tiistai 21. joulukuuta 2010

KILTI-POLKA, NIIIIIIIIIIN KILTI =b


 


 


Ensiksi tänään, vaikka jostakin syystä ketuttaa (ei pitäisi, mutta silti), päivän ajankohtaiset eli mitä voipi syödä. Taidan siis syödä sallattia *härn*! Mutta sitä minä ihmettelen, ettei muka piparia Jusalassa tunneta. Yllättynyt Tuntevatkohan ne kuitenkin tortun *miettii kiihkoisasti* Silmänisku


 
Ja sitten onkin Yulen vuoro eli tänäänhän on Yulen aatto ja muuten kuunpimennys! Yule – talvipäivänseisaus - on tänä vuonna 22.12. klo 01.38   enkä jaksa juuri tuolloin varmaan herätä (tai mennä nukkumaan), joten siitä vasta aamulla.


 


Näytettäköön nyt kuitenkin kaikille, minkälaisen ranssin Susu teki  , eli tässä ja lisää tuossa linksussa. Jokainen tulkitkoon tavallaan. Minä tykkään ja naapurit saavat puolestani tuijottaa ja olla mitä mieltä huvittaa Cool


 


 


 


 


 


Lisäksi tässä on nyt ihan kuvan kanssa se putki (tuubi, sano) ja kämmyskät. Eivät kutita ja ovat lämpöisät, eli ziitosta vielä kerran. Sorry, värit eivät ole ihan oikeat ja blingit eivät kaikki näy – mutta siis ihan vähän blingiä on!!! Onononon...


 


 


 


 


 


Suuren yllätyksen koki myös Varaston väki eilen, kun osa toimistohenkilökuntaa kiikutti minulle tänä vuonna ensimmäisen näkemäni Hölskyvän Paketin – kiitos Toveritar! Mukava ylläri. Siinähän se; ei tarvitse kuin lokissa vingahtaa niin heti tapahtuu eli Oklan keikan voi jättää väliin. Hyvä valkkari on aina hyvää valkkaria, etenkin kun lupasivat rajua pakkasta! Yule-maljakin pitäisi tietysti juoda.


 


Ja ei tämä kuulkaas tähän jää, postin itaalovastineesta soittivat tuovansa minulle kotiin paketin. Äimänä käki sitten odotti koko illan. Pahinta oli se, että eivät kertoneet tarkkaa aikaa. Piti siis valvoa ja olla pukeissa, voi miten se joskus onkin niin vaikeaa, melkein mahdotonta. Serkkuin suklaati auttoi pitämään sentään minut hereillä sekä yksi kesken oleva tiiliskiviopus. Sitten tuli poika ja paketti. Ja Polka avasi The Paketin: kirjoja, sukulaatia, lehtiä *niiailee ja kiittelee*! Kaikki täydellistä, kiitän Toveria lahjapläjäyksestä – loistokasta, en ole ansainnut tämmöistä.

Ei tässä voi muuta kuin uskoa siihen, että on ollut kilti. Kilti-Polka oikein *ärisee*.  Kuvia ehkä myöhemmin, ei sitä nyt samaan postaukseen kaikkea. Mutta tähän erään entisen työkaverin sanoin, että Joulun odotus on naisen parasta aikaa: Pukki on tulossa keppi kovana, pussit täynnä lahjoja ja poistuu sitten illalla kulkuset iloisesti kilisten. 


 


Muuten ei erikoista, tänään varmasti vielä töitä riittää. Keksiviikkona vähän vajaa päivä ja hyvä niin. Olen jotakuinkin puhki jostakin syystä, enkä tiedä miksi. Pelkään, että Varastolla riehuva lunssapöpö on tarttumassa, se on kaatanut rivissä väkeä tuossa käytävällä. Ei halua eikä tahdo! Grauh.


 


Siksipä lähdenkin taas riipimään mömelöitä eli myös lisävitamiinot sekä kuumaa & vaffaa kaffetta. Ne naisen tiellä pitävät...kö? Ai nii, tiätty viimene usutus, ett se o joulukyssärie aika, tiatokilapilu, JOULUN JUKEQUIZ tost  – menkkä nyy ihmes vastama, ko kaik kyssät liitty kert joulusse!!!


 


 


 


 


MENEE JA MANAILEE – TULEE TAKAISIN JA KÄNÄTTÄÄ... TASAINEN LUONNE!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti