Kyllä ovat ajat muuttuneet! Ennen – siis vielä viime vuonna tarkoitan – Varastolla maanantai oli vähän luppoisampi päivä kuin muut. Ja nyt, katin kontit ja kissin villat. Hirmuisen kiireistä, tod. kiireistä. Syynä varmaankin Upon jälleen osastomiitissä esittämät tilastot. Prle, kun minusta näitä asioita ei nyt voi arvottaa ihan osastoittain, ei ole mitään mallia. Lasketaan vain tehdyt työt yksi yhteen eikä se anna oikeaa kuvaa esim. nimenomaan tällä osastolla tehdyistä runsaasti aikaa ja vaivaa vaativista isoista asioista verrattuna naapuriosaston rutiinijuttuihin – ne lasketaan kuitenkin samalla tavalla! Epistä, sano. Ja siitähän kärsii loppupeleissä tietysti myös rottakaarti, joka hoitaa lopputyöt. Jep, jep-jep. Eli eipä paljon ehtinyt eilenkään taukoja pidellä. Ensin ajattelin käväistä ruokiksella kirjastossa – nou vei. Ei puhettakaan. Sen verran alkoi pinoa kasaantua ja lähtiessäni tuotiin jo lisää. No, on jotakin millä aloittaa taas aamu, kele.
Noutotakso oli vanha tuttu, jonka kanssa tuli taas käytyä keskustelua Palmian toimista ja mokista. Hän oli ollut jossain kokouksessa, jossa Palmia kertoi ei-tekevänsä-virheitä, mutta sos.tston edustus oli ollutkin yllättäen toista mieltä ja sanonut, että Palmia saisi käyttää myös tervettä järkeä *eheheheh*. Että minä nautin tuosta! Kyse oli siis näistä poikkeamisista työmatkalla, yleensä matkojen järjestelyistä ja siitä, mikä on työmatka ja mikä ei. Sekä edelleen kysymys opiskelumatkoista – se edellyttää siis kokopäivätoimista opiskelua. Siinä taas eräs syy, miksi Welhotar ei tänä eikä viime vuonnakaan ole opiskellut oikeasti yhtään mitään. Minähän en itse ala maksamaan taksoja iltaluennoille ja tentteihin, en taatusti. Eikä nyt ole osunut vastaan mitään sellaistakaan, jota voisi edes yrittää saada Varaston tukemaksi edes osittain. Mutta ehkä vielä joskus... Minulla kun on ollut sellainen outo tapa opiskella työn ohessa jotakin mielenkiintoista, ihan vaan, että tulisi kerran-pari viikossa tehtyä jotakin hyödyllistäkin. Enkä nyt tarkoita mitään korinpunontaa tai kutomista – kaikki kunnia harrastuksille, mutta minulla on jo!
Postissa tuli siis poikettua ja sen itaalovastine olikin jättänyt pari lipuketta lisää =O Olisi siis keikka taas tänään. Tuota, taidan mennä vasta huomenna. Tuo poikkeaminen joka päivä ei ole oikein hyvä idea. Ja muutoinkin, tänään on puuhaa kotona taas aivan riittävästi. Kuitenkin eilen noutamani kirjapaketti sisälsi erään erinomaisen oloisen elämänkerran, josta heti luettuani toki rapotan. Kirjoja nuo pari muutakin pakettia pitävät sisällään, arvaus on, että toisessa ehkämahdollisesti saattaa olla sarjakuvia ja toisesta ei ole sitten aavistustakaan. Kirottua, kun suurin osa tulee suoraan Kirjavälityksen kautta, ei edes voi laskea, mitä voisi olla tulossa tai edes mistä, hmph! No – hyvää luettavaa kuitenkin, se on varmaa se. Tai hyvää.... no joo. Sanotaan nyt, että edes luettavaa.
Mitään muuta ilokasta kerrottavaa ei ole. En tiedä, en edes muista, milloin olisin ollut todella onnellinen ja iloinen jostakin asiasta täysillä. Tai edes jonkun verran. Ehkä parempi niin, kun nyt saisi edes tasaisesti taapertaa ja pungertaa. En minä nyt niin hirveästi mitään kaipaa, eniten ehkä sitä, että pystyisi tekemään tiettyjä asioita. Niitä, joihin nyt ei vaan ole enää vuosiin pystynyt. Olen sen kyllä hyväksynyt, mutta välillä raivottaa kieltäytyä kaikesta tai jättää tekemättä jotakin, mikä olisi ihan mukavaa. Mutta pakko dissata, jos ei halua sairaslomalle ja itseänsä todella kipeäksi. Fyysisesti siis, tarkoitan koipia, selkää yms. Eli eilenkin olisin kovasti mielelläni tehnyt jotakin parvekkeen hyväksi, mutta kun ei niin ei! Se jääköön muiden hoidettavaksi – apumies ja Belgarion hohoooooih?!
Että sitten vain tehdään hissukseen kotihommeleita ja maataan välillä, lueskellaan ja kirjoitellaan ja taas tehdään jotakin pientä. Kyllä se kai näinkin menee, mutta aikaa puuhasteluun saa kyllä kulumaan yllättävän paljon. Ihan vaan tiedoksi, että mitään ei tapahdu enää supernopeasti eikä hetken mielijohteesta.
Nyt tämä mielipuolijohde lähtee keittelemään tosi vaffat kaffet sekä sen jälkeen ulkoilemaan parvekkeelle!
Purrrrrrrrrrvinka, kaiffat! Siis hei, mäkää en oo sitt skrivannu pitkää aikaa yhtää mitää. Ei mull oo ollu asiaakaa. Tota, ei oo kyll nytkää. Paitti ett mami anto mull kanabiiti pakastimettimest, ensi se sulattiki sen ja jäähdytti ja kaikki. No, se oli tiätty hurrrrrrrjan hyvää ja soli pilpottu ihan piäneks. Ja se anto sitä mulle vähä kerrallaa. Mutt nii siin vaa sitt kävi – mä oksuin koko judekan koht pois. En tiijä mikä tuli, ei vissii sopinu mun herkäll massull. Tai sitt mä olin vähä ahnimus taas. Toi vaa korjas oksut pois enkä mä sitt saanu enää mitää muut ku tavismuanaa. Höh, mä oisin voinu syädä vaiks mitä lisää viälä. Toi on taas sill tuulell, ett must hualehditaa iha jatkuvast. Ett mitä mä syän ja mitä en ja sillee, tehä tiijätte. Onneks se varpist menee taas ohi, mä en oikee kestä tommost. Onneks se istuu itekki taas partsill aika useen, ett mä pääsen sen siivell ulos. Ei siälä viäläkää voi olla pitkää, pylde jäätyy. Mutt vähän aikaa voi toss sittaa ja tsiigaa tirppalintui, koirulei ja ihmispentui ja kaikkee. Mull onkii nyt monta mestaa tualla, mist mä voin tsiigaa kaikkee. Hei, mä tahonkii ulos. Eikä muute oo taaskaa fotoi, laiska emo...
Kliffaa päivää vaa hei kaikill!
Vincent, ahnimus ronttimus oksentamus!
Päivän slogan: Ahne saa kaiken ja köyhä sitten ehkä sen kaalinpään.
Päivän biisi: Rebel Rebel
Luettua: Anja Gustafsson – Mansikkatyttö, toimimaton dekkari, muka perinteinen sellainen. Ei maistunut, ei sitten millään. Pikaisena iltalukemisena hädin tuskin menettelee, en suosittele. Maritta Lintunen – Heijastus, merkillinen kolmen kertojan tarina, tiivis tunnelma, elävää tekstiä. Ihan ok, mutta jotain puuttui, vai oliko se tarinan lyhyys ja intensiivisyys eli olisin lukenut enemmänkin? Norea Maria Schenkel – Tapaus Kalteis, vinkeällä tavalla toteutettu jännäri / dekkari. Moni nuori tyttö on murhattu, Kalteisia epäillään ja kirja koostuu lähinnä Kalteisin kuulusteluista ja tunnustuksista. Lievästi jopa yököttävääkin tekstiä, mies kun ei koe tekevänsä väärin. Lopputulos on arvattava ja tuomio kovin mahdollisin.... Erikoisuutena kannattaa lukaista! Johanna Tuomola – Sieppaus, toinen Noora Nurkka –romaani eli Lohjan poliisiin siirtyneen leidin tutkimuksia työtoverin kanssa. Tämä oli yllättävän kekseliäs, viitseliäästi rakennettu ja toimii kohtuuhyvin sarjanomaisena paneutuen poliisin yksityiselämään ja ihmissuhteisiin eli ruotsalaiseen tapaan tarjolla myös perhe-elämää ja sekä lastenhoitoa. Juoni on älykäs, loppu fiksu. Minä taisin jopa pitää tästä ,D Timo Sandberg – Dobermanni, ay-johtajien miitin jälkeen löytyy kuollut mies. Taustoja selvitellään ja kaikenlaista löytyy, ehkä jopa syyllinen... Hiukan jaanaava perinteinen poliisiromaani, ei ihan meikäläisen makuun iskevä. Jere Laine – Sarajevon panttivangit; Suomalaisen YK-sotilaan tarina. Ilmeisen omakohtaisesti koetun makua, asiaa ja tapahtumia sekä tunteita. Aivan luettavaa tarinaa, ei hekumoi sodalla eikä rauhalla, ei hyvällä eikä pahalla vaan pyrkii ilmeisen totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen romaanin keinoin. Suosittelen kansainvälisiin tehtäviin aikoville, siis myös ja ehdottomasti siviileillekin! Heidi Jaatinen – Ei saa katsoa aurinkoon, pienen Lennu-pojan maailmaa lasten silmin katsottuna. Kaikkea tapahtuu, myös sellaista, mitä hän ei ymmärrä... synkkä varjo on tietysti (onko tämä jotenkin suosittua nyt???) hyväksikäyttö tai ainakin näin annetaan ymmärtää. Vai ymmärtääkö Lennu oikein? Kuolema on tuttu vieras, sillä vanhemmat ovat hautaustoimiston työntekijöitä. Toisaalta maailmassa on paljon muutakin jännittävää. Ei kehno romaani, kannattaa lukea huolella. tarjolla nostalgiaa ja aikuisten elämää lapsen kannalta katsottuna.
JA TAAS TÄÄ OTTAIS KISSIKENKÄNSÄ... JA KISSIVÄSKYNSÄ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti