Ei taaskaan unta, argh. Kun saisi nukkua, herää kuitenkin viimeistään klo 3. No, pääsee sitten uusiounille, jos ehtii. Tekemistä pukkaa, lukemista nyt ainakin – ja kirjoittamistakin. Pari liuskaa ehdin tuossa jo vääntääkin. Silti tämä vuorokausirytmi on omituinen, epäsopiva minulle, varsinkin kun pitää käydä työssä. Eikö joku voisi tarjota jotakin kotona tehtävää työtä, pliiz? Tai kyllä minä tiedän, mitä tekisin, mutta kun en halua perustaa yritystä, EN. Että se siitä, kidun sitten Varastolla.
Onneksi pari seuraavaa viikkoa ovat vajaita viikkoja. Munajuhla sotkee tietysti perusteellisesti kaiken. Päätin olla edes kaupallisesti reagoimatta asiaan. Käyn kaupassa kuitenkin vain lauantaisin, niin ensi lauantainakin. Kirjasto on kiinni, mutta sinne ehdin torstaina taksopoikkeamana. Kirjoja on jostakin syystä nyt – no ei sentään liikaa – mutta paljon lukematta! Miten mukavaa *hykertelee* ,D En minä paljoa tarvitse, vähän jotakin apetta ja lukemattomia kirjoja. Appeenkaan niin väliä, kunhan jotakin vain on. Nyt jääkaappi on tosi tyhjä ja pakkasessa vain pari pakettia leipää. Ähh, kauppalista paisuu kamalaksi, en tykkää. Eilen vetelin tosi outoa salaattia, jossa siis oli salaatin jämät, puolikas purkki sardiinia (-> lue = yksi sardiini!), puolikas erittäin nahistunutta paprikaa ja viipsale salaattijuustoa. Kun luen aina syödessäni, upposi tuokin lähes herkkuna nassuun iltaruokana. Vincent kyllä katseli kummissaan...
Koeajoin uudet kenkulit eilen – mahtavan sopivat! Se, miksi päädyin ne ostamaan on tarina sinänsä. Joskus parikymmentä vuotta sitten ostin melkein samanlaiset kengät jostain Turun halpiskaupasta, ne sopivat jalkaan äärettömän hyvin ja tuntuivat mukavilta. Käytin niitä ainakin 3 v., käytin välillä suutarissakin korjattavana ja kävelin, kävelin, kävelin. Kävelin ne aivan risoiksi asti, ei ollut enää suutaristakaan apua eikä samanlaisia kenkiä enää ole sen jälkeen löytynyt mistään. Kunnes nyt nämä! Nämä ovat samaa luokkaa, ainakin enspärshtuntumalta. Hyvä ostos, kiittelen itseäni! Toivottavasti jatkossa ovat yhtä käyttökelpoiset, eivätpä ainakaan ihmiset (eikä Blogistan) naureskele kengilleni, nih kerta!
Juu, eilenkin tuli postia. Sain ne toiset kissikorvikset, siis kaksi paria – kuvat alla. Emaloidut kauniit punaiset ja mustat kissit. Käypäiset kaikkeen tarkoitukseen ,D Lisäksi posti toi jälleen yhden kirjan, sain myös meilin, että tulossa on samassa paketissa ehkä ensi viikolla kolme uutuutta, mmmm. Tämä kiitteli jo etukäteen. Erittäin mielenkiintoista materiaalia nimittäin seuraa. Kirjastossa odottaa ... ööö... ainakin 14 opusta noutajaansa. Voiko paremmin enää olla? No juu, voisi, että saisi olla kotona ja vain lukea ja kirjoittaa! Ai, että minäkö muka kopioin itseäni? Älkää nyt viitsikö, toisto on kaikkien kirjoitusten äitee.
Täytyy tästä lähteä sen kauppalistan laatimiseen, ei kiva. En keksi taaskaan mitään kivaa syötävää. Fisulla, kasviksilla ja soijarouheella tässä mennään vaan. Eilen kyllä käväisin Serkuissa ja *vinks-vinks*, siellä on nyt Päästäisen tullessa aivan upeita pasha- ja täyttäri- sekä leivosvalikoimia. Käykää ihmeessä katsomassa, jos vain aikaa riittää! Ostin itsekin – kas kummaa – kirsikka-suklaa-höttöleivarin täksi päiväksi kaffen kanssa nautittavaksi, lisäksi Belgarionille vähän apetta ja itselle jotakin pientä. On se sitten mukava kauppa ja edukas edelleen. Puolikas isoa limppua maksoi 73 senttiä, muuten. Hinta on kohdallansa. Leivarit (jätti-isot) 3 ekua yhteensä. Ja sitten yhtä ja toista, juustoa myös, koko lasku oli alle 15 juuroa. En minä sitä pitänyt ollenkaan pahana, kun vertaa siihen mitä ostin. Suositan edelleen!
Eheeheh, hra Ikkunanpesijä oli jättänyt meilin, kun olin kysynyt, sopisiko Munajuhlan aika vaikka niihin ikkunahommiin. Vastauksessa luki vain .... milloin on vappu... Ajattelin vastata, että 1.5., mutta epäilen hänen kaipaavan jonkinlaista parempaa selvitystä ;D Viesti sai kyllä nauramaan kunnolla, lienee hra ollut lievästi sihneessä tuota laatiessaan.
------------------------------------
Purrrrrrrrrrrrrrrrve, kaiffat! On toi orja sitt taas täpinöissää. Lukee, lukee ja skrivailee. Hätinää sain ees ruakaa, no se oli kyll tosi heekkuu. Semmone hiano pikkupuukki oikee jotai riistaa, njam. Ja sitt sain kalkonii ja kaakkei. Hei, heihei, se muisti. Siis orja muisti, mä sain eile mjunuaisii. Vähäks ne maistu hyvält – vähäks mä kans söin ne noppaa ja olin kuulkaas ähkytäys. Kattelin sitt ku orja söi taas suaraa kaukalost, karmee näky, heikkoo piänt kissii semmone oikee pelästyttää. Appeet vaa sinkoilee ja orja tunkee haaruu suuhusa, pualet valuu rinnuksill ja semmost. Karmeen näköst. Ja kirja viäl mukan. Jos mä hei kerron totuude, se ei liiku missää ilma kirjaa! Se on silleeki vammane. En tajuu, ei mun onneks tarttekkaa. Eilen sain sitt olla jo ihan iteksee partsill aika pitkää, sitt mun tuli itelkii jo galsa. Ähh, piti pyytää sisää. Ei siäl sitt ollukkaa nii lämpöst, ku pisti pitkällee. Kattokaas, ku ei ollu sillee suulist, ett ois voinu vaiks rusketuttaa itteesä. No tänää on Poika tulos ja ne keksii varmaa jotai kliffaa safkaa. Mä vaan odotan. Ai nii, toi saa laittaa ne kissikuvasa tonne, siin on lisää kissiroinaa. Seuraavaks mä kyll ite haluun käyttää tän mun fototilan >o<
Kliffaa viikendii hei kaikill kissinkoill - no miksei sitt orjilkii, vassokuu vaa!
--------------------------------
Vincent, miten ymmärtäväistä kaikin puolin...
Päivän slogan: En minä paljoa pyydä: omaa rauhaa, kirjoja ja vähän ruokaa.
Päivän biisi: Punakaartin marssi
Luettua: Anna-Lisa Sahlström - Viimeinen ruhtinas, kertomus Edvard Gyllingistä.Ensimmäinen täydellinen elämänkerta Edvard Gyllingistä, älykkäästä opiskelijasta, etevästä tiedemiehestä, kulttuurin rakastajasta, hellästä aviomiehestä ja perheenisästä sekä maltillisesta politiikosta. Kirja pohjautuu pitkälti Gyllingin löydettyyn ja säilyneeseen kirjeenvaihtoon sekä muihin kirjallisiin dokumentteihin, joista on poimittu olennaisia osia tekstiin joko kokonaan tai osaksi. Gylling oli yksi viimeisistä ns. kapinajohtajista, jotka jättivät Suomen v. 1918 punaisten tappion jälkeen kansalaissodassa. Hänestä tuli Karjalan neuvostotasavallan rakentaja, mies, josta kansa piti ja jolta kysyttiin neuvoja. Hän sai Karjalassa aikaan suuria muutoksia ja edistystä, hän oli pidetty johtaja ja tasavallan teknisen ja taloudellisen toiminnan uudistaja. Kirjan nimi, Viimeinen ruhtinas, tuleekin pienestä pilkasta, kun häntä kutsuttiin Karjalan ruhtinaaksi. Gyllingin kohtaloksi koitui lopulta Stalinin terrori ja viimein kuolema. Omat pettivät, voisi sanoa. Gylling ammuttiin ilman oikeudenkäyntiä, sattumoisin hääpäivänään, 14.6.1938. Elämänkerta on kuin jännityskertomus, se on elävää elämää, tragiikkaa, myös sotaa ja kuolemaa. Gyllingin osaksi tuli elää Suomen vaikeimmat vuodet ensimmäisestä yleislakosta ja torppariparlamentista aina kansalaissotaan ja siihen liittyviin tapahtumiin asti. Hän oli neuvottelemassa Suomen itsenäistymisestä, mutta myös kansalaissodan alkamisesta. Mainittakoon tässä, että valkoiset joukot olivat jo Mannerheimin johdolla aloittaneet taistelun Pohjanmaalla, kun Helsingin punainen johto vasta päätti liittyä sotaan ainoana mahdollisena tapana puolustautua ja reagoida raakaan mielivaltaiseen tappamiseen ja hävitykseen. Gylling kuitenkin vastusti tätäkin viimeiseen asti. Hän oli parlamentaariikko, ei vallankumouksellinen. Kansalaissota kaikkine lieveilmiöineen vie kirjasta ison osan, onhan kyseessä kansakunnan jakautuminen kahtia vuosikymmeniksi sekä mittava henkinen ja maallinen tuho, vuosien katkeruus ja kauna. Kirjasta käy ilmi myös Ruotsin yllättävä suhtautuminen asiaan; ruotsalaisia joukkoja nousee maihin Ahvenanmaalle, tarkoituksena liittää maakunta Ruotsiin, ”jonne se heidän mukaansa kuuluukin”. Ruotsalaiset tarkkailijat myös kertovat, että he eivät olleet havainneet mitään valkoista terroria, ainoastaan bolshevikien kapinaa ja näiden tekemiä murhia. Samoin tanskalaisilla on ristiriitainen näkemys asiasta; he puolestaan pelkäävät Saksan mahtia. Saksalaiset joukot ovat jo avustamassa Mannerheimia ja maa on kaaoksen kourissa. Kun Tampere palaa, näkyy vain verta ja liekkejä sekä tyytyväinen valkokenraali. Kirjassa kerrotaan kiinnostavasti myös se, miten Mannerheim lopulta valikoitui valkokaartin johtoon... Kansalaissodan eri näkökulmat tulevat kirjassa hyvin esille, myös osa tähän asti julkisesti melkoisen vaietuista tapahtumista ja mielipiteistä. Gylling itse pakenee viimeisenä ensin Viipuriin ja kaupungin antauduttua matkaa salaa Moskovaan, jossa ottaa myöhemmin vastaan tarjotun tehtävän Karjalan kehittämiseksi. Kirja on koottu erinomaisesti ja sen työstämisessä on nähty vaivaa. Tekijälle kiitokset kirjasta sekä valtavasta tehdystä tutkimustyöstä ja kaiken saattamisesta mainioon kirjalliseen muotoon! Työ on ehdottomasti kannattanut – itse luin tämän kerralla loppuun, en malttanut lopettaa.Tästä todella voi nähdä ja tuntea Gyllingin omat sanat ja ajatukset, sellaisena kuin hän itse aikanaan ne tarkoitti. Suosittelen kaikille Suomen lähihistoriasta kiinnostuneille, etenkin kansalaissodan ajasta tässä on osittain melko uutta tietoa. Gyllingistä itsestään ei ole aikaisemmin vastaavaa kirjoitettu. Vaikuttava ja komea, viiltävän todenmukainen elämänkerta! Teksti luettavissa myös siellä jossakin.
UJO JA VAIMEA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti