Aamuyötä taas, lukijat! Tai no aamua kuitenkin eli ns. normiunet on kuitenkin tullut vetäistyä. Särky vaan haittaa edelleen nukkumista, josta pääsenkin heti oitis urputtamaan ensimmäiset väninäni.
Olin siis menossa (oikeastaan olen edelleen) nilkkojen rtg:n Arvaustaloon Kanppiin tällä viikolla. Ajattelin, että samalla saisin ne kortisonipiikit lonkkiin. Kun asia kerta näkyy omisarviksen kirjaamissa tiedoissa. No, muutenkin tarkistaakseni lähetteen tilan ja ao. tahon järjenjuoksun, koska viimeksi he tössivät kuvauksen, päätinkin soittaa ja tiedustaa kaikkia asioita. Juuei, en päässyt läpi. Pääsin sentään keskukseen, josta luvattiin soittaa minulle mahdollisimman pian, tämä siis n. klo 9.40. Minulle soitettiin tuossa lähempänä klo 19... Ja kyllä, oikean nilkan rtg –lähete heillä on. Aha, juu! Siis että vasemmasta ei oteta kuvaa, vaikka sekin kipuilee. No, siinähän on tietty samat ongelmat (jos niitä ongelmia on) kuin oikeassakin, joten varmaan turha kuvata. Ja mitään kortisonipiikkiä ei voi saada ilman omisarviksen lähetettä! Ziis, siis ilman lähetettä =O Jopa arvauskeskuksesta sain bursiittiin piikin vain soittamalla ja ilmoamalla. Jopas nyt ollaan sitten tärkeitä, prletto! Ääneni jo kohosi hieman ja leidi hoki ”tota, tota, mie voisin...” – argh. Sovimme nyt sitten niin, että hän yrittää (!) soittaa omisarvikselle, joka voisi laittaa lähetteen ja saisin kaiken samalla kertaa samasta paikasta. Että minun ei tarvitsisi pungertaa ja odotella taksoja ympäri kaupunkia, kuluttaa matkoja ja lopulta päätyä Varaston pihaan...(jee, vammaiskortti käytetty!). On kyllä tehty harvinaisen hankalaksi joidenkin asioiden hoitaminen näissä yksityisissäkin terveyspalvelulaitoksissa, vaikka he kovasti tunkevat nyt markkinoille mm. 24 h palveluillaan. Minä kiltisti siis odotan soittoa sieltä päin. Murrr – en ole kovin helposti lähestyttävä nyt tässäkään asiassa. BTW, keksiikö joku kortisonille jotakin viihdekäyttöä, vai?!
Ja sitten – mitään tekstaria sängyn toimittamisesta tänään ei tullut, vaikka niin oli sovittu. Siis hiukan tämä on nyt hermostunut. Tämä aikoo soittaa asiasta ja kysäistä perään. Minä nimittäin valmistauduin siihen sekä fyyisesti että henkisesti. Pesin patjansuojuksen, siivoilin makkaria, suunnittelin mihin työntää pikkusoffa, että henkilöt pääsevät nätisti sisään jne. Ja minulle pyhästi luvattiin, että tiistaina viimeistään klo 22.00 nukun uudessa sängyssäni! Jos minulle nyt kerrotaan, että se sänky tuleekin ”joskus”, kyseessähän on selkeä sopimusrikkomus ja minä haluan jotakin hyvikettä, pirulauta nih. Kyllähän se tietysti jo kuulostikin liian hyvältä ollakseen totta. Ja olenhan minä nyt täällä ilman onnea tuovaa Toveritarta, joten ilmeisesti kaikki on menossa vitelikköön siltä osin. Mutta kun Sotka aukeaa, minä olen kännikkä kädessä kyselemässä maksamani sängyn perään!
Eilinen meni siis pikkuisissa puuhissa, pientä siivousta, pientä pyykkäystä, uusioruuanlaittoa (lue: lämmitin vanhat jämät), pientä jupinaa. Lukemista ja hiljaista kälätystä Hörhön kanssa. Tiedoksi vaan, että Hörhö on viihtynyt täällä parisen päivää. Tilanne siellä omalla kimppakämpällä on aika kestämätön välillä ja Hörhö(kin) haluaa olla välillä ihan selvistä päin – eikö olekin outoa?! Joten huushollimme sisältää tällä hetkellä kaksi kollia, joista Vincent on välillä äänekkäämpi... Onhan se mukavaa, että on seuraa.
Lunta tulee edelleen ja me peitymme siihen hiljalleen, oikein viihdyttävää. Varsinkin, koska ei ole tarvis lähteä mihinkään. VR on mokaillut näemmä lähes joka päivä...kuulutukset asemalta tunkevat meille asti. Samoin ratikkakalusto sekoilee. Lumen ja pakkasen takia! Haloo, missä oikein kuvittelemme asustavamme? No, ei tästä sen kummempaa. Minua vain vähäsen pelottaa se, mitä oikeasti tapahtuu lumien sulaessa. Se tuskin käy ihan yhdessä päivässä tai viikossa. Odotettavissa liukkaita jääkelejä, tulvia ja vaikka mitä.... Juu, olen pessimisti.
Taidankin mennä tekemään toisen vitamiinidrinksun, että jaksan nuo odottelupuhelut!
Purrrrrrrrrrrrrrve, kaiffat! Hei, nyt mull on kyll aikastas kliffaa, ku mami on himass ja sitt toi kavrukii on täälä. Se on mulle huisin kilti kans, ei sano rumast niinku mami. Mami heti heemostu, ku mä aloin syädä sen kukkeleist niit piänii valkosii. Höh, nehä on ku kissii varte tehtyi! Ja sitt mä sain pakkasest jömmajauhist ihan oman annoksen, njammmm. Tänää se lupas laittaa jotai fisusafkaa, ai ett mä ootan taas. Mmmmm, mä tykkään tämmösest, vois olla aina näin. Vaiks sitt toi kyll otti taas mun upeen karvainstallaation pikkusoffalt ja tyynypäälliset ja kaikki ja heitti ne murinakoneesee. Mä loukkaannuin nii, ett melkee pureeraavitin mamii. Ne kyll on just tulos takasi, toi sano jo. Koht tapahtuu niinku, se lupas. Sitt se taas yritti haajattaa munt, ei onnistu. Eikä muute lähde ne kaavat, sitä se ihmetteli. Ett niinku kaavoi pölisee ja niit on joka paikas, mutt ku haajall ees yrittää, ei löydy *tsihih*. Ihan oli möhkö taas tiadot hakuses... No, mull on nyt aamusafkan aika, mamiiiiiiih! Ja toi foto, tota, hheheheh, voitte vaiks yrittää aavaa, ett kene takamus siin on?! >o<
Kliffaa päivää ja paaaljo nökötint!
Vincent, salakavala pieni pirulainen.
Päivän slogan: Fasismi ei ole kuollut – se on koteloitunut ja jo heräämässä uuteen viattomasti hymyilevään kukoistukseensa!
Päivän biisi: Logical Progression
Luettua: Elina Lehtinen – Ole minulle olemassa, varsin kaksijakoinen opus. Alku on mainio satiiri (tai tosikertomus) akateemisen työttömän arjesta, työharjoittelusta palkatta, ”asenneongelmasta” ja muusta hyvinkin tunnistettavasta totuudesta. Tämä siis mainiota ironiaa, virnuamista ja ahiakin. Mutta sitten äkkilähtö Pariisiin ja hullaannuttava rakastuminen vievät pohjan pois hyvältä kokonaisuudelta. Tässä kaksi tarinaa tuntuu ympättäneen yhteen vain niiden itsensä vuoksi. Rakkaustarina on koomisen klassinen, minusta siis, eikä sovi kirjaan pätkääkään. Olisi siis ollut parasta jatkaa alun linjalla. Tämä suosittaa lukemaan kirjan, mutta rakennetta katsastaen. Muuten siis ihan ok tekstiä! Mauno Saari – Haavikko-niminen mies, juu, tämä siis se kohkattu kirja. En kyllä ymmärrä miksi. Toki aiheyhteydestä irroitettuna muutama sana voi tehdä mitä tahansa. Kokonaisuutena kirja on todellakin Haavikon näköinen ja oloinen, kovastikin! Ongelma on minulle vain se, että en henk.koht. pidä Mauno Saaresta... yritän unohtaa asian. Eli kyllä – tämä on hyvä kokonaisesitys Haavikon elämästä, tavasta ajatella ja elää, kirjoittamisesta ja oudoistakin mielleyhtymistä. Suosittelen lukemaan, jos eteen tulee. Voisin harkita jopa tämän hankkimista itsellekin, jos erityisen edukkaasti vastaan kävelisi.
TÄMÄ LEPUUTTAA JA ODOTTELEE PUHELIMEN SOIVAN – USEITA KERTOJA!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti