Juu, vaihteeksi taas yöhuomenta kaikille. Eli heräsin taas tuossa klo 2 jälkeen, ei enää unettanut – särki, juili, jomotti. Kututtaa, fyssa ei ole vielä palauttanut uusittavana olevia reseptejä, laskee varmaan, että en käyttäisi mömelöitä väärin. Eikö se tajua, että juuri hänen oman hitautensa, poissaolojensa ja omien aikataulujeni takia laitan ne aina hyvissä ajoin uusintaan. Haen myös mömelöt silloin, kun olen muutoinkin kaupoilla ja liikenteessä, kun rahaa on. Prletto nuiden lääkäreiden käsityksiä asioista. Tämäkään ei oikein suostu tajuamaan, että minä en todellakaan pistäydy illalla töiden jälkeen apteekissa, ihan noin vaan... Argh!
No, ei hätää! Vincent ja minä olemme saaneet pienen aamupalan; minä leipää ja salaattia, kaffetta ja sateenkaarimömelöt, Vincent kalkonia, pari napikkaa ja pehmoruokaa. Nyt on aikaa päivittää ,D
Eilinen olikin mukava, viihdykäs päivä. Belgarion oli pirtsakka, hirmuisen hyvä apu meikäläiselle. Hyvä, että jaksaa vielä kuunnella äiteensä kälätystä ja viitsii tulla avittamaan. Nyt alkavat lomatkin pyöriä normaalisti poispääsyyn asti. Kiinni joka 3. vko, muuten lomat vkonloppuisin. Töitäkin on, mutta tahti ei ole kovin paha... Oli kovin onnetoinen, koska kirjat olivat loppuneet yli vko sitten. Kirjastossa on lähinnä vain sodankäynnin strategiaa ym. mielenkiintoista, lisäksi se on auki vain kerran vkossa, joten ei apua sieltäkään. Onneksi kotoa löytyi vielä pari Ajan pyörää in english, riittänevät vielä vähän aikaa. Ovat aikamoisia tiiliskiviä, tuhatsivuisia. Eli, Upinniemessä hän nyt viettää aikaansa heinäkuuhun asti. Paikka on lähellä, mutta ah-niin-kaukana. Kirkkiksen keskusta saa siis tarjota iltalomahuvit... Tsadiin asti ei illalla oikein ehdi. Ainoa mikä ei ilahduta, on ilmasto. Kaikki mitä taivaalta tulee, tulee vaakasuorassa ja kovan tuulen saattelemana. Melkein jo lupasin ilmestyä paikalle parin vkon päästä omaisten päivänä. Ikävä kyllä, se on perjantai ja täytyisi järjestää lomaa. Varastolla se ei varmaankaan ole suotavaa, joten jätän Pojan rauhaan enkä siis mene julkisesti häpäisemään häntä ,D
Ruoka näytti kyllä kelpaavan. Ei siinä, että intin ruuassa olisi mitään varsinaista vikaa, se on vain niin teollista ja mautonta, vähän yksipuolistakin, jos on pitkän linjan miehiä. Tarjosin alkuun lohipasteijoita, jotka upposivat hetkessä. Sitten laadin ison pizzan: sinkkua, ananiasta (Belgarionin puolelle), tomaattia, homejuustoa (omalle puolelle), kahta plaatua juustoa noin muutoin, basilikaa, sipulia, valkosipulia... unohtuiko vielä jotakin? Puolitin pizzan ja löin Belgarionille vähän isomman puolen esiin – se hävisi siitä uskomattoman nopeasti. Päättelin, että poika ei ole käynyt sotkussa tuhlailemassa rahojaan... Upiksen sotkussa on kuulemma ihan hyvää pizzaakin tarjolla. Tämän annoksen jälkeen Belgarion sammahti pariksi tunniksi, kuten myös Vincent. Siinä kaverukset uinuivat vierekkäin. Nauratti. Otin muutaman kuvan, täytyy katsoa, saisiko tähän upotettua yhden. Herättyään hän keitteli kunnon kaffet ja söimme oikeaa kräämipullaa, njam. Belgarion veti, köh, kaksi isonsuurta viipsaletta. Sen jälkeen vielä litra vattumehua. Sitten seurasi avitusosuus eli imurointi, tehokkaasti intin tapaan 20 min. ja puhdasta tuli. Lisäksi hän vei säkillisen roskia ja kopallisen lehtiä. Minä puolestani vedätin täyden koneellisen pyykkiä, että olisin tuntenut edes tekeväni jotakin. Muu aika lähinnä kälätettiin eli suomeksi puhuttiin paashaa ja asiaa vuorotellen. Sen verran hän oli ehtinyt saada aikaiseksi, että oli saanut uudet lasit, tosin vain kehykset toistaiseksi. Eli jalkapallo suoraan päin kuonoa. Nyt vielä uudet linssit, ehdotin heti. Hänellä kun näkö vaikuttaa hiukan taas huonontuneen. Lisäksi lahjoin häntä haisuvaraston täydennyksellä sekä kolmella uudella mukilla. Astiastoa kannattaa aina kerätä etukäteen. Tuosta exästäkään koskaan tiedä, mitä sillä on mielessä! Poika lähtee takaisin vasta maanantaina, joten ehdotin, että voin vielä ruokkia hänet tuolloin töiden jälkeen. Lomalaisille kun ei ole lomapäivinä tarjolla ruokailua paikan päällä. Lupasi miettiä asiaa, olisihan se kiva, jos poikkeaisi vielä.
Muutoin tein ankkalöydön halpiskaupasta eli tuhlasin Herjaustalossa rahaani isoihin maustepönttöihin. Isot maustepöntöt ovat siellä edukkaimmillaan ja meillä niitä kuluu. Löysin sitten lisäksi kylppäriin muutaman ankan. Ei, en oikeita kumiankkoja, mutta seinälle jotakin. Eli tässä ;D
Nuo uudet ilmeikkäät keltaiset siis, vanhemmat ovat olleet seinällä jo vuosia.... Muut ostokset olivat sitten normiostoksia. Rismaa voi vain kiitellä 50 %::n alejutuista, taas löytyi broiskua naturell sekä kalkonin jauhelihaa! Myös iso paketti nautaa jauhettuna. Ostin ja laitoin suoraan pakkaseen. Ruokavarasto kohentuu näemmä näiden tarjousten osalta huomattavasti, ainakin laatu on parempaa. Ei siis normihinnalla sikanautaa tms. Tällä kertaa ei ollut luomulihaa halvennuksessa, mutta sitäkin toisinaan on. Eli ihan hyvä juttu. Vihannespuolta korjasi vaihteeksi ns. putken vihanneskoju, josta ostin tomaatteja ja vinkeitä paprikoita, sellaisia pitkiä punaisia ja kiemurtelevia. Chilit ple unohdin. On käytettävä noita säilöttyjä chilejä. Ensi vkolla on ihan pakko ostaa taas tuoretta, siemeniäkin tarvittaisiin näet uusien kasvatusta varten – olisi jo korkea aika saada ne itämään!
--------------------------------------------
Purmeeenta, kavrut! Mamiska vaan läyryy, meinaa antaa mulle tilaa olleskaa. Juu, nii, Poika oli eile tääll. Mmmm... sen reppu on sitt aina vaa yhtä ihana. Ja aina yhtä kiva mennä sen viakkuu. Mä sain taas olla siin ihan koko ajan. Ja mamiska anto mulle lohipasteijaa, hei, se oli tosi heekkuu. Ja sitt mä oisin kyll pumminu sitä pixzsaaki, mutt se haisu taas pahalt, jäks. Ett sitt söin vaa normiruakaa. Mutt kyll Poika on kiva, teki mulle tilaa ja sitt me goisittii kimpass. Me kundit, nääs! Eikä se yhtää yrittäny tyrkkii mua pois, vaiks mä kävelin sen päälläki ja kaikkee – se vaa nauro. Ja mamiska meni viäl kertoo, ett mull on ollu sitä ikävä. No nii vähä onki! Meill ei kovi usee kuiteskaa käy vierait ja Poika on ihan parasta! Ja sitt mä nukuin viälä päikkäreit maminki kaa illemmall. Mutt sitt taas se pönki yälä ylös, ei hyvä. Mä heräsi taas siihe. Nyt mull on sitt vähä väsy...krrrrrrrrrrrrrrhhhhhh... Höh – mami väittää, ett mä kuarsin. Epistä, ite se kuarsii ja uikuttaa unissaa.
Nii, täss me goisitaa Pojan kans, mamill oli parempiki foto. Siin ei vaa näkyny Pojan pääst ku pualet. Ei semmost voinu laittaa. Mami sano, ett kaameras joku vika. Juujuu, kaameran pääss se vika on. Mutt mä jatkan tätä goisimist ja mamiki tulee koht viakkuu, varpisti! Tänää meill syädää jotai lihaa, hei, lihaa, jee. Mä odotan! Kliffaa söndaagii hei kaikill ja huamisee...
------------------------------------------
Juu, syömme lihaa tänään, kerrankin! Ja menen kohta nukkumaan uudestaan, jos saan unta.
Päivän slogan: Welhottaren mielenmaisema on outo; joka puolella on asioita, joista ei tiedä mitä ne ovat, ovat olleet tai mitä niistä on tulossa.
Päivän biisi: Punaorvon vala, vanhasta omasta lokista....
Luettua: Roope Lipasti – Pihalla; Erään remontin anatomia. Hihityttävän hauska päiväkirja perheestä, joka ostaa ns. hevostilan ja alkaa remontoida rintamamiestaloa. Ylläreitä, mielenmuutoksia ja outoja tarinoita. Ehdottomasti suositeltavaa kaikille remontoijille, muuten vain mukavaa ja harmitonta luettavaa! Liza Marklund – Elinkautinen, taattua, melko yllätyksetöntä Marklundia. Minua häiritsivät kovin monet viittaukset aikaisempien kirjojen tapahtumiin, jotka siis pitäisi tuntea.... ei kiva. Silti kelpoista dekkaria, jossa vellovat myös mukana tunteet, psykologia, suhteet ja politiikka. Marklundin ei kyllä voi sanoa juurikaan kehittyneen eli vanha hyväksi koettu resepti toimii tässäkin kirjassa. Tuulikki Pekkalainen ja Seppo Rustonius – Punavankileirit 1918, suomalainen murhenäytelmä. Welhotar suosittaa kaikille! Asiallinen, ruma ja koristelematon rapotti leirien tapahtumista asiakirjojen, selontekojen ja haastattelujen muodossa. Autenttisia kuvia ja kirjeitä mukana. Linkin valitsin tahallani vähän eriuskoiseksi ,> Toivon, että tämän lukisivat mahdollisimman monet niistä, jotka eivät usko kansalaissodan johtaneen minkäänlaisen kansan kahtiajakoon pitkäksi ajaksi. Tämä kirja ansaitsisi paljon laajemman arvion, jopa oman postauksensa... Kerrottakoon tässä, että Welhottaren isoisä lusi 16-vuotiaana Hennalassa, punavankina. Hän jäi henkiin, koska oli iästään huolimatta roteva ja pystyi tappelemaan pihalla keväällä nousevista heinänkorsista sekä kaivelemaan tunkiosta syötävää. Hänet tuomittiin menettämään kansalaisluottamuksensa iäksi sekä siirtymään Konnunsuolle kuokkimaan. Isoisä kuoli 94-v., vielä teräväpäisenä miehenä, jonka tarinoita lapsena kuulin paljon. Ai että miksi punakaartiin? Isoisän töissä ei enää maksettu palkkaa, kaikki työntekijät liittyivät punakaartiin, koska siellä sai sentään leipää. Lukekaa kirja ja muistakaa, että tuolloin leireillä todellakin kuoltiin nälkään tai luotiin useammin kuin sairauksiin. Heikkohermoiset voivat jättää väliin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti