En saanut nukuttua lainkaan, valvoskelin sitten – välillä lukien, välillä unta odottaen. Ei kannattanut, mikään ei auttanut; ei uniavitteet, eivät lisäsärkymömelöt. Katsokaas toverit, prleen Iisalami teki sen taas! Odotin eilen autoa ilmoitetun mukaisesti 9.49, kun kyytiä ei tullut, soitin 10.10 Iisalameen. ”Auto kävi teitin portahalla, että ollunna paekalla!” Siinä vaiheessa repesin, olin odottanut 9.40 lähtien ja jutellut mm. parinkin naapurin kanssa. Ei, sisäpihalla ei ollut käynyt taksin taksia, ei auton autoa! Joku itseensä kyllästynyt kuski oli taas ollut toisen talon pihassa – valitettavasti minulla ei edelleenkään ole röntgennäköä. Sain pultit, haukuin ja kiroilin, menkööt nauhalle. Leidi yritti tarjota pikatilausta, en huolinut, koska tarvitsen sen ensi viikolla. Ilmoitin vain, että lähettäköön vaikka itsensä Vanhan Vihtahousun, mutta auton minä haluan ja juuri nyt. Lopulta puolimätä auto tuli, pääsin kirjastolle sentään. Belgarion odotteli jo kyllästyneenä, oli odottanut 40 min. Minä odotin sitä autoa myös 40 min. Ihan kiva, hei! No, tullessa taas seisoimme Risman edessä – ei autoa, naureskelin, että jopa olisi sattuma. 10 min. päästä olin jo soittamassa taas raivosta kankeana Iisalameen, kun puhelin soi. Takso soittaa pihastani ja ihmettelee missä minä olen. Kerroin odottavani Risman edessä. Kuski kertoi ilmeisesti saaneensa ajotiedot väärinpäin – eli nouto kotoa ja vienti Rismaan. Voi hvtin prleet, minä en enää jaksa! Kuka stnan rähmäkäpälä siellä asioita hoitaa? Nootti lähti, tiedän ettei siitä ole mitään hyötyä. Korkeintaan saan vastenmielisen ja välinpitämättömän ”olemme pahoillamme” –viestin.
Olin jo eilen äärikipeä eli tuosta seisomisesta koivet ottivat tod. pahakseen. Tänään en pääse kuin seiniä pidellen kävelemään. Kaikki Iisalamen takia. En millään viitsisi hakea sitä yksittäistilausoikeutta, se tietää älyttömiä puhelinlaskuja, kun Taksokeskus ei kuulemma huoli internet-tilauksia etukäteen. Tosin sekin pitäisi tarkistaa sieltä suoraan. Minä en jaksa enää uskoa mihinkään! Arvatkaas, minkä sählingin ne saavat aikaiseksi hautajaispäivänä, jolloin mennään ja tullaan useampaan kertaan todella omituisiin osoitteisiin ja paikkoihin... Ei ihme, että myös kurkkua särkee ja olo on plunssainen. Eilinen odottelu kylmässä viimassa ei sovi kenellekään. Eniten veetutti Belgarionin puolesta, jolla toki olisi ollut parempaakin tekemistä! Tiedän, ei hän sitä minun piikkiini laita, mutta minua vain ottaa päähän tuo Iisalamen hävytön välinpitämättömyys.
Kuvitelkaa tämä omalle kohdallanne. Ehkä sitten ymmärrätte, miksi elämäni on tällaista. Tai mikä elämä – minulla ei enää ole sosiaalista elämää. En jaksa / pysty / uskalla / kehtaa lähteä mihinkään. Aina on takso-ongelmia, minut jätetään esim. tunniksi keskellä yötä odottamaan autoa, kuten viime syksynä! Mitäs nuo liikuntaesteiset, eivät ne mitään virkistystä tai varsinkaan ravinteli-iltoja tai kyläkäyntejä kaipaa, prle. Pysykööt kotonaan ja mädätköön sinne – kirjaimellisesti! Olen niin täynnä raivoa kuin olla ja voi, anteeksi siis vuodatukseni. Rapoa jatkosta seuraa. Haluaisin kovasti, että ”pihalla käynyt” takso saisi huomautuksen ja määräyksen käydä vapaa-ajallaan todistetusti tässä oikeassa osoitteessa. Se olisi mielestäni oikein sopiva opetus ihmiselle, joka ei malta lukea ohjeita (ruudulle tulee oma ns. profiilini, jossa on oikeat ajo-ohjeet, joita noudattaen varmasti pääsee perille!).
No, rauhoitutaan ja jatketaan normiasioista! Kirjasto tarjosi vain 8 varausta ja muutaman hyllykirjan, hmph. Ei mainittavaa, pari kiinnostavaa opusta kylläkin. Onneksi putken tsioski sitten kunnostautui vihannesten kanssa; löysin jättimäisen saladokerän, pari parsakaalia, kaksi pussillista paprikaa sekä kilon hyviä porganoita ja sipulia (nämä vielä luomua). Maksoivat alle 5 juuroa, ei paha! Normikaupoista ei mitään erityistä irronnutkaan. Tosin kissi sai uutta herkkumuonaa, sitä pahvipaketissa olevaa, vähän ympäristöystävällisempää muonaa. Hiukka kalliimpaa, mutta maut ja ulkonäkö ovat kohdallansa; ostin kampela- ja lihapateeta. Toivottavasti karvatakamukselle maistuu... Sääli vaan, että tuokin muona on ruotsalaista, ei kotomaista.
Belgarionille tarjosin sitten jo mainittuja kevätrullia (vihannestäyte), riisiä ja tzazikia, sitä omaa versiotani. Yllytän muitakin: raastoin kokonaisen kurkun ja suolan avulla rutuutin siitä vedet pois. Sekaan Liiterin 0.1 %:sta maustamatonta juggaa (aivan superhyvää), mukaan pilpoin ison punasipulin, reippaasti valkosipulia, pienen vihreän ja punaisen chilin, mietoja siis, sekä pienin muruiksi muutaman oviilin. Päälle rapsautin vähän mustapippuria. Njammm. Apetta jäikin vähän, osan söin illalla näkkärin päällä ja äsken aamupalalla – se on tosi hyvää! Jälkkäriä olikin sitten riittävästi eli luumukakkua, jonka Belgarion hoiti kätevästi alas. Itse vain maistoin sitä. Lisäksi oli kohukkeida ja keksejä, tietty hyvän ja vaffan kaffen kanssa. Örps eli hyvää oli. Simppeliä ja nopeaa, mutta meille ihan käypäistä. Juteltiin siinä joutavia, Belgarion lueskeli tentiin. Pojalla on ensi viikko tenttiviikko, joten hän ei pääse hautajaisiinkaan. Se on nimittäin juuri tenttiaikaa... paha kyllä. Muuten en kehdannut enää vaivata häntä millään tekemisillä tms. Tungin pienen stipendin ja vähän juustoa ym. mukaan lähtiessä ja lupasin soitella ensi viikolla. Minusta tuntuu, että hänkin alkaa kyllästyä tähän jatkuvaan apujen pyyntöihini. Hra Ikkunanpesijästä ei ole kuulunut pihahdustakaan. Hmph, no ehkä ne joskus kesällä sitten, tai sitten ei. Minä en jaksa enää vaivata ketään millään asialla. Jos ei tapahdu, niin ei sitten. Maataan täällä paskassa ja loassa, annetaan asioiden olla. Jos minä en itse pysty, en enää vaivaa ketään. Se kun on kovasti näköjään joillekin vaikea ymmärtää, että oikeasti minä en pysty kaikkeen, vaikka näytänkin siltä. Eilen kuitenkin päätin ottaa kaikki kivut yhtäaika vastaan ja imureerasin sekä pyykkäsin vielä illalla. Sama se, särkeköön sitten kunnolla. Ja kyllä särkeekin! Hetken jo harkitsin vakavissani ikkunoidenkin pesua, mutta tuloksena olisi luultavasti vakavia tapaturmia, joten... toistaiseksi en ryhdy siihen. En uskalla edes yrittää. Hah, läppärin sentään putsasin, mm. imurin avulla – turvat tukkoon siellä! Läppäri on nyt ainakin puhdas ja toimii, toistaiseksi.
Ai että riipoo, riipoo niin, että itkettää ja raivottaa!
-----------------------------------
Purrrrrrrrviska, kaiffat! Mä hei sainkii semmost tosi hyvää kanpelamuanaa. Toi kanpela on sitt fisu, hei! On heekkuu, maiston jo. Sitt sain muutaki safkaa ja mami anto mull oviiliikii maistiaisiks ku se teki noill muanaa. Mä taas pidin hualta Pojan taravoits, Koneest ja Repust. Olin tiätty tosi tarkkan, ku niit pitää kert vahtii. Vahingos kyll sitt nukahdi, ku oli masu täynä. Poika nauro, ku mä kuarsin siin – hei mahuttii me samall soffall. Toss alla on foto siit, me molemmat! Juu oli kliffa päivä, vaiks mami vähä jotai marmatti, ei meill kummallekaa, tiäteskää. Me ollaa kiltei. Joku on vaa ollu sill taas ikävä ihmine, siit se tulee pahall miälell. Ei siin paljo auta, mä kyll annoin kissihoitoo, mutt ku sitä sattu kans. Ei se vissii goisinu olleskaa, ku se vähä välii pönki ylös ja mä heräsi. Mentäis hei uudellee goisii, jooko. Joo, se sano, ett voi taas yrittää, ku noi sen mömelöt alkaa jeesaa, jos alkaa. *huoh* On se vähä kipeen näkönenki, ei silti. Ja sitt se kävelee tosi oudost, välill meinaa kaatuu. Mua vähä pelottaa, jos mä jään alle. Tulee plittanaa kissii. Se sano, ett päätäki särkee. Outoo, ei sill yleensä... ei oo kiva ku se on kipee, vaiks ei se sill mitää voi. Mä kyll lupaan taas yrittää hoitaa sitä, mä oon hyvä hoituri. En mäkää kaikkee pysty kyll, ett en osaa laittaa sitä sen ingivärijuamaa enkä muut. Mutt voin olla viakus ja tarjota itteni vaiks tyynyks ja olla paijattavan ja sillee. Juu, mami, tuu sänkyy – mä jeesaan >o< (toim.huom. nyt tuo kissaksi nimitettävä eläin puri jälleen koipeni paashaksi, prrrrrrrrrrrrle!)
Kliffaa söndaagii kaikill kamuill!
--------------------------------------
Vincent, herttainen tarjous – kohta minä kömmin kaikkien peittojen alle edes lämmittelemään.
Päivän slogan: En minä itseäni sääli, minä säälin niitä, jotka joutuvat vielä kestämään minua.
Päivän biisi: Dark Night Blues
Luettua: Leena Parkkinen – Sinun jälkeesi, Max. Erikoinen, hieno tarina siamilaisista kaksosista I Maailmansodan jälkeisessä Saksassa. Elämästä sirkuksessa ja muualla. Isaacin ja Maxin ihmissuhteista, rakastajattarista, dekadentista elämästä myöhemmin Suomessa. Kertomus veljeksistä, jotka kirjaimellisesti jakavat kaiken, aivan kaiken. Ehdottomasti lukemisen arvoinen opus, suosittelen. Lisää tästä hieman myöhemmin siellä toisaalla... Ata Hautamäki – Levottomat kadut, rikosromaani Käpylästä 1962 Nuorisofestivaalien ajalta. Ata, Ata, kömpelömmäksi vain menee ja kirjaa ei taaskaan ole kunnolla oikoluettu romaani / romani toistuvat epämääräisin väliajoin. Osa tapahtumista on tarkistettu, kaikkea ei. Historia ei ole aivan niin kuin tästä luulisi. Kömpelöä tällä kertaa, jättäkää väliin. Deborah Smith – Kuin lempeää sadetta, argh, sellaista itkusäälihömppää, jota ei halua kenenkään lukevan. Hömpän kavereille. Rikas perijätär etsii oikeita vanhempiaan. Löytää farmin, jota hoitaa komea seminole-puoliverinen kaveri vammaisten työntekijöidensä kanssa. Farmi on tietysti rahavaikeuksissa ja leidi pelastaa. Totuudet selviävät ja loppu hyvin. Sniif ja jäks, menkööt muualle. Ei hyvien kirjojen ystäville, sorry vaan. Tämä on yksi pahimmista hömppäkirjoista pitkään aikaan – miinuksia rutosti!
MINÄ EN TAIDA ENÄÄ JAKSAA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti