Auts, lauantai-aamua ja yöhuomenta jälleen! Kokeilujen jälkeen on todettava, että kyllä tämä nukkumisen kanssa häiriköinti tuntuu eniten johtuvan siitä, että sattuusärkeejomottaa ja herään viimeistään siihen. Uuden työn aiheuttama ahi tuntuisi olevan jo ohi. En taaskaan meinannut päästä kylppäriin, piti tukeutua seiniin ja huonekaluihin. Argh! Työpäivät pärjää lääkityksellä, mutta en ole omin neuvoin oikein uskaltanut titrata lääkitystä niin paljon ylöspäin kuin tarvis olisi eli max.annokseen... Odottelen siis neuron aikaa ja mahd. lupaa sieltä. Fyssallekin piti lähettää postia: kuljetustukilausuntoa ei ole tullut vieläkään, vaikka olin vastaanotilla 19.12.! Eipä ole miehellä kiireitä, ei. Samalla laitoin mömelöt uusittavaksi, varmuuden vuoksi. Kun tuo aikataulu näyttää olevan tuollainen. Tsadilla muutenkin ajan käsite on erittäin, hmmm... joustava. En ole vieläkään saanut oikeaa työtodistusta. Hei, siis 1.5 kk ei riitä, kun on niin kiirettä! Eipä sillä nyt juuri olisi mitään tekoa, pitäisi se kuitenkin saada jo lainkin mukaan. Ihmetyttää ja kummastuttaa.
Varastossa oli loppvkosta melkoinen kiire. Ajatella, hädin tuskin ehdin lukea kaikki sähköpostini, lokeja tuskin ehdin vilkaista. Epistä! *virn* No, parina päivänä viikossa, miittien jälkeen, porukat alkavat kantaa papereita ja niitä on paljon. Kaikki pitäisi tietysti olla valmiina nopeasti, mieluusti heti. Laitan ne kuitenkin kylmästi tulojärjestykseen, jollei jollakulla ole perusteltua syytä nopeuttaa asian käsittelyä. Samoin muut hommat: jollei ehdotonta päivämäärää ole, menevät oman priorisointini mukaan eli myös tulojärjestyksessä. Kukaan ei ole vielä narissut ,D. No juu, poikkeuksia teen, varsinkin jos joku nätisti pyytää (tai on kiva, nätti poika...). Välissä on sitten ehkä päivä, joskus toinenkin, jolloin ehtii mapittaa ja järjestellä. Muuten on todettava vielä yksi Varaston hyvistä puolista: on mukava tehdä töitä työpaikalla, jossa on myös miehiä. Kun vietti lähes 5 v. samoissa tiloissa, samoissa hommissa 20:n muun leidin kanssa, alkoi välillä vähän ahdistaa. Tämä tuntuu ikäänkuin normaalimmalta, eri ikäisiä ihmisiä eri tehtävissä. Herjaamolla kaikki tekivät samoja hommia ja kälätystä riitti.
Ei Varastossakaan vain hyviä puolia ole, eli emme me missään Onnelassa sentään istu. Pitäisi pystyä olemaan aivan hvtin tarkka erinäisissä asioissa – tässä Welhotar vielä mokailee. Asiat ovat vähäsen vieraita ja varastoslangi myös. Aiheuttaa erinäisiä kyselykausia meikäläisen elämässä. Samoin se, että lähimmät työkaverit pitävät joitakin asioita niin itsestään selvinä, että eivät aina muista kertoa Welhottarelle kaikesta. Enkä minä tajua edes kaikesta kysyä, ainakaan vielä. Molemmat ovat olleet Varastossa jo tod. pitkään. Esihenkilö on noin yleensä ottaen suht. mukava, mutta ilmeisen nipo (no juu, se kyllä taitaa kuulua toimenkuvaan, siis oikeasti). Kuitenkaan meille ei ole osunut yhtään täysin mulkunderia eikä aivan kammottavaa pitsiniskaa. Väijyessäni muilla osastoilla on näitäkin tullut tavattua. Samoin tupakkahuoneessa kuultujen juttujen perusteella talossa on muutama henkilö, joita aivan yleisesti pidetään ongelmajätteenä. Eli taidan mennä Varastolle maanantainakin...
Eilen yritettiin leikkiä jotakin myrskyä muka. Epistä, ei täällä ainakaan. Nytkin on aivan tyyntä ja hiljaista, ei edes sada mitään inhokkia. Edessä siis normiroudaus eli kirjasto- ja kauppa-asiat kuten lauantaisin aina. Olen hyvin ohjelmoitu Welhotar ,> Helmetti ei tarjoa oikein mitään, täytyy taas penkoa hyllyjä oikein urakalla. Kaupoilta täytyy vaihteeksi taas roudata kissatavarat ja jömmaruokaa, kaikki on melkein loppu. Onneksi ystävällä on asiaa tänne päin, joten hän lupautui taas avuksi. Ziitosta vaan kovasti. Kummisedästä ei ole ollut muutamaan vkoon mitään apua. Eilen hänen piti noutaa pakettini postista, oli hän sen hakenutkin, mutta joutunut matkalla väkisin kaapatuksi juomaan lisää... Soitti sitten iltamyöhällä, ettei uskalla lähteä meille kävelemään tuota 10 metriä, kun pelkää kaatuvansa matkalla. Oli sen verran jurvelossa ja jutteli sekavia, että komensin miehen suoraan petiin. Jospa saisin tänään jossain vaiheessa paketin. Juu – Welhotar teki ostoksia, muutakin kuin kirjoja. Alennushalvennuksella pari mattoa kylppäriin, verhot, tyynynpäällisiä, hame jne. Lasku n. 30 juuroa. Päätin, että koska nyt erinäisten tilanteiden johdosta olen paljon kotona, voin sitten sijoittaa tähän ympäristöön ja ns. viihtyvyyteen... tällä kertaa siis noinkin ison summan ;D
-----------------------------------
Purrrrrrve, kaiffat! No nih, nyt alko orjall taas toi sen mukaäly taas pelaa. Eile sitt syätii sitä donarii, mitä meitsi on jo ventannu koko viiko. Avattii puukki, syätii fifti-siksi, mamiska teki omastaa jotai leipii uunis. Mä söin suaraa au naturellina lautaselt. Ai ett se oliki heekkuu. Mamiska siin nauro ja kerto, ett joku siälä sen duunis joka päivä ostaa sen kisseill lehmäjauhelihaa. Siis hei, joka päivä ja tasan 300 g, kerto mami. Ei meill vaa, hyvä jos kerran tai pari kuukaudes meill on jotai semmost hianoo. Niinku siis jauhist tai suikist tai yleesä jotai muut ku broiskuu. Broiskuu kyll riittää. Ja onneks jääfisuu ja donarii. Ja sitt mull on viäl useemman laist puukkiruakaa, niit märkäruakapussukoit, napikoit ja raksui. En mä enempää tartte. Ois se varmaa hianoo, jos joka päivä ois jotai tosi heekkuu. Mä vaa luulen, ett siihenki joskus sitt kyllästyy. En tiijä, ei mull oo ollu asiat näinkää hyvi aina. Ett ku mull vaa on ruakaa, nii hyvä. Ja jos mamiskalt sitt viälä irtoo noit irtoheekkupaloi, ku se duunaa safkaa, nii aina parempi. On jotai mitä pummii – mä oon nimittäin oikee varsinaine ruakapummi. Heti ku jääkkärin ovi käy tai jotai rapisee, mä syäksyn paikalle, ett jos vaiks jotai mulle-mulle-mulle. Oon mä hei syäny mamin kaa samaa keksiiki ja sitt yks kerta me syätii rahkapirakkaa >o< Ai mite nii outo, hei, mami on kans outo. Siks me kai sovitaanki nii hyvi yhtee, tai siis ainaski tullaa toimee! Mamiiih, tänää sitt kaikki kissitaravat, jookosta, hei. Muistaa se, se sano, ett se on tekeny listan jo. Huh, hyvä. Ku kaikkee tarttee olla varastoss ainaski mua varte!
Eile ei illall sitt enää jaksettu ees yrittää laittaa mun fotoo tänne. Täss on nyt tämmöne foto. Tää on tarkotettu just sille Vuodatuksen Tuomaksell. Ett mä tuun sinne ja puretan-raavitan, jos mun fotot ei niinku ala toimii, hei. Ett oo varovaine siälä... Ja sitt kaikill kissinkoill – oikee kliffaa löördaagii ja heekkui ja leikkimist ja ihan kaikkee muutaki kivaa! Huamisee...
----------------------------------
Samoin kaikille rauhallista lauvantaita, älkää turhaan stressatko itseänne viikonlopun ns. pakkotöillä! Ei tämäkään täällä aio tehdä kuin aivan pakolliset hommat ,D
Päivän slogan: Kohta jälleen taannutaan kevääntulon iljettäviin virtauksiin!
Päivän biisi: Jäävalssi
Luettua: Thomas De Quincey – Englantilaisen oopiuminkäyttäjän tunnustukset. Ikävä, että tämä on kirjoitettu 1800-luvun alkukymmeninä ja kertoo tuosta ajasta. Olisin mielelläni tavannut herran itsensä, keskustellut sekä mahdollisesti nauttinut jotakin tuolloin laillista ja edullista rohtoa! Nimittäin Welhotar piti tästä, kovastikin. Nautittavaa kieltä, erinomaista asiaa oopiumista ja laudanumista, perusteltua puhetta kaikin puolin. Suosittelen ehdottomasti kaikille asiasta kiinnostuneille, voi miksi apteekit ovat kehittyneet liikaa *syvä pettynyt huokaus*. Suomentajalle erityiskiitokset; yritin aiemmin lukea kirjaa alkukielellä, eipä oikein toiminut. Pirjo Sorsa-Turunen – Kahdensuuntainen elämä, kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan omaelämänkertaa ainakin osittain sivuava opus. Selkeää kerrontaa arkipäivästä ja sairastumisesta sekä siitä, miten sairaudentunnoton ihminen voi olla. Suoraa puhetta työpaikkakiusaamisesta, masennuksesta ym. Tärkeänä tulee esiin myös lähimpien ihmissuhteiden ja erityisesti perheen rooli sekä sairastumisen että tervehtymisen aikana. Suosittelen kirjaa yleisesti jokaiselle, erityisesti esim. alan opiskelijoille ja mielenterveystyöntekijölle. Tästäkin opuksesta käy rivien välistä mielestäni hyvin ilmi avohoidon nykytilanne sekä hoidon taso. Olisin suositellut kirjan korjailua ehkä vielä kertaalleen, muutama pieni asiavirhe sekä hyppelehtivä kerronta voivat tuottaa lukijalle vähän omelan olon. Toisaalta, voisi ajatella sen kuuluvan sairauden ilmenemismuotoihinkin? Erityistä kiitosta kirjalle sen erinomaisen selkeästä teknisestä luettavuudesta ja painoasusta – voisin kuvitella, että jos ei jaksaisi paljoa lukea, tämä olisi se, mitä kaipaisin. Kansikuvasta tulee mieleen lähinnä nuortenkirja – annettakoon anteeksi, koska kuva on tyttären ihan omatekemä ;D Eli kirjoittajalle kiitokset kirjasta. Tekeillä on ainakin pari opusta lisää.... yritähän jaksaa kaikki tavoittelemasi asiat!
EI - EI MITÄÄN LASKIAISPULLIA LAUANTAINA!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti