Noin, unet ovat edelleen kadoksissa – tai taas, ihan miten vaan! Menen kohta uudestaan vähäksi aikaa unettamaan, kunhan saan tämän ensin valmiiksi tai alkaa kunnolla väsyttää. Kissa-ressukin on hukannut vuorokausirytminsä kokonaan, kun olen ylhäällä omituisiin aikoihin ja häiritsen hänen kotoeloaan.
Kummisetä tuli sitten eilen haudattua, rauhallisesti ja kauniisti, alle parikymmentä ihmistä eli vain kaikkein läheisimmät mukana, sukulaiset ja me muutama parhain ystävä. Ihan hyvä niin, ihmiset tunsivat myös toisensa. Ei vaivaantuneita fiiliksiä, vaikka itkettiinkin välillä. Oletteko muuten huomanneet, että papit sen kuin nuortuvat, ihan kuin lääkärit ja hammaslääkäritkin? Eikö olekin omituista? Kohta ne ovat suoraan tarhasta! Ai että minäkö vanhenen, tuota, pelkkää panettelua! Tosiaan, pappi oli kuin ensimmäisiä kertoja pappia kyydissä, vähän epävarma, mutta jotenkin hellyttävä poju. Nätisti oli valinnut, mistä puhui – eikä liian pitkään. Kanttori taas vanhempi leidi, jonka ääni, tuota, krhm, en kehtaa sanoa... Huvittavana juttuna toinen paras ystävä ja poikansa toivat valkoisen ruusun ja neppariauton arkulle, minä ne (muuten tosi upeat ja erilaiset, suosittelen Malmin kukkaa, toivomuksesta etukäteen tilatessa mukavia erilaisia yllätyksiä, kun antaa vapaat kädet suunnitella) punaiset kukat – muut toivat sinivalkoista normia. Heh, värssymme ja ulosantimme olivat myös vähän tavallisuudesta poikkeavia. Hiukka hengenheimolaisia kun olemme. Tarttee olla erilainen!
No, pappikin sai kaffetta juodakseen ja voileipäkaakkua sekä makeita leivonnaisia. Tämä muistelopaikka muuten tekee huomattavaa tiliä, voitto lienee mahtava. Nätit, arvokkaanoloiset tilat hautuumaan vieressä, osaava henkilökunta – ja ainut paikka lähistöllä. Tarjottavat erittäin hyviä ja käsittääkseni itse tehtyjä. Nytkin voileipäkakut (itse söin vain kalapuolta) oli täysjyväleivästä, tosi hyvää ja raikasta, ei mitään majoneesia tms. Marjatäyttärissä oli oikeita marjoja ja karmea määrä kermaa, josta kranttu Welhotar ei pidä ja lohkaisi kerrankin vain pienen siivun marjapuolelta. Muistelotilaisuudessa oli ihan hauskaa, jopa. Asiaan tietty vaikutti se, että Pikku-E, Riiviö, oli mukana ;D Samoin se, että me kaverit valloitimme yhden pöydän ja kertoilimme vanhoja tarinoita, hauskoja sellaisia. Paitsi että siskonsa taas mokaili ja päästeli sammakoita suustaan tapansa mukaan. Hän on omanlaisensa ja saakin olla. Sovimme tyttöjen kanssa, että he ovat tulossa tänne selvittelemään tavaroita myöhemmin. Haju ei ole kämpästä vieläkään lähtenyt, sano, ilmeisesti siivouskin on vielä joko kesken tai osin tekemättä. Lupasin sitten kertoa kaikenlaista mukavampaa tarinaa sekä niitä asioita, joita Kummisetä olisi halunnut minun kertovan heillekin. En minä siskonsa kuullen niitä ala, ne eivät hänelle kuulu millään tavalla. Lupasin myös ottaa Kummisedän vaatteet ja astiat varastooni. Niillä on käyttöä taas, kun joku hörhö on kehnoissa ketimissä liikkeellä tai saa asunnon. Niin minä tein W:nkin vaatteilla ja kaikki menivät jo ensimmäisenä talvena. Tehän tiedätte, alan miehet...
Sen verran oli kyllä rankkaa, että tilaisuudet vetivät minut ihan poikki, en jaksanut illalla enää mitään. Makoilin vain ja lueskelin. Veimme kukat W:n ja E:n haudoille jo valmiiksi uurnanlaskua varten. Eh, seurakunnalla ei ole tilaa säilytellä mitään kun on niin ruuhkaista! Mietimme, että mukavampi ne kukat ovat siellä näkösällä kuin raaskuina jossain säilössä – tuottavat väri-iloa ohikulkijoille Wanhalla puolella. Kummisetä haudataan sitten pienenä kuolleen tyttärensä kanssa samaan monttuun, vinosti vastapäätä W:tä ja Äiteetään. Samalla reissulla näkee sitten taas kaikki, kun sinne eksyy.
Uhmakkaasti sitten varasin tänään itselleni ylimääräisen taksoretken Malmille. Minulta nyt puuttuu taravoita, joita en koskaan ehdi tai muista Belgarionin ollessa mukana. Tein oikein listan eli kukkamultaa, ehkä jokunen purkkikin, sitä sun tätä muuta eri kaupoista ja Oklasta voisin hakea pari pulloa viiniä jömmaan, käydä kirpparilla ja muuta. Eli teen parin tunnin aamupäiväretken Malmille. Käyn sitten kirjasto- ja kaupparoudauksen normaalisti perjantaina. Matkojakin kun on tässä kuussa vielä käyttämättä. Tosi on myös se, että appeet alkavat taas uupua. Ei muuten mitään, mutta nuo tuoreet vihannekset – niitä ei ole, nahistunut kurkun pätkä ainoastaan orpona tuossa ja kaapissa jokunen porgana! Ja jospa jaksaisi sinne kauppaan asti, missä ehkä mahdollisesti olisi myös tuoretta fisua tarjolla – ai että. En minä tällä sairaslomalla taida ehtiä mitään saada aikaiseksi. Ei huvita, ei jaksa, ei pysty – eikä prleen hra Ikkunanpesijää kuulu eikä näy. Ennen sitä ei voi osaa keväthommista edes ajatella tekevänsä. Kustantamo muisti taas parilla opuksella, ziitosta. Nyt onkin pariksi päiväksi taas luettavaa jäljellä eli sopivasti.
Toivottavasti tänään on jo vähän lämpimämpää – eilen Welhotarta vielä palelsi melkoisesti!
------------------------------------------
Purrrrrrrve, kaiffat! Hei siis, toi oli jossai eikä tuanu mulle mitää, siis ei mitää. No selitti se, ett ei siält voinu, vaiks yks haisu fisult jo pitkäll. Mä sain sitt taas semmost kalajudekaa, nannaa ja kaakkei ja pääsin viakkuu. Vaiks ei se taas osannu goisii. Pönki vaa ylös, nukku vähä ja taas sama. Hmph, häirii munkii goisimist. Onneks jos se menee kaupoill, mä saan olla rauhass ja goisii iha iteksii. Se huano puali siit on ku se on himass, ett se ei oikee nuku niinku muut. Välill mä funtsin, goisiiks se olleskaa. Sitt välill se goisii päiväll montakii kertaa, vetää vaa peiton nurkan nassu päälle ja krooooooooooh! Sillo mä häivyn, sen äänt kestä kukaa. Mä meen sillo jalkopäähä, karmee ääni ku orja kuarsii suaraa piänen kissin herkkii korvii! Aatelkaa ny. Juu, ei tullu eilenkää heekkumuanaa. Lupas toi sentää, ett jotai fisuliini täss jonai päivän. Näkis vaa senki päivä. Jömmaa vaa kaikkee pakkasess, vaiks mun tekis miäli. Kai se itekki joskus syä muuta ko heinii, ei kyll eile. Se sano, ett ei oikee maistu ja sitt se rouhas taas heinii, nii ett roisku. Ja kaffet, hei, tiätteks ett se divaa sitä iha jatkuvast taas. Koko aika toi purpsuttaa toi kaffekone. Hmm, no juu haisuu se hyväll, mamill ja aamull, mutt ei sekää kissill oo. Ett tänne ei mitää uutta, partsill on viäläki vaa galsa. Eikä must taaskaa oo fotoi, orja hommii...
Kliffaa torjantait kaikill, lämpösempii kissinpäivii!
---------------------------------------
Vincent, armas karvatakamus, pirrrrrrpurrrr *kuorsausta*....
Päivän slogan: Maailma jatkaa menoaan, ei kuitenkaan koskaan enää samanlaisena.
Päivän biisi: My Only One
Luettua: Gerry Birgit Ilvesheimo – Lykantropia, tarina sotien välisestä Euroopasta. Omituisen hajanainen, ei oikein minun makuuni. En saanut irti, ehkä tilannekaan ei ollut kirjalle otollinen. Saattaa vaatia toisen lukukerran. Antti Tuomainen – Veljeni vartija , erilainen rikosromaani isistä ja pojista, rikoksista tai niiden selvittämisestä. Ja kaikki alkaa yhdestä korttipelistä, joskus muinoin... Jos joku kaipaa vähän erilaista rikosromaania, tässä sellainen olisi. Ei kyllä mitään suurta kirjallisuutta, mutta idea on aika hyvä. Kertalukemista kylläkin eli ei kestävämpiä ansioita, valitettavasti. Olli V. Lounasmaa – Täällä ei näperrellä! Kylmäfyysikon kuumat paikat. Elämänkerta ja samalla osin tieteellistä näyttöä ja työasiaa TTK:n kylmälaboratoriosta ja muusta asiaan liittyvästä. Tämän luki ihan mielikseen, vaikka asiat eivät tuttuja olekaan. Tiukkaa asiaa, tiukka ja täsmällinen mies. Perustavaraa ja varmaan tieteellistäkin ansiota löytyy. Tuskin kukaan on kuvannut tutkimuksiaan ja tutkimusympäristöään sekä työtään tällä tavalla. Kunnioitukseni herralle, melkoinen mies! Luettavaksi suosittelen ehkä asian harrastajille, opiskelijoille jne. Aivan asiaa tuntematon ei saa tästä ihan kaikkea irti.
VÄHÄN VÄSY...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti