitt näyttää parhaat pualet ja vähä poseeratakki. Toivottavast toi ei ite onnistu niit pilaan nyt, ei vissii! Hei tsiigatkaa, täss mä oon ihan kokonaa ja mull on tommone hiano asentokii, niinku >o< Kelpaanks mä, hei? Kiltsit, hei, kertokaa, jooko? Mun tarttee nyt mennä peseen itteni, jos vaiks tulis viarait, koskaa tiärä. Jos joku kykyjen ettijä tai semmone joku tulis käymää. Mä voisin näytellä ja poseeraa ja semmost kaikkee. Ku siit kaffilastakaa ei mitää kuulu heti näköjää – höh, toi kans mitää ehri muka tehdä...
Kliffaa tiistantaita vaa kaikill södeill kissinkagiltseill!
Vincent, masentavan itsetietoinen kollipoju!
Päivän slogan: Toivottavasti talvi meni jo, menihän? Eihän se tule takaisin, eihän?
Päivän biisi: All Our Dreams Are Sold
Luettua: Johanna Tuomola – Tummissa vesissä, siltä tietyltä kustantamolta taas dekkari. Ei nyt ihan kamala kotimaiseksi, jopa jonkin verran uskottava – vain tiettyyn rajaan asti. Melko rajusti tyypitelty tai vahingossa sellaiseksi ajettu. Matkaluettavaksi tai yöunia avittamaan. Ei muuta. Sari Malkamäki – Jälkikasvu, lyhyitä novelleja lapsista ja aikuisista, vastuusta ja sen kantamisesta, kuka tekee ja mitä, miksi ja millä tavalla? Outoja tilanteita, hassuja ajatuksia, selviämisiä. Minä pidin, hiukan ahdistavaa tekstiä välillä. Toisinaan taas toivon pilkahduksiakin, jos niin voisi ajatella. Erinomaisen mielenkiintoinen kuitenkin ja suositan lyhyiden tarinoiden sekä nopealukuisten, pienten kirjojen (hei, minä tiedän, teitä on täällä!) ystäville. Tämä on eräs pala lasten ja aikuisten välisistä suhteista ja niiden kuvauksesta sekä elämästä yleensäkin. Ei aina kaunis, mutta taatusti koskettava. Welhotar piti ja suosittaa!
KISSIKENKISTÄ JÄLJET VAIN JÄÄ.....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti