Heh – helmikuu! Pitäisi olla kai pakkasta vähintään 20 astetta, lunta ja liukasta, jäks... Voin vain sanoa, että minä olen ihan tyytyväinen tähänkin. Ei haittaa. Eilenkin aurinko näyttäytyi, tietysti vain työpäivän aikana, mutta silti. En minä välttämättä tahdo mitään karmeaa talvea, enää. Kohta pitäisi olla kevät! Olen jo miettinyt parvekeviljelyksiä yms. Ihan totta! Tosin taidan taas tyytyä maailman helpoimpiin ratkaisuihin – niistä myöhemmin.
Eilen oli siis kuukauden viimeinen päivä ja yllättäen ennen puoltapäivää huoneeni ovella alkoi käydä suorastaan mellakka. Eräät toivat papereitaan käsittelyyn kiireellä. Katsokaas, täälläkin osalla henkilökuntaa on omat villit tulostavoitteensa, jotka on kuukauden aikana täytettävä. No, ja kukapas ne lopputyöt sitten tekee, ellen minä. Eli töitä riitti, kiirettä myös. Osan aikaa käytin avittaakseni uutta tulokasta, että hän sai ensimmäiset pointsinsa varmasti kerättyä ja tulokset täysin valmiina postiin ennen iltapäivää. Kaveri on kovin nuori, vähän ujo, luultavasti ensimmäisessä vars. työpaikassaan valmistumisen jälkeen. Täytyyhän nyt tällaista tapausta vähän pökkäistä eteenpäin, samalla tein hänelle pohjat muutamaan juttuun. Pääsee sitten heti viemään niitäkin eteenpäin. Eli tunsin todella tekeväni töitä (ja virheitä!). Lisäksi sitten muiden pöytäkirjoja ja lopputöitä. Prletto, täytyy tänään vähän harjoittaa eräiden ihmisten koulutusta, että merkinnät tehtäisiin selvästi, että myös Welhotar ne näkisi! Eikä siis kovan lyijärin hipaisulla, jota ei näe edes ilman laseja sentin etäisyydeltä tihrustellen vaan epäilee todellakin sitä vahinkosipaisuksi...ehh....
Kyllä, minä menen tänäänkin Varastolle töihin! Tuntuu vain, että koko ajan teen jotain pientä virhettä, unohdan jonkun jutun, sähellän ja sohlaan. Sen jälkeen sitten korjaan ja vänisen. Iltapäivisin alan olla jo täysin tolkku pois. Eilenkin etsin yhtä paperia, en löytänyt. Kävin kysymässä työkaverilta, joka naureskeli ja näytti sen olevan keskellä pöytää, melkein edessäni. Hävetti! Olin taas niin umpiväsynyt, koivet lengottelivat ja päätä särki, että mikään järkevä toiminto ei enää oikein onnistunut. Häivyin melko pikaisesti tuon jälkeen ja jätin asian hautumaan aamuksi. Sieltä se löytyy klo 7 ja laitetaan kuntoon tuolloin – pirteänä ja valppaana siis! Eräs ihmetyksen aihe vielä Varastossa: siellä käytetään aivan hvtin paljon paperia, joka sitten heitetään tuhottavaksi. Tehdään uudestaan. Sama juttu. Missään aikaisemmassa työpaikassa ei paperia ole käytetty noin suruttomasti ja ne on lajiteltu erikseen tuhottaviin ja suoraan kierrätettäviin, täällä ei tehdä niin. Kaikki menee suoraan tuhottaviin. Muistelen vain Herjaamolla ja Päätalossa leikelleeni mm. muistilappuja papereista, joissa oli kirjoitusta vain yläreunassa. Siellä kun säästettiin tässäkin asiassa.
Taksot ovat pelittäneet suht. hyvin. Edelleen suuri ihmetykseni (ja johon myös pyysin kirjallista selvitystä) on se, että miksi HMPK vahvistaa sunnuntaisin koko viikon ajalta matkani tiettyihin kellonaikoihin, vaikka he eivät ole tehneet tilauksia?! Eilinenkin aamunoudon tilaus oli tehty eilisaamuna klo 6.30 tienoilla, minulle vahvistettu sunnuntaina klo 6.45. Tuttu takso sitten soitti, että on myöhässä, koska vuoro alkaa klo 6.30 ja hän tulee kauempaa. Ei siinä mitään, mukava kaveri ja hyvä, kun ilmoitti. Mutta tuo Iisalamen logiikka. Miten he voivat vahvistaa olemattomia tilauksia? Onko siis kyseessä jonkinlainen kyytioptio, täh? Voisiko joku kertoa minulle, mitä järkeä tässä systeemissä on? Lisäksi esim. eilisen kuljettajan naapuritalosta lähtee kaveri töihin samoihin aikoihin, mutta Iisalami ei buukkaa tätä henkilöä kuljettajalle – se olisikin jo liian helppoa. Että työ alkaisi heti kotiovelta, melkein ja siitä sitten jatkuisi normien mukaan. Samoin naapuritalossa asuva kuski kyytii minua ehkä pari–kolme kertaa kk:ssa... Outoa, perin outoa on tämä ns. palvelu ja sen logiikka!
Muutoin koivet ovat eiliseen asti jakselleen suht. hyvin, sitten alkoi särky ja lengotus. Eli eilen sitten horjahtelin pitkin käytäviä ensimmäistä kertaa. Työkaveri ihmetteli ja taisi kerran pelästyäkin kun melkein vedin lipat. Piti selittää, että tällaista tämä nyt on, minähän jo alussa kerroin. Hän ei vain ollut mieltänyt asiaa ihan noin hankalaksi. Ei, eivät ne nyt ihan pahimmoillaan ole, kyllä minä jaksan. Pahin ranskanpullafiiliskin häipyi kotikonstein. Pitää vain olla kovin varovainen kävellessään Varaston pitkiä käytäviä, ote ei saa herpaantua hetkeksikään. Taatusti nyt sitten joku ihmettelee, miks tuo Uusi Ihminen katselee koko ajan jalkoihinsa, onko se kovinkin omituinen... No on, se on omituinen ja lisäksi vielä kummallinen ;D
Jahas, huomenna lauantaki – ystävä kilti ja kiva lupautui taas avuksi! Tunnen olevani muiden hyväksikäyttäjä, avuton raakki. Hävettää ja kututtaa, nolottaa ja kaikkea muutakin. Ziitos kuitenkin taas ja jälleen kerran!
-------------------------------------
Purrrrrrrrrrrrrrrrrrvinka, kissinkat! Hei, ihan heti aluks tärkee tiedotusasia: ne kaks kissii, joist mami laitto niit ilmotuksii, NE KISSIT HEI SAI EILEN UUDEN KODIN!!! Vähänks se kesti, mutt ne pääsi samaa hianoo kotii ja sai uuden mamiskan ja perhee kai kans. Ai ku hianoo, mä oon ihan kamalan onnelline niitte pualest... Mä toivon niille hirmusen hyvää jatkoo ja kaikkee kivaa, nih! Kiva, ett juttu toimi ja oikeesti ne pääsi samaa mestaa, ku kerta ne oli kavrut ja kaikkee. Mutt sitt himaa, joo, ruakapolitiikka oli taas eile kehnompi, ei mitää oikeet heekkuu. Riistapuukist vaa muanaa, nii ja normiheekut. Mä yritin kyll pummii kaikkee, mutt mamill ei ollu mitää ylimääräst. Ois sill ollu donarii. Ei vaa viittiny mua varte avaa puukkii. Höh – mamiskaaaaaaaaaaaa.... syädääks tänää donarileipii illall? Hei? Joo, se sano, ett vois syädä, ku ei oo oikeet safkaa eikä sen tarvii tehdä eväksiikää. Jee, nyt me voidaa avata ainaski yks puukki donarii ja syädä se fifti-siksti, niinku. Njamm. Jotai mitä oottaa, edes. Eilenki mä laiton tääll huushollii vähä järjestyksee ja vedin päivähepulit. Ku mami tuli, mä vedin toiset hepulit, noin niinku näytteeks. Juaksin ja huusin, raapitin koritualii ja joikailin partsill. Tuli jo oikee kunnon joikasui – kyll se kevät on hei tuloss. Mun ääni alkaa sillo kuulostaa kunnon kollijolinalt. Kuuluu varmaa aikastas pitkäll.
Toim. huom. Vuodatus ei taas toimi kuvien osalta, prle. Kuva lisätään heti, kun toiminto taas pelaa!
Tällase foto mamiska otti eile, ku se kiusi mua maitonapikoill. Aina sen pitää kans sohottaa ton kaameran kans. Toisaalt mä kyll diggaan, ett mun kuvii pitää olla, jos mä kerta kans skrivaan täss niinku. Mutt hei – kliffaa viikendiin kaikill Lokistanian upeill leideill ja komeill kolleill. Asiall taas huamenna...
Varmasti olemme taas asialla huomenna. Asiaa tai asiatonta, me kirjoitamme kaiken!
Päivän slogan: Kun raataa selkä vääränä, siitä saa vain – väärän selän!
Päivän biisi: En koskaan mene sänkyyn ruman naisen kanssa ;D
Luettua: Zinaida Lindén – Kirjeitä Japanista, kaksi venäläistä maastamuuttajaa kirjeenvaihdossa. Toinen kirjailijana Suomessa, toinen entisenä sumopainijana Japanissa. Omaelämänkerrallisia tunnustuksia, kirjailijan riittämättömyyden tunnetta, suomalaisten suhtautumista ruotsiksi kirjoittavaan venäläiseen. Venäläiseen, jonka pitäisi olla kiitollinen asuessaan Suomessa ja osata vielä suomea, vaikka huonostikin. Japanissa taas mies jää työttömäksi yhteiskunnassa, jossa työ on kaikki. Riittämättömyyttä, vanhojen tuttavien etsintää ja vaikeita yhteydenottoja – mutta yllätyksiäkin tapahtuu ja lopulta hän päätyy virallisesti koti-isäksi, uusi buumi Japanissa ,D Welhotar luki mielenkiinnolla ja suosittaa. Erilainen näkökulma maahanmuuttajiiin. En arvannutkaan, millaiseksi voisi olonsa kokea ruotsia erinomaisen hyvin taitava venäläinen, jonka molempia kieliä lähes halveksutaan hänen käyttäessään niitä julkisesti. Muutenkin terveellistä luettavaa jokaiselle, omat ennakkoluulot tulevat hävettävän selkeästi esille.
PUUHAKASTA PERJANTAITA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti