Eipä paljon taas huvita mikään! Olen horrostellut vain koko yön. Heräsin tuossa keskellä yötä muutamaksi tunniksi ja taas horrostin lisää. Ei siis kunnon unta juuri lainkaan. Että minä vihaan tällaista. Tästä tulee äärimmäisen veltoksi, ei jaksaisi mitään, ketuttaa vain reippaanlaisesti. Tämän päivityksenkin teen vähän pakonomaisesti. Sen jälkeen taas sänkyyn, siihenkin olen jo kyllästynyt.
Ei, ei mitään erikoista täälläpäin edelleenkään. Kirjastosta sain metrin uusia opuksia *jihhaa* ja ilmaisvarauslappuja, ziitosta taas sinnekin. Muuten kaupoissa ei mitään erityistä. Normiruuat, vihannekset edelleen kehnoja. Belgarion sai kuitenkin itämaista tipua ja riisiä, hyvää oli ja riittävästi mausteita. Kaffetta ja rahkamötikät sekä voffeleita. Annoin uusimman Pratchettin hänelle mukaan, oli taas sen verran vinkeä opus, että Poika kikatteli ääneensä sitä tuossa lukiessaan. Hänen kai piti tehdä jotakin muuta, mutta.. Pratchett nyt vie voiton mitä tahansa.
Minä siis aion löhöillä, ilmeisestikin, koska en jaksa mitään. Pitäisi edes vähän siivota ja laittaa multiin pari vihreää otusta. En tiedä, miten käy. Tarvitsisin jotakin piristävää ja paljon! Toin eilen kuitenkin mullat sisälle sulamaan, pussukka oli umpijäässä. Kai sitä sitten jotakin pitäisi.
Miksi minun pitää yleensä käydä töissä ja tehdä yhtään mitään? Minä olen taas todella kipeä – kaikkia, jopa mahdottomia paikkoja särkee, juilii ja koskee. Onko ainut ratkaisu perinteinen?
Enkä minä muuten jaksa tätäkään tämän pidemmälle tässä vaiheessa. Menen takaisin sänkyyn!
Taas horrostin tunnin verran, keitin uudet kaffet eikä sen paremmalta näytä. Lisäksi tuo uusi talvi on epämukavan näköistä, yököttävää suorastaan. Tämä ei tykkää, siksi varmaan särkeekin. Ähh, pakko kai tässä on jotakin tehdä, ainakin evästä huomiseksi. Se on sitten seesamitofua appelsinokastikkeessa, tofu menee muuten kohta vanhaksi. Sitäpaitsi, tuo eväs riittää ainakin kolmeksi päiväksi, hah. Ruiskuunkin on pakko lykätä itsensä, siitäkään säryt eivät pidä. Ihan oikeasti – elämä on aika veemäinen juttu!
-----------------------------------
Purrrrve, kissinkat! Mull oli kliffaa eile, Poikakii tuli ja mä sain ollakkii Poja ja Repun väliss koko päivän >o< Vähänks mä olin tyytyväine. Sitt mä sain taas uutta muanaa ja hampulikkaakkii. Piäne biiti roipenteliiki, sitä oli kyll tosi vähä noillekkii. Mami sano, että 300 g:n paketiss on melkee pualet jotai liäntä ja loput tipuu. On se kummallist, ett semmost sitt pitää ostaa. Mutt se oli jota halvennustaravaa, ett mami sen takii oli ostanu ja muka tulist. Eikä ollu, ku mäkii kerta voin syädä sitä ihan hyvi. Sitt mä vähä näytin kuin mä kiärin, Poika nauro hirveest. Sitt mä varkastin mamin rotsin, sen mikä roikkuu ain toss tualin karmill. Mikä pääll se käy partsill röökill. Nii ni mä varkastin sen, tempasin kynsill sen alas ja se tipahti mun pääll. Se oliki jänskää, siäl alla oli tosi jännää, mä pyärin ja sillee enkä halunnu pois. Mutt sitt mami tuli ja otti sen vegs, höh, mä saanu enempää sitt enää leikkii. Se vissii pelkäs, ett mä merkkuutan sen rotsin tai jotai. Ai jaa, ett tänää ei sitt tuu oikeet muanaa, ku se alkaa leikkii sill valkosell judekall. Olkoo, mull on sitä hyvää puukkimuanaa kyll. Nyt mä meen vähä goisii, toi yks on taas ponppinu ylhääll vissii pualet yätä. Täss mä meditoin vaa...
Kliffaa söndaagii hei kaikill!
-------------------------------------------
Vincent, aivan varmasti olisit jossain vaiheessa merkannut sen takin!
Päivän slogan: Jos elämä potkii jatkuvasti perseelle, ei sitä jaksa enää potkia takaisin.
Päivän biisi: Little Red Riding Hood
Luettua: Jan Jalutsi – Ammattina vankikarkuri, tositarina siitä, miten vilkkaasta ja villistä pojasta tuli Pohjoismaiden takaa-ajetuin rikollinen, ryöstäjä ja vankikarkuri. Alunperin hänen nimensä oli toki toinen ja se on kirjassakin, mutta nimensä hän muutti viimeksi vapautuessaan, ilmeisesti. Kirjassa Jalutsi kertoo rikoksistaan ja lusimisestaan, lähinnä kuitenkin karkaamisistaan. Lisäksi hän kritisoi voimakkaasti suomalaista vankeinhoitoa, jota jotkut luulevat vankien hyysäämiseksi, vaikka todellisuus on toinen. Lisää asiasta toisaalla, suosittelen tätä niille, jotka luulevat rikollisten, paenneiden vankien ja vapautuvien vankien elämän olevan hienoa ja helppoa – se ei nimittäin todellakaan ole sitä. Tämän tietävät toki myös Malmin hörhöt, joilta myös olen kuullut samansuuntaisia tarinoita.
ANKEAA JA RYHDITÖNTÄ!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti