Tässä se lopultakin on – Welhottaren liikeidea! Tätä ei varmaan kukaan kotomaassa ole maksullisena toteuttanut... no tuota, Malmilla tämä toimii tietysti jo, ikäänkuin pilottihankkeena eli aina maksuttomana. Kunhan vaan vihjaisee, että olisi alkoa kotona. 
Tämä ei sen sijaan ollut minun mielestäni hienoa. En tiedä, olenko sinkku vaiko enkö. Ehkä, voisin olla uusiosinkku, mutta en minä silti muonaa heitä roskiin. Jos jotakin on menossa vanhaksi, viimeistään Hörhö tulee ja syö sen (viitaten edelliseen). Nyppii, ainakin vähän! Varsinkin kun toisaalla uutisoidaan siitä, että ruuan hinta nousee – taas. Argh. Siis eihän se edes minun mielestäni ehtinyt missään välissä oikeasti laskeakaan, siis se hinta.
Tässä ajankohtaispläjäys tältä erää. Welhottarelassa suhtaudutaan asiaan vakavasti ja aletaan harkita kaikenmoisia epämääräisiä toimenpiteitä. Juu, toki rapotetaan myös sekä liikeideasta että ruuasta!
Ensiksi on kuitenkin ihan pakko kertoa, miten mukavaa on saada postia! Ihan oikeaa postia, etanapostia. Sain pehmopaketin, jossa oli sisällä kauluri / huppu / jokusemmoinenviritelmä (no, kyllä te tiedätte) ja kämmykkäät. Ihanat, punamustat, karvaiset, pehmot ja jotain hilettäkin vilahti välissä! Kyllä taas kelpaa odotella kylmässä taksoja ja lukea pakkasellakin. Sekä saada Varaston väki vielä kateelliseksi näistäkin, kun jo sukatkin meinattiin viedä jaloista. 
Lisäksi oli eilen vallan mainio paluutakso, normitakso siis. Nuori härra, jonka kanssa jutusteltiin asiantuntevasti lumiasioista, ruuhkista sekä intistä (juu, minähän jutustan asiantuntevasti ihan mistä tahansa – jos on hyvää seuraa). Kaverille toivottelin jopa hyvää j:a, koska hän viettää ensimmäistä kertaa juhlaa avokkinsa kanssa. Neljä vuotta ollut työvuoroissa ja nyt eka yhteinen j:u. Kai se hänelle kelpaa. 
Töitä on nyt sitten Varastolla tosissaan tekeillä, enemmän ja vielä vähän lisää. Iso pino jäi odottamaan täksi aamuksi, oli pakko lähteä Serkkujen kautta kotoon. Lähinnä siis hakea mustaa leipää ja kurkkuja, muuta en ostanut tällä kertaa. Käyn loppuviikkosta uudelleen, kun kuorma on tullut. Niin, piti sanomani, että tosissaan on saanut huhkia töitä ja töitä. Sekä pitää mielessä missä päivässä, viikossa ja vuodessa milloinkin mennään. Varastolla kun osa hommia on jo ensi vuoden puolella, osa aivan vuoden viimeisissä päivissä, osa ensi viikolla ja osa heti-nyt-just. Ole siinä sitten tarkka ja ajantasalla!
Josta pääseekin oikein ketterästi jonkinlaista aasinsiltaa vaihteeksi valittamaan. Nyt sattuu taas. Eilen päivällä alkoi toista lonkkaa juilia niin julmetusti, että teki mieli huutaa ääneen. Hätinään pääsin kävelemään... hellitti vähän päivälääkinnällisten toimenpiteiden jälkeen. Pirullista sanon minä, ja se sama alkoi taas yöllä. Ei anna nukkua kovin hyvin, sano. Pirulauta, jollei se arvausmaakarinna vastaile tänään meiliini, äidyn tosi ikäväksi ihmiseksi ja menen... tuota, mihinkähän sitä menisi? Sille entiselle omisarvikselle, joka melkein ymmärsi minua! Ei tätä jaksa kuunnella enää edes tällä lääkityksellä eikä työpäivänä voi vahvemmin tropata. Jos olisi vapaata, vetäisin perskännit. Se kummasti helpottaisi kipuja. Ihan totta!
Tänään siis osaston j-miitti, muuten-vaan-miitti muissa asioissa ja prleesti töitä. Ilmeisesti siis minä teen vain töitä enkä mitään muuta. Ei jaksa, ehdi eikä kykene nyt osallistumaan muuhun.
Vielä menen kuitenkin juomaan vanhasta mukistani kaffetta, heittämään etokourallisen mömelöitä sekä lisävitamiinoja ja piruuttaankin tupakalle! Ihan vaan siksi, että kaikki on näköjään vaihteeksi taas tupakan syytä. Kas kun eivät narkolepsiaakin pistä sen tilille, tai kausiflunssaa, tai lumisadetta!!!
GRAUH, POLKA THE TEKOTIIKERI MENEE, ILMAN GRAUHTA SE KYLLÄ TULEE!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti