Just ja kivat vaan sinnekin! Täällä herättiin (tai herätettiin) klo 1.30. Sitä ennen katseltiin kehnoja pätkäunia ja painijaisia. Ei kiva, ei yhtään mukava. Onneksi on edes perstai, viikon viimoinen työpäivä. En jaksaisi enää yhtään pidempään. Kuvittelen vain, miten mukava olisi olla kotona, jos joskus saisi ja voisi olla. Melkein ilman särkyjä, jopa. Ähh – ei kun röihin vaan, niin kauan kuin invataksoonkin pääsee, onhan siinä sentään vielä nostin. Jos ei niinkuin muuten pääse. Prle!
Varastolla on hillitön kiirus. Ei siinä mitään, minä olen silloin melkein parhaimmillani. Mutta kun kaikki tuppaavat yhtä aikaa sisään korjauttamaan ”pari pikku juttua tässä välissä” melkein suuttuu jo rauhaisa Welhotarkin. Yksi pahempi kämmi tuli tehtyä ja samantein korjattua, ei oikeastaan sekään ollut pelkästään minun vikani, onneksi. No, joka tapauksessa, jos maailma on hukkumassa byrokratian papereihin, osasyynä siihen siis olen minä. Nyt lähtee, nimittäin! Tänäänkin lienee vielä samanlainen päivä, toivottavasti ensi viikolla taas rauhoittuu. Kun taas jotkut ovat lomilla, hmph! Varastolla on todella mielenkiintoinen ns. henkilöstöpolitiikka. Vuoden vaihteessa eräs henkilö pakotettiin takaisin sairaslomalta uhalla, että jatkoja hommaan ei tule. Iso päällikkö komensi, henkilö sai paikkansa, mutta aleni ikäänkuin hierarkiassa kuitenkin, omien tehtäviensä osalta... käsittämätöntä toimintaa. Mutta siihen asiaan ei kukaan voinut puuttua, laillista kuin mikä – toki ja tietenkin! Nytkin ikäänkuin salaa haetaan muutamia määräaikaisia työntekijöitä. Outoa kähmimistä, sanon minä. Juu, olisin minä niihin ehkä päteväkin. Mutta ei, ei silti. En minä tuosta taida mihinkään liikahtaa. Nyt ei kuulkaas ole minkäänmoista kunnianhimoa, kunhan vain pääsen työpaikalleni päivittäin. Se saa luvan riittää. Tai sitten se joku jossakin saisi lopultakin kirjoittaa minulle pätevät eläkepaperit? Vapaaehtoisia? Nimittäin kovin kauaa minä en enää jaksa töitä tehdä, se on selvää. Sitten on pakko tehdä ratkaisu, eli jos ei pääse eläkkeelle, on itse heittäydyttävä työttömäksi. Muuta minä en keksi!
Edellinen räyhähenki johtuu tietysti siitä, että näin loppuviikosta olen jo melkoisen kipeä. Koipia särkee täpöllä, joka paikkaa oikeastaan särkee muutenkin. En millään jaksaisi. Pitäisi riipoa kipumömelötkin, mutta säästelen niitä vielä parempaan ajankohtaan vaikutuksen maksimoimiseksi työaikaan. Juu, olen minä hullu, prle. Mutta pakko se on säätää kaikenlaista, että pystyy toimimaan. Samaa säätöä se on huomenna roudausretken kanssa. Olen nimittäin huomenna vielä kipeämpi, kun olemme kävelleet varmaan kokonaista 500 m, eikö olekin lannistavan pitkä ja karmea matka? TÄH?
Ei xittu, minä menen nyt kumminkin keittämään ne kaffet ja riipomaan aamumömelöt. Muuten minä vain suutun tässä. Enhän minä ole ikävä ihminen, enhän? Nonnih, oli hyvät aamuappeet, kaffe vain meni jotenkin luiruksi. Täytyy kohta keittää uusi mukillinen. Mömelöt uppoavat hyvin, isotkin, siinä leipää jäystäessä – ikäänkuin siinä välipaloina ,D Mömmöjä kaikille välipaloiksi, myös kouluihin!
Muutoin voin ilmota, että lähes kaikissa kylvöksissä kasvaa jotakin vihreää (ei, se ei ole hometta). Ilmeisesti osa chileistä vain itää tod. hitaasti, tai sitten ne ovat rikkaruohoja. Toivottavasti ei nyt kuitenkaan. Kudzu elää ja voi hyvin, samoin Rainbow-chili ja ikäänkuin White Bulletistakin olisi jo nousemassa jotakin. Elämme jännittäviä aikoja ,D
Piti eilen laittamani jotakin apetta evääksi. Peruswokki alkoi tympiä, ei ollut enää edes tofua. Josta tulikin mieleen, että pitää pyytää P-P:ltä vapaata maanantaiksi. Olisi asiaa Vii Voaniin ja halliin. Niin, siis katselin niitä wokkivihanneksia, heitin ne kattilaan sipulin ja porganan kanssa sekä kypsentelin vesitilkassa hetken aikaa. Keittoa ikäänkuin ajattelin. Sekin ajatus alkoi tympäistä. Rätväisin sekaan kookosmaitojauhetta, keittelin hetken vihanneksia rapsakoiksi ja heitin sekaan vielä tomaattia ja vähän perunaa sakeuttamaan apetta. Ja kas – minulla on tosi oudon väristä ja näköistä vihannesmuhennosta ,D Hyvältä se vaan maistui, ei siinä mitään! Mutta jöstas, se ulkonäkö ON omituinen. Siihen kylkeen vielä kohtapuoliin pilpon salaattia ja fenkolia sekä purjoa, toiseen kippoon toki. Kyllä sillä Welhotar taas yhden päivän pärjää. Varsinkin kun eilen työkaveri, kasvissyöjä, oli käynyt kasvislounaalla Amiikan kurmeeravintolassa, sekava ja kehno vihanneshässäkkä 7.20 juuroa. Sillähän elää jo monta päivää omin eväin!
Huomenna pitää taas täydentää vihannesvarastoja ja kunnolla. Kirjoja on tulossa varauksista kehnosti, hmph. No, minulla on yksi ihanan paksu elämänkerta tuossa vielä odottamassa. Eilen kävin Serkuissa hakemassa vähän purkkisalaatteja, sitä samettista jugurttia (siihen ei kuulkaas Vaaliot sun muut pysty!), rahkaa, juustoa sekä kurpitsansiemeniä. Kyselin myös kurpitsaöljyn perään. Kaveri lupasi miettiä, josko joku heidän sikäläinen toimittajansa voisi sitä hankkia. Jäin taas sanailemaan henkilökunnan kanssa eri asioista, mm. siitä, miten hankalaa on tämä ruuan maahantuonti ja erilaiset säännökset, byrokratia ja paperityöt. Siinä ajassa hermostuneempi kaveri kävisi itse hakemassa täydennykset suoraan Virosta ,D
---------------------------------
Purrrrrrviska, kaiffat! Ei taaskaa siis kissidonarii, ei mitää. No, suastun mä syämää illall maitonapikoit, jos mull niinku heitellää niit. Ett mä saan niinku metästää ne kii. Muuten en syä, en. Sain sitt äske kalkonii, juu ihan pualtoist viipsalet ku mourusi niin nälkäsen. Ei oo kivaa kissinmuanaakaa enää. Onneks noi menee huamenn kaupoille. Mulle ainaskii heekkui, sais olla ainakii fisuu, tää on niinku tilaus sitte. Ja vaiks jauhist, vaiks sitä ei oo näkyny tosi pitkää aikaa. Vaa niit purui, omituisii noi ihmiset, ett mitä kaikkee ne niinku syä. Mättää orjaki tyytyväisenä kitaasa. Koht se taas leikkaa jotai vihreit heinii, onneks se mussuttaa ne pois mun näkyvist. Ei oo kuulkaas kissin kiva tämmösess huushollis aina. Muuall sais varmaa kaikkee, mamin tyäkaverin kissitkii saa paistii jauhettun ja keitettyy fisuu, hei >o< Mami sano, ett meill ei! Ai ett miks... ai rahulijutska ja periaate. Just joo, vähänks mä siitä piittaa, orjan asia hoitaa tommoset judekat. Muute eilenkii goisin vaa koko päivän hirmu sikeest. Mutt toi taas pyäri *huoh*, opettelis goisii. Sillo on hyvä, ku se on päivät himass. Meill menee hirmuse hyvi, goisitaa just sopivast ja syädääki sillo ku huvittaa. Ett mä sanon samaa ku mamikii, ett jos joku skrivais sille jotku hölmönpaprut, ett sen ei tarttis mennä enää tianaa raksurahoi? Mäki voisi vähä osallistuu siihe asiaa, jos tarttis. No, mä alanki taas goisii ja juu, ei oo mun fotoi. Toiste sitt taas!
Hei, se on kliffaa perstait ja viikendi alkuu kaikill Lokistanian kissinkoill!
--------------------------------
Vincent, parantumaton herkkutakamus!
Päivän slogan: Jos olisin vähänkään väsyneempi, olisin jo sammunut!
Päivän biisi: Cigarettes, Whiskey and Wild Wild Women
Luettua: Ladislaus Löb – Sopimus saatanan kanssa, Unkarin juutalaisten historiaa natsien joukkotuhon ajoilta. Rezsó Kasztner pelasti 1 700 unkarinjuutalaista Bergen-Belsenistä neuvottelemalla suoraan Eichmannin kanssa. Eräs pelastuneista oli tuolloin 11-v. kirjoittaja, joka kertoo tässä myös omia muistojaan. Kirja jakautuu eri osiin, keskitysleirielämää kuvataan tarkasti, samoin kirjoittajan kotikylää sekä juutalaisten tuolloista asemaa. Loppu koskettelee enemmän Kasztneria, jota jotkut kutsuivat pelastajaksi, toiset syyttivät taas suorastaan pyöveliksi, vähintään myötäilijäksi. Kirjan avulla Löb pyrkii myös pelastamaan Kasztnerin maineen – hänestä ja todisteiden perusteella (joita myös kirjassa runsaasti esitellään), Kasztner pelasti n. 1 700 juutalaista suoraan leiristä erityiskuljetuksella. Ja sitten itse kirjasta, kyllä, oikein hyvin ja ammattitaitoisesti tehty ja taustat tarkistettu. Paljon ainakin minulle uutta faktaa. Jäin vain miettimään, mistä näitä keskitysleirejä koskevia opuksia vielä vaan riittää. Ei, en minä ole niitä vastaan mitenkään, kunhan ihmettelen. Kun olen lukenut vastaavia koko pienen ikäni... Tämä on ihan mielenkiintoinen opus ja ansaitsee tilansa. Minä nyt kovasti kaipaisin enemmän vaikkapa suomalaista otetta. Kuka kirjoittaisi lisää vaikka punavankileireistä ja jatkosodan aikaisista keskitysleireistä? Ai, että niitä ei ollut, vai? Lukekaa hiukan lisää historiaa, Suomessa todellakin oli keskitysleirejä jo 1918 tapahtumien jälkeen sekä II maailmansodan aikana. Niistä ei vain juurikaan puhuta! Minä odotan...
VÄSYNYT, MUTTA VASTAAVASTI KIPEÄ!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti