Kyllä vaan, samalla väninällä aletaan ja jatketaan; väsyttää ja särkee. Yllärinä eli bonustarjouksena nyt myös kehno olo eli vähän pesukonefiilistä alkoi pukata jo eilen. Saas nähdä, mitä tapahtuu. Vetelin illalla nassuun vain vähän kaurapuuroa ja pari lusikallista donaria takaamaan suolan saantia... *köh*. Ei oikein maistunut nimittäin, velloi vaan. Että näin terve ja reipas virkanainen valmistautuu viikonlopun viettoon, kele. Melkoisen apea fiilis siis.
Varastolla ei ihmeempiä, eilen olisi ollut työkaverin ns. läksiäiset eli siirto toiselle osastolle. En vain jaksanut jäädä, vaikka kuplivaakin olisi ollut tarjolla aika reippaasti. Parempi niin, äkkiä kotiin ja pienet tirsat oli ehkä parempi vaihtoehto. Töitä riittää, kiitos, ihan tarpeeksi asti. Niissäkään ei nyt sen ihmeempiä kuin että on. Mitään suurempaa omaa hommaa on kuitenkaan turha yrittää missään välissä väkertää, aina jotakin punkeaa esiin. Jos ei muuta, korjaillaan vanhoja.
Taksotkin kulkevat, hätinään. Kinokset eivät ole edelleenkään häipyneet kotopihalta tai Varaston läheltä mihinkään ja meno on aina silkkaa jännitystä, hektistä sellaista. Riippuen kuljettajasta, nimittäin. Voi vihne, kun nuo lumivallit alkavat sulaa ja loska ulottuu yli polvien... *käks*. Inhottaa jo pelkkä ajatuskin! Ja vaatteet ovat vaihteeksi yltäpäältä ravassa, kurassa ja jossain mönjässä, jota tarttuu autosta, auton lattialta, sinne kiivetessä tms. Kovin ergonomisia eivät invataksit ole – aivan, eivät todellakaan ole. Niihin nousu ja ulospääsy on esim. tod. hankalaa jo terveellekin ihmiselle, saati sitten vammakolle. Nostohissiä ei oteta käyttöön, mikäli apuvälineitä ei ole jne. No ei ole – ei, ja kävelykeppi eli pikkukeppi ei ole sitten mikään apuväline. Joskus on ollut aika karmeaa nähdä huonokuntoisenkin mamman väkisin kuskin avulla pungertavan itseään yyylös korkeita astinlautoja, huh! Normitaksi olisi monelle parempi vaihtoehto, mutta kun se niin harvoin osuu kohdalle. Eilen osui, nopeaa ja tehokasta!
Tänään olisi vuorossa roudausta, ehkä ja luultavimmatusti yksin. Ainakin pitää hakea kirjapaketti postin itaalovastineesta, varatut kirjat kirjastosta *jihhaa* sekä jotakin apetta kaupasta. Apteekkiinkin olisi asiaa, mutta ehkä tässä viikon vielä kestää noilla mömelöillä. Täytyykin käväistä laskemassa ja arvioimassa tilanne. Yksin liikkeelle siksi, että Hörhö lupasi tulla avittamaan, mutta mistään ei voi olla varma. Belgarionille taas sopisi vain lauantai ja minä ajattelin silloin vain lepuuttaa ja laittaa jotakin parempaa muonaa. Kai sitä yksin on yritettävä selvitä? Malmilla sentään liikkuu sen verran väkeä, että ainakin polizei tarvittaessa korjaa tieltä horjahtaneen Polkan jonnekin talteen – ainakin toivon niin. Minä Itte nimittäin päätin, että perjantai on parempi. Silloin voin kärsiä kaikki isommat kivut lauantaina. Jos käyn kaupoilla ym. asioilla lauantaina, menee myös sunnuntai pilalle eli joka päivä särky on tolkutonta. Jos nyt kokeilisi näin, jäisi kaksi aivan lepuutettavaa päivää viikossa.
Tämä talvi on ollut nimittäin ainakin omalle fibrolle aikamoisen kammottava. Säryt ovat olleet pahempia kuin pitkään aikaan. Lisäksi vielä unihäröt ovat lisääntyneet eli nukun erinomaisen kehnosti arkiyöt. Ei kiva eikä yhtään mukava. Eikä mistään ole oikein kunnon apua, pitäisi vaan saada ottaa rauhallisesti ja olla mahdollisimman paljon kotona – mutta kun ei niin ei sitten! Kärsitään pois, lusitaan lisää, kun kerran tarjotaan.
Eli ei mitään mieltä ylentävää kerrottavaa tänäänkään, vain Welhottaren taviselämää, väninää ja marmatusta, ähhh. Vitamiineja kehiin, jospa ne edes piristäisivät!
Purrrrrrrrrrrviska, kaiffat! Heheheh, se onnistu... toi sano eile, ett sill on kehno olo ja mä sainkii syädä oikee paljo hyvää donarii, oikee heekkuu. Olikoha se kannustukseks siit, ett mä sotkin sen sänkyn? Jos oli nii ni mä sotken kyll ihan miälellää lisää (toim.huom. muista karvarukkaset!). Juu nii, ai nii, joo. Siis yritän olla sotkottamatta. Eilenkii vaa söin noit kukkei, joist osa on jo ihan kuivannu. Möhkö vaa pitää niit siin, ku osa on viäl iha kondikses. Omituine tapaus, nii päätin sitt vetää vähä kuivattuu ruusuu ja pitsikukkast, ykäsin samantiän matoll siihe viäree. Siit soli hyvä korjaa sitt pois, ku toi hiffas sen lopultakii. Enks ollukkii viksu, ei missää kaukan eikä lattial – joku ois voinu vaiks liukastuu... Joo, otti se jotai fotoikii eile, katotaas tähä eres yks onnistunu. Mä haluun mun likkakavereill eres yhde kunno foton! Joo, täss mä oon just melkee goisiis tai ainaskii jotai semmost >o<
Kliffaa viikendi alkuu kaikill!
Vincent, epätoivoisen mainio pummimaan herkkuja.
Päivän slogan: Tiedättehän, mikä on rangaistus nettiuskottomuudesta? Blue screen –kirous...
Päivän biisi: I Feel Fine =b
Luettua: Muriel Barbery – Siilin eleganssi, vinkeä tarina pariisilaisen kerrostalon tyypillisestä ovenvartijasta, joka kovasti yrittää olla tyypillinen sekä talossa asuvasta 12-vuotiaasta tytöstä, joka on lapsinero. Heidän ajatuksistaan, mielipiteistään sekä lopulta ystävystymisestään. Rouva joutuu muutenkin hieman paljastamaan liikaa elämästään uuden asukkaan muuttaessa taloon – samalla myös elämä tuntuu muuttuvan. Viehko tarina, älykäskin, lukemisen arvoinen, ei liian sokerinen tai hömppämäinen. Lisää toisaalla myöhemmin.
MAIHARIT KOIPISIIN JA MATKAAN, HOPEA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti