Voi hyväinen aika taas! Näyttö vinkkaa kuin rietas ensirakastaja silmäänsä... on tässä jokin kosketushäiriö, mutta ei sitä pysty itse paikallistamaan. Aikansa kenottuaan tämä asettuu paikallensa ja siinä pysyy, kunnes on tarve sulkea masiina. Pitäisikö siis tehdä jotakin vai ei? En tiedä, ei se nyt hirveästi häiritsekään, kunhan sen vaan saa asettumaan. Toisaalta, nyt ei juuri hetkauta mikään. Nukuskelin eilen koko päivän, joten yöunta tulikin ruhtinaalliset kolme tuntia. Ei enää uni maistunut, tai olisi maistunut, mutta ei onnistunut. Menen uudestaan nukkumaan vielä myöhemmin. Lääkitystä on nautittu hieman tavallista enemmän, silti kohtuudella.
Eilen katselin ihan mielikseni uusioaamu-unia, näin katsokaas vanhoja kavereita pitkästä aikaa livenä. Oli oikein mukavia uneja kerrankin. Sellaisia kun näytettäisiin useamminkin. Muuta en sitten eilen tehnytkään, unta kaaliin kun vähänkin siltä tuntui ja väliaikana kirja esille. Lojumista ja lukemista. Välillä ehdin tekaista vihanneskeiton ja ahmia sen nassuuni sekä illalla salaatin, joka oli varsin mielikuvitukseton. Ei oikein kunnon appeita. Jotakin on unohtunut taas tuoda kauapasta. Mutta niillä mennään mitä on. Jos reipastun, käyn huomenna itsekseni vähän reissussa. Valikoimassa sellaista, mitä ei yleensä mahdu mukaan tai jaksa hakea. Mutta se on sitten huomenna – ja todellinen ehkä...
Tänään kun on ne hautajaiset. Ei nyt tunnu kovin ahdistuneelta, enempi helpottavalta, tavallansa. Varsinkin kun olen lomalla eikä tarvitse hötkyillä edes aikataulun kanssa. Värssyt on valittu ja silleensä. Kunhan päivän aikana raahaan itseni ruiskuun ja vaatehdin sekä olen valmiina klo 13 kieppeillä, on kaikki pakollinen tehty. Niin, ja säädän lääkityksen, sehän se tärkein. Onneksi siellä muut ovat enempi pääosassa, tällä kertaa. Onneksi ovat kaikki tuttuja. Jos nyt jotakin hyvää pitää keksiä. Ja onneksi on myös illaksi ja yöksi luettavaa, jos en saisi unta. Yritän varmistaa sen minkä voin. Jotakin ruokaa lienee pakko vähän kasata myös, jos päivällä pystyn syömään. Ettei paha olo iske kesken kaiken, voi se iskeä silti, mutta realisti kun olen, on ainakin jotakin oksennettavaa. Salaatti voisi taas olla tarpeeksi raikasta... Suunnittelin, että illalla voisin kipata pari sihijuomaa, jos olen sillä tuulella. Sekin nyt riippuu – saa tulla mukaan, jos on liikkeellä täällä päin.
Ja hra Ikkunanpesijästä ei taaskaan ole kuulunut yhtään mitään. Tod.näk. jonakin kovin kiireisenä kesäiltana sitten kuuluu, että nyt olisi aikaa ja hän on tulossa puolen tunnin varoitusajalla... kelelauta, nih! Pitäisi ja pitäisi, pitäisi tässä jotakin tehdäkin eli saada aikaiseksi. Eilen pari kirjoitusta, jotka ovat luettavissa siellä toisaalla myöhemmin. Ei muuta, hyvä kun nekin. Eräs kustantaja lupautui tuossa lähettämään vähän enemmänkin materiaalia, kiva. On näemmä kirjoja, joita ei ole missään pahemmin arvosteltu, joten minä nyt yritän niitä tuuppia vähän eteenpäin. Oikovedoksiakin tyrkyllä, niin että sillä rintamalla ainakin jotakin. Normihommaa sikäli, että palkkaa ei makseta, mutta hyllyt täyttyvät uhkaavasti. Osa, ikävä kyllä, kirjallisuudella, josta en nyt aivan täpöllä ole kiinnostunut. Saattaa olla, että olisi jakelun paikka tuossa kesän korvalla. Kerran luettuja kirjoja...
Toivottavasti päivästä tulee kaunis ja aurinkoinen, helpottaisi tuntoja.
--------------------------------------
Purrrrrrviska, kaiffat! Taas toi orja elää ihan omaa elämääsä. Pyärii ja goisii mite sattuu. Joha täss kissiki sekoo täysi. Ja muanaa tulee omituisii aikoihi, kalkoniiki eile illall. Ja orja veteli taas safkaa nii ett roisku. Iha ku elukka, juu *kollivirn*. Ei oo siisti, niinku mä. Eikä kronkeli, niinku mä. Toi varmaa söis vaiks piänei kivei, jos ne naamiois jokski saladojuustoks ja paprikaks tai semmoseks... juu tai herkkareiks, tsihih. Ei vaiskaa, mä sain semmosii hianoi sardiinei sitt, ku se söi omaa osaasa niist. Oliki hurrrjan hyvei. Vissii usee meill tommosii ollukkaa, nualin koko astian puhtaaks! Mami sano, ett ne mitää hianoi ollu, mutt vaihteeks hyvei niinku saladon kans. Just joo. Kaiken sen moskan kaas hyvää fisuu viälä, pilalha se menee. Mä taidan koht houkutella ton mamin mun viakkuu. Eile oli nii kivaa, ku se goisi vähä välii ja mä sen viäress. Oikee oltii kavereitt, yks vähä välikohtaus tuli, mutt ei siit sen enempää. Mä punkesin häntäni sen suuhu eikä se tykänny, sitt mä aloin sähisee ja se tökkäs mut sänkyst pois. Sano, ett siäll sähisee vaa toi orja. Just joo, kissien sorsimist tommone. Illall otin sitt vähä aikaa partsill suulist, mutt ei siälä viäl voinu hirmu kauaa olla. Kyll orja on oikees, galsa siäl tulee.
Kliffaa keskimmäist viiko päivää kaikill!
---------------------------------------
Vincent, karvakuono metsiäinen. Jos minulla olisi valta, ottaisin sinut tänään mukaani... Tiedän, että Kummisetä olisi pitänyt ideasta – ikävä kyllä, se on kiellettyä.
Päivän slogan eli kirjataanpas hautuuvärssyt ylös... ”Aika on tulla ja aika on mennä, matka käy viimein matkojen taa. Jokin vain linnulle kertoo: nyt lennä, jossain taas siipiään leputtaa saa.” Kavereiden ja kaikkien Malmin hörhöjen puolesta (joita ei ole kutsuttu):” Vain kesyt linnut kaipaavat – vapaat lentävät!”
Päivän biisi: The Graveyard
Luettua: Donald Spoto – Lumous, Audrey Hepburnin tarina. Spoton tapaan laadittu elämänkerta. Alkuajan lapsuustiedot, elämä Hollanissa sodan aikana sekä koulussa Englannissa ovat monelle varmaan aika tuntematonta aikaa. Sitten seuraa ensimmäinen elokuvarooli Englannissa. Hän saa parempia osia ja sittemmin filmataan legendaarinen Loma Roomassa, joka poiki Oscarin sekä muut tärkeimmät leffat. Paljon henkilökohtaista, osa juoruja ja muualta ongittuja tietoja. Hepburn itse ei ollut kovin innokas antamaan haastatteluja, häntä kiinnosti enemmän rakas poika ja mukava kotielämä. Eli ihan ok elämänkerta, kunhan vähän harrastaa kritiikkiä Spoton tietolähteiden osalta. Aikansa tyyli-ikoni vietti loppuvuodet UNICEFin hyvän tahdon lähettiläänä. Ei pahempi silti, kyllä tämä leffafriikin lukemisen kestää, itsekin pidin, kun olen vähän elämänkerroista innostunut. Lisää siellä toisaalla... Michael Pollan – Oikean ruoan puolesta, tuota, tämä oli hiukka puuduttavaa todistelua ja vähän sekavaakin. Niistä ja näistä rasvoista, siitä ja tästä ja tuosta tutkimuksesta. Ei kovin luettavaa, pääasiana kuitenkin, että syö sitä, mitä isoäitisikin olisi syönyt ja minkä tunnistaisi syötäväksi. Eli ei jalostettuja elintarvikkeita tms. Enempi kaveri tuntuu vannovan ns. keräilijäruokavalion suhteen. Tämä vaatisi huomattavan paljon tietoa, että tästä saisi kaiken irti tai sitten erityistä paneutumista. No, minua tämä ei sikäli hirveästi kiinnostanut, koska teen kaiken ruokani itse enkä käytä juuri mitään valmista, en myöskään syö vaaleaa leipää enkä sokeria (no, muffareita tosi harvoin ,D). Eli varmaan tässä on ihan hyviäkin ideoita, mutta tuntuu vähän sellaiselta intomieliseltä yhden asian liikkeen kaverilta. Ja sitten tämä, että käyttää vain ajankohdan kasviksia. No, se on muualla helpompaa kuin täällä... Elina Halttunen – Saaressa kaikki hyvin, Maria viettää lapsuudenkesiään maalla isovanhempien kanssa suvun huvilalla. Lapsuus on värikästä ja rikasta aikaa, täynnä tapahtumia. Maria ei kuitenkaan jaksa ymmärtää kaikkea; miksi hänen sukunimensä muutetaan ja hän muuttaa kirjaimellisestikin isovanhempiensa luokse? Eikö äiti enää halua häntä? Mitä tapahtuu isoäidille, kun hän katoaa ja miksi? Ratkaisut seuraavat kirjan loppuosassa, joka on yhtä värikästä kuin alkukin. Mielettömän intensiivinen kirja suvusta, vanhemmista, sisaruksista, serkuista, aviopuolisoista ja kaikkien välisistä sotkuisista ihmissuhteista ja vanhoista tapahtumista, jotka Maria kohtaa lopulta itse jo äitinä ja eronneena. Kannattaa lukea, jos vastaan tulee. Minä jotenkin pidin tästä...
EI HYVÄ PÄIVÄ TULOSSA, EI...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti