Kyllä eikä naureta siellä takavasemmalla yhtään! Nimittäin olin unenpöpperössä yötupakalla ja karistelin tuhkaa tuhkikseen; äkkiä tuntui palavan villan karrrrrrmea katku. Selityksenä tähän väliin, että ulkotupakkatakkina toimii n. 10 v. vanha villainen ja koinsyömä, reikiä täynnä oleva ulkotakki. Ei näkynyt palavan mistään, haju vain tuntui, kele. Ei myöskään kuumoitusta missään =O Sisällä tarkistin ja jep, pienen pieni reikä oli suurentunut ja kärysi selkeästi reunoilta, mutta EI palanut.... Ei takki vetuttanut, mutta se haisu oli kyllä karmiva! Eli nyt on hihat jo tältä aamulta kertaalleen poltettu ,D
Tahtookin perua tämän päivän heti alkuunsa! Ihan sen takia, että tämä on vaihteeksi jälleen työpäivä ja minua odottaa iso pino hommia, minä tiedän. Toisekseen sen takia, että en tänään pääsekään hakemaan postista kaikkea kivaa. Pitää vielä odottaa tämän päivän posti, ehkä huominenkin. Eli ei mitään odotettavaa – ainakaan mukavaa sellaista. Niin arkista ja tapahtumaköyhää kuin olla ja voi. Illalla totesin, että en ole moneen päivään edes puhunut kenenkään kanssa. Lukuunottamatta tietysti paria sanaa työkavereille. No, sitä saa mitä tilaa ja tätähän minä halusin. Vai halusinko?
Taidan tänään poiketa Serkkusissa, muistaakseni on leivän saapumispäivä... Ja salaattiakin olisi tarvis ja vähän jotakin pientä *slurps*. Jos vähän vaikka hemmottelisi itseään. Eväkset kun ovat olleet melkoisen yksipuolisia viikonlopun jälkeen – syynä se, että kaupoissa ei vaan lauantaina ollut kaikkea normitavaraa joidenkin idioottien hamstrauksen jäljiltä! No, kyllä minulla ruokaa on, mutta jotakin lisuketta se kaipaa, siksi siis käynee tieni jälleen Serkkuihin.
Ja että taas olisi jotakin manattavaa, manaan tässä taas huitsin hemmettiin nämä uudet inva-autot, jotka eivät ole koppitaksoja eivätkä normitaksoja vaan siltä väliltä. Oikein kehitetty muka tätä varten. Voihan prle sentään. Maavara on korkea ja astinlautaa ei ole. Meikäläinen joutuu hyppäämään eli vetämään itsensä käsivoimin takapenkille ja aina sattuu selkään. Istuimet ovat äärimmäisen epämukavat ja kovat. Näitä on nyt muutamia liikkeellä ja kuskit testaavat niitä, argh. Eivät kuuleman mukaan pidä ajettavuudesta. En minäkään pidä sinne kapuamisesta, jopa koppitaksoon on helpompi kivuta kuin nuihin. Siinä on vähän olo kuin rekan nuppiin yrittäisi, vammakolla nimittäin. Että se insinööri voisi ihan itse testailla sitä. Pyörätuolista siirtyminen voi muuten olla helpompaa – sitäpä en olekaan ajatellut. Eli rullaajalla se voisikin tosiaan toimia. Kommentoikaa, jos joku on joutunut koeajamaan tällaisella. Olisi kiva kuulla mielipiteitä – siis kaikille se ei tod. sovi, jos ei koppitaksokaan (mutta siinä on kuitenkin nostolava kaikkien tarpeita varten!).
Taidan manata samalla myös osan työkavereista tai oikeastaan Upon. Eli töitä tehdään edelleen aivan älyttömällä meiningillä. Jo näyttävät jotkut väliportaan kaveritkin olevan vähän väsähtäneitä ja tekevät virheitä huomaamattaan – minä kiltisti korjasin pari juttua, kun huomasin. En sen kummemmin tehnyt asiasta lukua, mainitsin vaan hiljaa siinä luudatessani käytävillä palautellen nivaskoja ihmisille. Kilti minä *taputtaa päätään*. Ilkeä ihminen olisi antanut niiden olla ja mennä terävään päähän asti, jolloin mokat olisivat menneen henk.koht. jonkun syyksi. Kyse oli siis asiavirheistä, väärästä viittauksesta jne.
Kuinkahan kauan tässä osaston väkikään jaksaa? Ei ihme, että ensimmäiset lomat alkavat jo ensi viikolla ja siitä lähtien melkein jatkuvasti joku on lomalla, kesällä tietysti iso lauma väkeä. Ja kohta minäkin ;D
En minäkään muuta, mutta jos saisi sen ikkunanpesijän töihin silloin loman aikana yhdeksi päiväksi. Huushollin kunnolla siivottua, samoin parvekkeen. Ja nukuttua kunnolla. Vähän voisi myös marinoida itseään siiderissä... En minä paljoa pyydä – enhän?
Nyt pyydän kaffetta ja mömelöitä, särkee ja juilii, lonkkaa tällä viikolla oikein pahasti...
-----------------------------------------
Purrrrrrrrrrviska, kavrut! Siis hei, mä en enää muka saa skrivailla olleskaa. Tai kai mä saisin, mutt ku mäkin melkeen goisin aina ku toi alkaa skrivailee. Nii ett mä en saa mun kuulumisii olleskaa tiadoks. Ai ett mitä kuuluu? Tota, niinku, siis hei, ei oikeestaa mitää. Paitti ett toi anto mull fisuu toss viikendin oikee isoi biittei ja mä tiätty vetelin. Nyt ollaa taas normisafkall. Ja sitt mä venaan joka iltapäivä, ett toi tulee himaa ja päästää mut partsill, ei siäl tiätteks viäläkää voi olla koko päivää. Toi ei suastu pitää dörtsii auki meinaa. Toisaalt, on siäl kyll ollu viäl aika galsa, mä meinaa halusin yks päivä jäädä sinne ja mami melkeestäs unhotti mut sinne *grrr*. Ei ollu kliffaa, mä huusin ja meuhkasin ja sitt se vast tuli... varpist tahaltee. Ett ei mull erikoist, mä halusin vaa kertoo, ett hyvin pyyhkii hei! Mull on nastaa ja mä oon vallottanu pikkusoffan mun päivägoisimismestaks. Illall mä siirryn mein sänkyy mamin pyldee vaste, pylde vaste pyldee on kiva goisii >o< Eikä muute oo must fotoi taaskaa, olkoo tommone nyt sitte.
Kliffaa keskimmäist viikon päivää ihan kaikill!
Vincent, taviskissa *tsihih*!
Päivän slogan: Ihan sama, miten paljon sinulla on – aina haluat enemmän! Ihan sama, miten hyvin asiasi ovat – aina haluat niiden olevan paremmin!
Päivän biisi: Space Oddity
Luettua: Susan Fletcher – Irlantilainen tyttö, tästä Welhotar yllättäen piti melkoisen paljon. Kuvausta siitä, mitä on elää lapsena salatun totuuden varjossa ja kyläläisten kummallisesta suhtautumisesta. Suositan! Lippe Suomalainen – Elämässä kiinni, tunnustuskirja ja elämäkerta. Paljon ehkä ennen kertomatonta, lapsuuteen, opiskeluun, nuoruuteen sekä Kariin liittyvää ei-niin-kivaa kerrottavaa, ahia, ikäviä asioita jne. No, ihan luettava elämäkertana, mutta eipä muutoin liikuta oikein meikäläistä. Christa Faust – Koston enkeli, Angel Dare on pornotähti, jota kusetetaan kerran, mutta ei toiste. Angel haluaa kostoa ja sen myös saa. Kova dekkari noir-tyyliin, alaa kuvattu perusteellisen huvittavasti ja taidokkaasti! Ritva Kasurinen – Norsut eivät unohda koskaan... tanssia ja elämää. Omakustanne, joka olisi tarvinnut vähän oikolukua, ziitosta vaan! Muuten ihan luettavaa tanssista kiinnostuneille, kehuu itseään, mutta eikö se ole joskus tarpeen. Eipä tämäkään liikauttanut muuten kuin aihepiirinsä puolesta eli uutta tietoa kuitenkin jonkin verran tarjolla. Johanna Adorján – Rakkaudessa erottamattomat, toimittaja kirjaa isoisän ja isoäidin kertomaa nuoruudesta, selviytymisestä keskitysleiriltä, maanpaosta, omalaatuisesta rakkaudesta sekä lopulta kaksoisitsemurhasta. Merkillisen voimakas teos – suositan kaikille! Maria Cecilia Barbetta – Muodistamo Los Miragros, luin, mutta en jaksanut ymmärtää tämän funktiota; juoruilua, omalaatuista vängertämistä ja höpinää. Varmaan hyvinkin daideellista? Tämä ei tykännyt yhtään... Christoph Von Marshall – Michelle Obama, elämäkertaa ja tietoja. Hyvä perusteos, selvittelee mm. tietoja koulutuksesta, varakkuudesta ja sanomisista, joista leidi on jäänyt kiinni – kuitenkin ymmärtävässä ja lojaalissa hengessä. Jos haluat tietää jotakin tästä leidistä, täältä löytyy. Uutta tietoa ainakin meikäläiselle ja tuo selvityspuoli kaikkinensa oli muuten aika mielenkiintoista *wirn*.
TAAS MENNÄÄN OUTOTAKSOLLA, MUTTA KISSIKENKISSÄ!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti