Olipahan jotenkin ankea olo eilen. Oli hyvää luettavaa. Hyvää ruokaa syötävänä ja tehtävänä. Silti, taas kai tuo sunnuntai-ahi. Täytyy taas mennä, ei apuja, ei mitään. Vähän tuli taas vänistyäkin siinä mausteeksi, että oikein surkeaksi saapi olonsa. Ja sitten ruiskuun, jonka jälkeen taas paleltaa, prletto. Ja sitten alkoi pesukonefiilis, todella huono olo... vatsakin murisee oudosti itsekseen. Öyks. Oksu ei vielä ole lentänyt, siis vielä. Päätä särkee oudolla tavalla, ei silleensä tavallisesti. Sairas? Minäkö? Ei kai, ei mene terveysfasistilla läpi!
No, sain minä aikaiseksi varsinaisen tuhotyönkin: Tuijan leikkauksen. Oli pakko, liikaa ruskeaa harsua. En halua hänen talvehtivan ne päällänsä, joten radikaali poisto ja pussillinen ruskeaa lehvikköä biojätteisiin. On se nyt vähän harva... toivottavasti selviää henkisä talvesta. Talvipalttoo on kyllä jo odottamassa, en vielä laita sitä päälle. Sitten kun tämän kastelun jäljiltä kuivuu ja ilmat kylmenevät, hänet puetaan.
Ruokarapoa sen verran, että kun käyttää ajankohtaisia aineksia, ei kasvisruoka paljoa maksa. Kilo punajuurikkaita 39 senttiimiä, kilo porganoita 50 sentiimiä, jättimäinen purjo (riittää viikoksi) 40 senttiimiä, jokunen peruna 25 senttiimiä. Mausteille en laske hintaa. Näistä laaditaan taas kasvisspydäriä pariksi päiväksi, hah. Se on hyvää ja sillä elää – sehän se on pääasia! Oikeasti, minä tykkään. En jatkuvasti söisi, mutta näin syysmuonana se on tosi hyvää, halpaa ja suht täyttävää. Tosin lennähti mieleen tehdä soijamurukastikettakin, mutta mihin sitä tarvitaan? Ei mihinkään...
Muutoin olinkin harvinaisen saamaton, kaikin puolin. Vain lukemista. Outoa päänsärkyä ja lunssan oireita, ei kiva eikä mukava. En siis aloittanut mitään suurisuuntaista. Päätin sen olevan kaffen puutetta, laadin vaffat kaffet ja yritin nukkua. Siitähän ei taas mitään tullut, kun aamulla olin meditoinut ihan riittävästi kuvitellen kaikkea omalaatuista... älkää te kuvitelko samaa, tulisitte kahjoiksi, minä olen jo.
Juu, mikään ei kyllä tänä aamuna kiinnosta. Päivitän tämän ja jatkan lukemista. Muu saa olla. Ei huvita Varasto, ei mikään. Ai niin, postissa käyn tänään. No, on siinä sentään jotakin odottamista. Mutta ei sekään ole sitä, mitä tässä kaipaisin. Enkä oikein edes tiedä, mitä se on? Ähhhhhhh... Pesukonefiilis, on huono olo. Ei kivaa.
Ei kukaan sattuisi olemaan jo valmiiksi paikan päällä tahi menossa Britteihin – saisi lähettää semmoisia keittiöyrttilöitä *virn* tännekin! Jospa olo siitä kohentuisi.
Minä nyt kuitenkin menen ja sitten minä taas tulen.
Purrrrrrrrrrrrrmenta, kavrut! Juu ei, ei niinku toist yht hyvää päivää sitt enää. Nyt tuli vaa tavismuanaa ja toikii vaa jotai ihmeellisii juuriskoi keittelee ja paistelee ja syä. Jäks, ei mulle, ei oo kissin muanaa. Muutenkii vaa goisin eilittäi. Mami välill kävi viäress, mutt ei sekää oikee osannu rauhottuu. Ponppi siin ees-taas omie juttujesa kans. Ja aatelkaa, siis hei, se leikko mein kukkii. Epist ja mä kun en muka sais ees haukkaa niist kaikist! Toi on taas tommost, ain kissoi sorsitaa meinaa. Ett ihmine saa, mutt kissi niinku ei. Ett jos mä oisi parturoinu sen Tuija, siit ois noussu hirvee älämölö. Aatelkaa, se ei oo ostanu mulle ainuttakaa kanervoo täks talveks. Tiätteks miks? No, kattokaas ku mä syän ne aina. Viimekskii oli vaan ihan rangat jäljell kevääll. Must soli iha hyvä, ton ei tarvinnu ku kuskaa pois. Ei karissukkaa mitää, ku mä safkasi kukat ja vihreet vegs. Ikinä ei oo tyytyväine toi, ei siis ikinä! Hmph, no, nyt mä jään taas himaa koko päiväks. Katotaa mitä mä oikeen nyt keksin. Toi foto sill oli viäl jäljell. Iha samanlaine ku noi aikasemmatkii, mutt ei oo kummiskaa. Uskokaa jo, must ei oikee saa muit, ku mä vaan oon täss tai syäksyn safkall tai silleesti!
Kliffaa viiko alkuu kummiskii kaikill!
Päivän slogan: Olen kadottanut maailmani... Onkohan joku löytänyt sen jo?
Päivän biisi: Peltoniemen Hintriikan surumarssi
Luettua: Stephen King – Tapahtumapaikkana Duma Key, jestas, että tämä kaveri osaa. Pienistä(kin) tapahtumista kehittyy pahaenteinen verkko. Alkuunsa vakavassa onnettomuudessa ollut kaveri muuttaa Floridaan, vain parantuakseen ja vaihtaakseen maisemaa. Tässä King varmaan käyttää hyväkseen omaa, melko karmeaa onnettomuuttaan. Saarella mies huomaa yllätyksekseen osaavansa oikeasti piirtää ja maalata, entisten puhelinpiirrosten kehittyminen on huomattavaa. Mutta – joskus maalatessa tapahtuu jotakin outoa, hyvää, pahaa, jotakin. Aina tietyssä mielentilassa. Muutenkin Duma Key on mielenkiintoinen paikka, kuten naapurikin, leidi kaikkinensa. Tapahtumat kehittyvät ja eräät huomaavat omaavansa muitakin kykyjä... Ei pidä paljastaa liikaa, lisää toisaalla myöhemmin. Suosittelen ehdottomasti jokaiselle vähänkin Kingiä sietäville. Yksi parhaista Kingeistä! Juu, minulla on ne kaikki, minä tiedän.
ENPÄ TIEDÄ SITTEN KENGISTÄ – JOTAKIN JALKAAN KUITENKIN!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti