Ette varmaan arvaa, mutta Welhotar on tänään hyvin, hyvin väsynyt! Eilinen oli jättekamala päivä Varastolla. Siis että, ne menivät ja tekivät sen – ilmoamatta mitään...
Kerroinhan, että saamme uudet keskusyksiköt ja myöhemmin sitten ohjelmapäivitykset. Ihmettelin jo silloin, eikö kaikkea voisi tehdä samalla. Tuolloin ei kuuleman mukaan jostain syystä voinut. No, ei sitten! Mutta kas, kyllä se vaan oli tehty. Aamulla, kun menin töihin, olikin ihan kiva ylläri – ei pääsyä koneelle. Uusi yleissalasana ei ollut tiedossani ja olin ensimmäisenä paikalla. No ei kun odottelemaan... kukaan ei ollut vaivautunut jättämään sitä tietooni torstaina (jolloin muut olivat sen meilillä saaneet!) ja miten minä meiliin, kun en päässyt koko prleen koneelle. No, siinä aikani manasin ja huutelin – sain taas muistutuksen, että ”hänelle ei kiroilla”. Hvtto, huusin perään, että en tarkoittanut ketään henkilökohtaisesti, mutta voisiko joku yst. kertoa, miten pääsen tekemään näitä prleen töitä! Usch!
No, sain lopulta koneen auki ja kas – ohjelmistot sun muut härpäkkeet oli päivitetty! Juu, ihan kiva... ei vaan ollut kunnon ohjeita ja töitä isot niput. Tietysti kaikki omat jutut olivat häipyneet bittien taivaaseen; on se hyvä, että en säilyttele siellä mitään korvaamatonta. Kaikesta on kopio joko kotona tai palvelimella. No, siitä vaan hommiin ja pientä loogista päättelyä. Ette usko, mutta valmista tuli eikä mitään mokia ainakaan tietääkseni tapahtunut. Loppuiltapäivästä pääsin sitten jo vähän itse säätämään matolaatikkoani. Voihan vee, sanon minä! Asia oli hoidettu äärikehnosti, mikrotuki & apunsa olivat helisemässä, suunnittelija pelasi pasianssia =O Meitä lähimikrotukia ei ole edes koulutettu (eikä sitä ole missään kerrottu), mutta ovellani juoksi myös väkeä. Kerroin vain, että hyvät ohjeet löytyvät sieltä ja täältä, kädestä pitäen kävin sitten myöhemmin jo näyttämässä mitä tehdä. Huh – no, onneksi tänään aamulla toivottavasti *ristii käsivarsiaankin* on aikaa leikitellä ja säätää mielinmäärin... Mutta tosi ikävää tulla lomalta tietämättä asiasta tuon taivahallista, kelelauta nih. Melkein meni hermo, sitten tulin kylmäksi kuin kurkku ja vedin päivän läpi tuon kummempaa valittelematta. Eipä se olisi mitään auttanut kuitenkaan.
Toinen ahin aiheuttaja ja oikeastaan melkein pahempi olivat jälleen kerran taksot! Tuolla kelillä ja näillä teillä ja työmatkalla oli aivan karmeaa, siis hirveääkin hirveämpää ajotyyliä. Lisäksi minut noudettiin ja jätettiin molemmissa päissä äärikauas, jotta sain kävellä nilkat lenuten kunnon höttölumessa. Missään ei ole hoidettu mitään kinoksia niin, että invataksi pääsisi kunnolla parkkiin tai edes pysähtymään. Lisäksi, kohtalon ivaa, kuskina olivat mamut! Ei siis pahalla – olisiko heille tyrkätty nämä ikäänkuin ajokoulutuksen nimissä, vähän tämä pisti epäilemään. Hyvinhän he muuten suoriutuivat, ei tuo keli eikä lumiesteiden putsaamattomuus heidän vikansa ole. Harmitti vaan, alkoi taas särkeä niin kirotusti... Äkkiä lumet pois – minä vaatin!
Muuten ei mitään ihmeellistä. Sain lekotettua Hörhönkin kämpillensä lepäämään ja siivoamaan sekä etsimään erinäisiä papereita, jotka lupasin jossakin vaiheessa katsoa läpi *phuuuuuuh*. Ilta menikin vihannespataa vängertäessä ja kissan kanssa kalapuikkelia jakaessa. Juu, söin itsekin yhden ,D Hyvää oli! Serkuista ehdin hakea rootsin kurkkuja, adjikaa, mehua sekä sylillisen täisteräleib ja puuvilileib, jotka yleensä ovat maanantaisin 50 % alessa. Laitoin oitis pakkaseen – leipäjomma paras jömma. Täytyy käydä vielä toiste myöhemmin viikolla hakemassa muita appeita sieltäkin, nyt ei jaksanut ajatella kuin aivan pakollisia ostoksia.
Että tällä tavalla käynnistyi loman jälkeinen leppoisa helmikuun viikko (tämä on olevinansa ironiaa!). Minä taidan mennä vielä ottamaan lisää vitamiineja ja edelleenkin nikotiinia – olen molempien tarpeessa!
Purrrrrrrrrrrrviska, kattiskat! Nonnih, sainha mä kummiskii heekkui. Mamiska tyhjäs pakastimettimest jotai ja sitt se hiffas, ett siin kalapuikkelilaatikos oo melkee mitää. Nii ni se laitto ne kaikki kaks puikkelii tuleen ja me syätiin ne puakkii. Heekkuu, njam! Mutt tosi pahaa kissinruakaa toi, mitä se sano, ett on melkee ku se toine. Jäks, en syä. Syän vaa keleet enkä muuta. On mull raksui ja mä pärjään niil ihan hyvin. Sitt eilenkii oli tosi klfifaa, ku mami tuli ja mä pääsin sen viakkuu mein uutee sänkyy. On se sitt magee, mä goisin ja tuhisin nii, ett toi nauro äänee ja mä heräsinki siihe. Nukuin meinaa ihan täpöll jo tosi aikasin illall. Ai, nii, joo – ei taaskaa fotoi. Ei möhkö jaksunu, soli jostai iha reporäks. Mä sitt annoin sen säälist olla tän kerran, kuha ei tuu tavaks. Se vaa luki ja skrivas.... Tollase judeka se löys sitt jostai. Ääää, eikä, ei noi pitkii kattei ookkaa, mamiiih, eihä?! >o<
Kliffaa tisdaagenii hei!
Vincent, olet todellakin söpö nukkuessasi! Tv. Uskollinen Ihailijasi
Päivän slogan: Täydellinen välinpitämättömyys on kostoista paras!
Päivän biisi: Why
Luettua: Gao Xingjian – Vaarin onkivapa, novelleja Kiinasta. Herkkiä ja kauniisti kerrottuja, erilaisia tunteita läheltä katsastavia tarinoita, käsittelivät sitten mitä aihetta tahansa. Suosittelen kaikille, erityisesti lyhyiden tarinoiden ystäville – tätä voi lukea mieluusti novelli kerrallaan pitkänkin ajan kuluessa. Muuten, jostakin syystä olen aivan varma, että olen lukenut kaksi näistä jo aikaisemmin jossakin – englanniksi? Ei aavistustakaan eikä juuri nyt tule mieleen. Mutta kannattaa todella tutustua tähän opukseen. Jean Echenoz – Pitkä juoksu, kevyehkö pienoisromaani Zatopekista ja hänen raskaasta juoksustaan ,D Apuva, miksi minä taas sorruin urheilukirjaan, saisi jo riittää. Mutta ihan mielenkiintoinen toteutus aiheesta... jos minä mitään siis ymmärrän. Ja illalla sitten sängyssä taas lisää Saarikoskea, josta en luovu *halipus*!
MINÄ JA MAIHARIT LÄHDEMME SÄÄTÄMÄÄN – NIH KERTA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti