Otsikon mukaisesti - Belgarion ei bloggaa. Hänellä ei ole aikaa siihen. Meillä on tänään taas kuormakamelitapaaminen, joka rasittaa häntä. Pitää tulla ulos ja liikkua jonnekin. Kamalaa. Viime kesänä meni viikko, ettei poikani Belgarion, kiven vartija, käynyt ulkona viikkoon. Tuolloinkin vain postilaatikolla. Joten odotettavissa lienee samanlainen kesä. Kesätöitä hän ei saanut, josko lienee oikein tosissaan hakenutkaan. En myöskään mitenkään painostanut häntä sitä etsimään. Työnteko ei voi eikä saa olla vielä tuonikäiselle elämän tarkoitus, toivottavasti siitä ei tulekaan!
Itse olen sitä mieltä, että työnteko ja tämä suomalainen luterilaisen työmoraalin ja työn tärkeyden korostaminen on perheestä! Varsinkin tässä työttömyystilanteessa. Huomatkaa - minä puhun työttömyystilanteesta, virallisestihan aina käytetään termiä työllisyystilanne. Aivan kuin työttömyys olisi jotakin hävettävää, joka pitäisi kätkeä ja josta puhumista ainakin vältettävä, aivan kuin jokainen työtön olisi jotenkin itse syyllinen omaan työttömyyteensä.
Tässä sairaslomalla ollessa tuli taas mieleen se lyhyehkö aika, jonka olin kokonaan työttömänä. Ei minulla ollut ongelmia täyttää päiviäni mielekkäällä tekemisellä. Toimeentulo oli kyllä tiukempaa, mutta toisaalta oli aikaa hakea ruuat eri tarjouksista ja laittaa ne itse alusta loppuun (vaikka niin teen kyllä nytkin). Oli myös enemmän aikaa kodinhoidollisille toimenpiteille, omalle itselle ja muille. Ei tarvinnut stressata itseään jatkuvasti sillä, jatkuuko määräaikaisuus vaiko eikö. Ja työvoimatoimiston yhteydenottoa töiden tarjoamiseksi ei tarvinnut pelätä, vaikka todella aktiivisesti etsinkin tuolloin töitä.
Kun määräaikaisuus n. 1.5 kk:n päästä on taas katkolla, mietin jo, sanonko esimiehelle, että kohdallani ei kannata jatkosopimusta tehdä, jollei se ole vähintään vuodeksi. Varsinainen palkkani on niin pieni, että jäädessäni kassalinjalle saisin mm. asumistukea ja voisin asioida sos.tstossa. Nyt esim. asumistuki jää n. 20 - 30 euron päähän, samoin kaikki muut mahdolliset tukimuodot. Eli stadilla on tarkkaan laskettu, mitä kannattaa maksaa, jotta nainen vielä pysyisi työssä, mutta ei pystyisi käyttämään mitään em. palveluja hyväkseen. Pidetään ihminen tiukoilla ja tarpeeksi nöyränä, kyllä se eukko tekee sitten kipeänäkin taas töitä vonkumatta. Työhän on kaikki, vain työssäkäyvä on jotain. Ravistelenko nyt pahasti jonkun uskomuksia, koska en mitenkään usko työn jalostavaan vaikutukseen. Jos olisi mahdollista, jäisin sapattivapaalle - mutta eihän se ole, määräaikaiselle. Tekisin jotain, mitä itse olen halunnut tehdä. Eläisin sitten vaikka vähän köyhemmin, vai voiko enää paljon köyhemmin elää. Kaverini saa työttömyyskassasta n. 100 euroa vähemmän, kuin minä saan palkkaa. Toisaalta, hän saa asumistukea vähän yli 100 euroa. Laskeskelimme tuossa, että kaikki tukimuodot, kaupungin ja eri järjestöjen jne. palvelut mukaan laskien, ainakin minä tulisin toimeen paremmin kuin ollessani työssä.
Voisin jäädä määräaikaiselle työhaluttomuuseläkkeelle, koska fysiatrin mielestä minä en siis ole mitenkään sairas, muutoin vain en pysty kävelemään. Olisin sitten vaikka sen 500 päivää työhaluttomuuseläkkeellä, joka tulisi työttömyyskassasta. Tilalleni palkattaisiin tuoksi ajaksi nuori, jaksava työtön työnhakija (ja kaupunki käyttäisi tähän tietysti kaikki työllistämistukikanavat, eikä joutuisi itse ammentamaan kassastaan tätä suurensuurta palkkaa kokonaisuudessaan). Ja katso: meillä olisi yksi rauhallista elämää kituuttaen viettävä, mutta elämäänsä ja oloonsa tyytyväisempi vanha akka ja toisaalla taas nuori nainen, joka lopultakin on saanut työtä, vaikkakin pienellä palkalla. Ja molemmat olisivat tyytyväisiä. Mutta eihän tämä käy, eihän? Sehän muistuttaisi jotenkin järkevää toimintaa...
Voisin jatkokouluttaa itseäni tänä aikana muihin tehtäviin, voisin viettää laatuaikaa itseni kanssa. Voisin jopa lopettaa tämän jatkuvan stressaamisen, jossa määräaikainen on sairaslomalla vain toinen jalka haudassa (kirjaimellisesti tällä kertaa!). Jossa määräaikaisen on aina oltava vähän parempi kuin vakinaisen, jotta työ jatkuisi. Jossa määräaikainen tekee n. 1.5 h päivässä enemmän töitä kuin muut, jälleen taatakseen työn jatkumisen. Jossa määräaikainen ei vastusta töiden uudelleenjakoa, sijaistaa tarvittaessa ketä tahansa ja pitää lomaa, jos pitää, silloin kun muut eivät sitä pidä, että haitta olisi mahdollisimman vähäinen.
Kerettiläisiä ajatuksia - eikö vaan?
Jään vielä miettimään asiaa. Keitän mietintäkaffet ja Vincent saa taas konevuoron:
................................................................
Purrrrrrrrrrrrrmenta, kaikki kanssakissani blogeissa! Teitä on tosiaan hurjan paljon. Eilen mamman kanssa katseltiin paljon kissasivuja, kun kumpaakaan ei unettanut iltayöstä. Minäkin näin hurrrrrrjan söpöjä kissaleidejä ja komeita kolleja. Purisin kovasti, mutta mamma selitti, ettei ihan kaikkiin sentään voi laittaa kommentteja, kun kavereitakin on jo. Ettei me millään ehditä kirjoittaa niin kamalasti jatkuvasti, että jos nyt vaan katseltaisiin, millaisia kissoja täällä bloggaa...
Minusta on kiva mamman kanssa tässä blogata. Oli kyllä eilen muutakin kivaa. Mamma laittoi mulle-mulle-mulle taas erilaista uutta fisua ja se oli tosi namia. Ihan raakaa, ihanaa kalaa. Ja aika paljonkin, ei nyt ihan kissanriittävästi, mutta kuitenkin. Ja sitten me istuttiin iltapäivällä yhdessä partsilla. Minä kiipesin mamman olkapäälle niin, että minä näin ihan hurjan kauas ja kaiken. Minä aloin oikein jolista, kun se oli niin huisin jänskää.
Ja sitten yksi mamman kaveri kävi täällä ja kehui minua tietysti. Se kertoi, että heilläkin on saman värinen punatiikeri, Ramses. Minusta se oli aika hyvä nimi. Ja se kaverikin oli kiva, se tiesi, miten kissalle jutellaan ja rapsutellaan. Ja se kehuikin minua, niinkuin tietysti pitääkin. Ja minusta oli kiva kuulla, kun se kertoi tarinoita siitä omasta kissastaan. Mukava, että mamiskalla on tuommoisia kissaystävällisiä kavereita! Minä oikein purisin sille ja leikin oikein kohteliaasti. Hyvä mamma, valitse sinä ystäväsi vaan vähän paremmin. Tuollainen vieras saa tulla meille uudestaan milloin vaan...
Tässä ihkaoikea tiikeri, melkein kuin minä:
Mami sanoi, että se liikkuu, mutta tässä tekstin välissä se ei saa sitä liikkumaan. Minähän sanoin, että mamma on laiska ja vähän tyhmäkin...
Anteeksi, kun minä tässä haukottelen. Olen menossa nukkumaan, kun vähän yöllä tuossa järjestelin mattoja ja semmoista hurjan väsyttävää muuta hommaakin oli. Niin että kuorsaamisiin!
--------------------
Olipa Vincent vähäsanainen, mutta eilen oli tosiaan vähän meininkiä iltapäivällä ja illalla. Nyt se jo kuorsaa - todellakin kuorsaa - tuossa tyynyn päällä nätisti kerällä.
En aio jatkaa enää sairaskertomusta, koska kututtaa niin pleesti koko asia. Olkoon! (Ja tässä kaikki tuntemani ja vielä ne tuntemattomatkin kirosanat!)
Päivän slogan: Turha itkeä yliläikkynyttä elämää!
Päivän lääkärimoka: Potilaalla jännetupentulehdus ollut sormissa. Tärkeä jumpata sormilla, jotta he eivät jäykistyisivät! (Hmm - persoonalliset sormet...)
Päivän biisi: The End, kuinkas ollakaan taas....
Perstaita kaikille, viettäkää se mukavasti ja rauhallisesti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti